Lakimuutokset voimaan elokuussa: kouluille yhtenäiset säännöt puhelinten käyttöön
Perusopetuslakiin tehdyt muutokset puhelinten ja muiden mobiililaitteiden käytön rajoittamisesta tulevat voimaan 1.8.2025. Lakimuutokset yhtenäistävät perusopetuksen koulujen sääntöjä laitteiden käytöstä oppitunneilla. Opetushallitus suosittelee rajoituksia myös muun koulupäivän ajaksi.
Eduskunta on 29.4.2025 hyväksynyt puhelinten ja muiden mobiililaitteiden käyttöä perusopetuksen oppituntien aikana koskevat lakimuutokset. Laki vaatii vielä presidentin vahvistamisen. Uudistunut perusopetuslaki tulee voimaan 1.8.2025.
Ensi lukuvuodesta alkaen perusopetuksen oppilaat eivät saa käyttää puhelinta, tablettia, kannettavaa tietokonetta, kuulokkeita, kellopuhelinta tai älykelloa koulun oppitunneilla muuten kuin oppimiseen opettajan antamalla luvalla. Mobiililaitetta voi käyttää opettajan tai rehtorin luvalla myös oppimisen apuvälineenä tai terveydellisistä syistä, esimerkiksi diabeetikot verensokerin seurantaan.
Koulun järjestyssäännöissä on voitu kieltää puhelimen ja muiden mobiililaitteiden käyttö oppituntien aikana jo ennen lakiuudistustakin: laki kuitenkin yhtenäistää säännöt kaikissa kouluissa.
Järjestyssääntöihin määräys laitteiden käytöstä ja säilytyksestä
Aikaisemmasta poiketen järjestyssäännöissä täytyy jatkossa määrätä myös siitä, missä oppilaan mobiililaitteet säilytetään oppituntien aikana, sekä laitteiden käytöstä ja säilytyksestä muuna kouluaikana, kuten välitunneilla, luokasta toiseen siirryttäessä tai ruokailussa.
Laitteiden säilytyspaikkana voi olla esimerkiksi puhelinparkki, oppilaan reppu tai hänen lukollinen kaappinsa.
Myös jatkossa digitaaliset laitteet ja palvelut ovat osa perusteiden mukaista oppimisympäristöä kaikissa oppiaineissa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan opettaja vastaa digitaalisten laitteiden pedagogisesti tavoitteellisesta ja tarkoituksenmukaisesta käytöstä. Opettaja siis päättää, milloin ja miten laitteita oppitunneilla käytetään. Oppitunneilla käytetään koulun laitteita eli lähtökohtaisesti esimerkiksi oppilaan omaa puhelinta ei tehtävien teossa tarvita.
Opetushallitus suosittelee puhelimen käytön rajoittamista lakia laajemmin
Opetushallituksessa suosittelemme, että koulut rajoittaisivat järjestyssäännöissään oppilaiden puhelinten ja muiden mobiililaitteiden käyttöä oppituntien lisäksi myös opetuksettomana aikana.
Suosituksemme on, että laitteiden käyttöä rajoitetaan tai niiden käyttö kielletään kokonaan esimerkiksi välitunneilla sekä siirtymisten aikana. Ruokailun osalta suosittelemme kieltämään laitteiden käytön kokonaan. Opetuksen järjestäjät päättävät näistä kysymyksistä laatiessaan järjestyssääntöjään. Suositus koskee myös esiopetusta ja sitä täydentävää varhaiskasvatusta.
Lisäksi suosittelemme, että lasten puhelimet pysyvät esimerkiksi repuissa myös aamu- ja iltapäivätoiminnan, kerhojen ja Harrastamisen Suomen malliin liittyvän toiminnan aikana. Puhelinta saisi käyttää vain henkilöstön luvalla. Tästä määrätään toiminnan järjestäjien omissa säännöissä.
– Lakimuutosten tavoitteena on, että puhelimen häiritsevää käyttöä rajoittavat järjestyssäännöt tuovat oppitunneille työrauhaa sekä edistävät oppilaiden oppimista ja siihen keskittymistä. Rajoitusten ulottaminen koko koulupäivän ja myös sen jälkeisen toiminnan ajaksi vapauttaa aikaa muulle aktiivisemmalle tekemiselle. Se voi osaltaan tukea oppilaiden innostumista liikunnallisesta elämäntavasta. Myös esimerkiksi hyvien ruokailutapojen ja tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelulle kasvokkain vapautuu aikaa, sanoo yksikön päällikkö, juristi Laura Francke.
Järjestyssäännöt täytyy päivittää lain voimaan tuloon mennessä
Perusopetuksen koulujen täytyy päivittää järjestyssääntönsä muutosten mukaisiksi lain voimaan tuloon mennessä: tämä täytyy tehdä yhdessä oppilaiden ja heidän huoltajiensa kanssa. Paikallisia opetussuunnitelmia ei kuitenkaan tarvitse päivittää.
Opetushallitus on julkaissut verkkosivuillaan päivitetyt versiot järjestyssääntöohjeesta ja mobiililaiteoppaasta. Koulujen tukimateriaaleihin sisältyvät myös usein kysytyt kysymykset sekä huoneentaulu vanhemmille viestimiseen. Avaamme lakiuudistuksen sisältöä ja vaikutuksia järjestyssääntöihin myös 6.5.2025 kouluille järjestettävällä webinaarilla.
Myös lukiot ja ammatilliset oppilaitokset voivat rajoittaa puhelimen käyttöä järjestyssäännöissään
Lukiokoulutusta ja ammatillista koulutusta koskevassa lainsäädännössä ei ole säännöksiä puhelinten ja mobiililaitteiden kiellosta, käytöstä tai säilytyksestä.
Oppilaitokset voivat kuitenkin järjestyssäännöissään määrätä, että puhelinten tai muiden mobiililaitteiden häiritsevä käyttö opetuksen aikana on kiellettyä ja että omat laitteet on pidettävä häiriöttömässä tilassa esimerkiksi repussa. Laitteiden käyttöä välitunneilla ja muuna opetuksen ulkopuolelle jäävänä aikana voidaan rajoittaa, mutta ei kieltää kokonaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
yksikön päällikkö, juristi Laura Francke, laura.francke@oph.fi, puh. 029 5331303
Linkit
Opetushallitus on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinonalalla toimiva virasto, joka vastaa koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja jatkuvan oppimisen kehittämisestä sekä kansainvälisyyden edistämisestä. Opetushallituksen mediapalvelu palvelee maanantaista torstaihin klo 9–16 ja perjantaisin sekä juhlapyhien aattoina 9–15.
- puh. 0295 331 703 media@oph.fi
- Opetushallituksen verkkopalvelu: Medialle
- Tietosuojaseloste
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen
Språkexamina för statsförvaltningen avvecklas för att minska överlappning8.12.2025 10:50:00 EET | Pressmeddelande
Förnyelsen av de officiella nationella språkexamina fortsätter: språkexamina för statsförvaltningen avvecklas stegvis före utgången av 2028. Utbildningsstyrelsen koncentrerar sig i fortsättningen på att utveckla helheten med allmänna språkexamina. Med allmänna språkexamina kan man fortsättningsvis även påvisa sådana kunskaper i det andra inhemska språket som krävs för arbete inom den offentliga förvaltningen.
Päällekkäisyyksiä karsitaan: valtionhallinnon kielitutkinnot lakkautetaan8.12.2025 10:50:00 EET | Tiedote
Virallisten, kansallisten kielitutkintojen uudistaminen jatkuu: valtionhallinnon kielitutkinnot lakkautetaan vähitellen vuoden 2028 loppuun mennessä, ja Opetushallitus keskittyy jatkossa yleisten kielitutkintojen kehittämiseen. Niillä voi edelleen osoittaa myös julkishallinnon tehtävissä vaadittua toisen kotimaisen kielitaidon osaamista.
Pensionering och ökning i sakkunniguppgifter leder till ökat behov av utbildning27.11.2025 11:00:00 EET | Pressmeddelande
På grund av att en stor del av arbetskraften går i pension ökar behovet av utbildning inom alla sektorer fram till 2045. Fler nya yrkespersoner behövs särskilt inom hälso- och välfärdsbranscherna och samhällsbranscherna. Dessutom ökar behovet av högskoleutbildning i och med att sakkunniguppgifter blir allt vanligare.
Eläköityminen ja asiantuntijatehtävien yleistyminen kasvattavat koulutuksen tarvetta27.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Työvoiman runsas eläköityminen lisää koulutustarvetta kaikilla sektoreilla vuoteen 2045 mennessä. Lisää uusia osaajia tarvitaan erityisesti terveys- ja hyvinvointialoilla sekä yhteiskunnallisilla aloilla. Lisäksi asiantuntijatehtävien yleistyminen kasvattaa korkeakoulutuksen tarvetta.
Institutet för de inhemska språken blir en del av Utbildningsstyrelsen i början av 202625.11.2025 10:30:11 EET | Pressmeddelande
Ämbetsverkens uppgifter förändras inte i och med reformen av bildningsförvaltningen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme