Hämeessä yritykset ovat tarttuneet ilmastotoimiin, mutta liiketoimintamahdollisuuksia ei vielä tunnisteta
Hämeessä yhä useampi yritys on laskenut toimintansa hiilijalanjäljen ja asettanut päästövähennystavoitteet verrattuna kahden vuoden takaiseen tilanteeseen, selviää Hämeen kauppakamarin huhtikuussa tekemästä ilmastokyselystä. ”Esimerkiksi suuret yritykset vaativat alihankkijoiltaan ilmastotoimia ja tämä ohjaa toimitusketjun yritysten toimintaan. Lisäksi julkisten hankintojen kilpailutuksissa edellytetään entistä enemmän ilmastotoimia”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Kyselyyn vastanneista hämäläisyrityksistä hieman yli 38 prosenttia kertoi asettaneensa päästövähennystavoitteet. Tämä on yli kuusi prosenttiyksikköä enemmän kuin kaksi vuotta sitten, jolloin vastaava kysely tehtiin edellisen kerran.
Hämeessä yrityksistä yli 53 prosenttia arvioi ilmastotoimien olevan taloudellisesti kannattavia pitkällä tai jo lyhyellä aikavälillä. Aiempaa useampi yritys kuitenkin nosti esiin myös toimien kustannukset. Yli 18 prosenttia piti ilmastotoimia kustannuksia lisäävinä, kun kaksi vuotta sitten osuus oli 10 prosenttia.
Yritysasiakkaiden lisäksi ilmastotoimia vaaditaan yhä useammin myös julkisissa hankinnoissa. Julkisiin kilpailutuksiin osallistuvista hämäläisyrityksistä jopa joka toinen kertoi, että kilpailuun osallistumisen edellytyksenä ovat ilmastotoimet. Kaksi vuotta sitten vastaava luku oli 32 prosenttia.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Hämeestä kyselyyn vastanneista yrityksistä 65 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta ja vain vajaa kaksitoista prosenttia yrityksistä sanoo hänen politiikkansa hidastavan tai vähentävän ilmastotoimia. ”Samaan aikaan puhtaan siirtymän edellyttämille ratkaisuille on suuri tarve markkinoilla. Kyse on siitä, että yritys omilla tuotteilla ja palveluilla pienentää asiakkaansa päästöjä. Tähän hiilikädenjäljen kasvattamiseen tulisi yrityksissä kiinnittää huomiota ja hakea uutta liiketoimintaa”, kannustaa Vanhala.
Myöskään EU:n kestävyyssääntelyn keventämisellä ei arvioida olevan suuria muutoksia yritysten ilmastotoimille. Vain viisi prosenttia Hämeessä vastanneista arvioi muutosten hidastavan tai vähentävän ilmastotoimia, kun taas vain kolme prosenttia yrityksistä katsoi ilmastotoimien nopeutuvan tai lisääntyvän.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne VanhalaToimitusjohtaja
Puh:050 339 1625anne.vanhala@hamechamber.fiKuvat

Hämeen kauppakamari
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Hämeen ensimmäinen työelämäarviointi toteutettiin Forssassa – systemaattisempaa yhteistyötä oppilaitosten ja yritysten välille22.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamari on luovuttanut Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymälle Hämeen alueen ensimmäisen Hyväksytysti työelämäauditoitu (HTA) -sertifikaatin. ”Työelämäarvioinnin tavoitteena on vahvistaa yritysten ja oppilaitoksen välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä sekä edistää ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta tiivistyneen yhteistyön avulla”, kertoo Hämeen kauppakamarin kehityspäällikkö Mirja Ojantausta.
Hämeen talousnäkymät epävarmat – heinäkuun investointiuutiset tuovat kaivattua piristystä28.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeessä yritysten suhdannetilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia huhtikuuhun verrattuna, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä heinäkuun alussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Tullit ja talouden yleinen epävarmuus näkyvät suhdannebarometrin tuloksissa koko maan osalta. Hämeessä näkymät ovat aavistuksen synkät, mutta viimeaikaiset positiiviset elinkeinoelämän uutiset tuovat kaivatun piristysruiskeen alueen elinkeinoelämälle”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamari iloitsee Fazerin investointipäätöksestä14.7.2025 12:21:37 EEST | Tiedote
Fazer ilmoitti tänään tehdasinvestoinnistaan Lahden Pippo-Kujalaan. Investointipäätöstä on odotettu pitkään ja alueella otetaan päätös suurella ilolla vastaan. ”Tämän eteen on useat tahot tehneet tinkimättömästi töitä ja hienoa, että investointipäätös nyt viimein tehtiin. Päätös tuo kaivattua lisäpiristystä Lahden talousalueelle ja vahvistaa alueen roolia elintarviketeollisuuden keskittymänä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamarin alueen yrityksiä mukana vauhdittamassa ilmastotyötä26.6.2025 13:31:37 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin ja LähiTapiolan Ilmastoyhteisöön on valittu mukaan 15 yritystä Kanta- ja Päijät-Hämeestä. ”Ilmastoyhteisö on tarkoitettu pk-yrityksille, jotka ovat jo aloittaneet hiilijalanjäljen laskennan ja haluavat viedä ilmastotyönsä uudelle tasolle. On tärkeää, että alueemme yritykset ovat mukana yhteisössä, joka kirittää kilpailuetua vahvistavaa ilmastotyötä. Ilmastoyhteisön tarjoamien koulutusten, työkalujen ja verkostojen turvin alueemme pk-yritykset vahvistavat asemiaan kotimaisissa ja kansainvälisissä toimitusketjuissa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamarin myöntää stipendejä valmistuville opiskelijoille31.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamari myöntää stipendejä 31.5.2025 toiminta-alueellaan valmistuville opiskelijoille. ”Tänä keväänä Hämeen kauppakamari myöntää jälleen stipendejä alueemme lukioiden ja toisen asteen ammatillisten oppilaitosten päättäville opiskelijoille. Stipendi myönnetään opiskelijalle, joka on opintojensa aikana osoittanut tuloksellista suuntautumista liike-elämään. Lämpimät onnittelumme kaikille stipendin saajille ja valmistuneille”, onnittelee Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme