Kustannusosakeyhtiö Otava

Kaisu Tuokko koukutti lukijat jo ensimmäisellä romaanillaan – nyt ilmestyy Eevi Manner -sarjan kolmas osa, Valhe

Jaa

Kaisu Tuokon odotettu romaani Valhe jatkaa suosittua Eevi Manner -sarjaa, jota on myyty Suomessa jo yli 45 000 kappaletta. Sarjan tapahtumat sijoittuvat Tuokon lapsuuden ja nuoruuden kotipaikkakuntaan Kristiinankaupunkiin, joka on myös kasvanut yhdeksi sarjan keskeisistä henkilöhahmoista.

Kaisu Tuokko: Valhe (Otava, 2025). Eevi Manner -sarjan kolmas osa.
Kaisu Tuokon kolmas romaani Valhe kertoo valinnanvapaudettomuudesta ja valheen seurauksista.

Viime vuonna Kristiinankaupunki nimesi kirjailija Kaisu Tuokon kunniakansalaisekseen hänen työstään kaupungin tunnettuuden edistämiseksi. Tuokon kirjoissa Kristiinankaupunki ei ole pelkkä kulissi, vaan elävä ympäristö, jonka kujat, kadut ja rannat ovat täynnä tarinoita.

Eevi Manner -sarjan kolmannessa osassa Valhe juhannusaaton rauha rikkoutuu, kun Ulrika Eleonoran kirkon portailta löytyy valtava määrä verta. Komisario Mats Bergholm keskeyttää juhannuksen viettonsa ja palaa kaupunkiin tutkimaan tapausta – ja pakenee samalla omaa ahdistavaa perhetilannettaan.

Samaan aikaan toimittaja Eevi Manner viettää äitiysvapaata ja yrittää totutella uudenlaiseen elämään. Kun hän saa vihjeen yhteydestä kirkon tapahtumiin, hänen tutkivan journalistin vaistonsa heräävät – eikä hän voi olla ottamatta yhteyttä Matsiin. Yhteinen menneisyys tuo heidät jälleen yhteen, mutta vanhat haavat eivät ole unohtuneet.

Valhe on kertomus valinnanvapaudesta – tai sen puutteesta. Romaani käsittelee hiljaisuuden kulttuuria, perhesalaisuuksia ja yhteiskunnallista epätasa-arvoa, ja rikostarinan rinnalla sykkii vahva inhimillinen ja emotionaalinen taso. Tuokon tyylilaji yhdistää rikoksen, rakkauden ja yhteiskunnalliset teemat, ja hänen kirjojaan onkin kiitetty niiden paitsi niiden koukuttavasta tunnelmasta myös vahvoista teemoista ja tarkkanäköisestä henkilökuvauksesta. 

Eevi Manner -sarjan ylistetty ensimmäinen osa, Kosto, on käännetty ruotsiksi, ja kirjasarjan käännösoikeudet on myyty myös Saksaan.

Haastattelupyynnöt: jenni.heiti@otava.fi

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye