Helsinki uudistaa pysäköintimääräyksiä: vähemmän pakollisia paikkoja uusiin asuinrakennuksiin
Helsingin kaupunki keventää asuintonttien pysäköintipaikkojen rakentamiseen liittyviä velvoitteita. Uudella ohjeella poistetaan tai vähennetään rakennuttajien velvoitetta rakentaa pysäköintipaikkoja uudiskohteissa. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan tiistaina 6. toukokuuta.

Esityksen mukaan tulevissa asemakaavoissa velvoite rakentaa uusille asuintaloille pysäköintipaikkoja poistetaan kokonaan eteläisimmässä Helsingissä: Hakamäentien eteläpuolella ja Pasilassa. Tällä alueella asuintalojen rakennuttajat voivat tulevaisuudessa päättää rakennettavien pysäköintipaikkojen määrästä täysin kysynnän mukaan eli markkinaehtoisesti. Muutos liittyy asemakaavassa olevien pysäköintimääräysten valmisteluun.
Muualla Helsingissä kaupunki asettaa asemakaavoille edelleen pysäköinnin minimimääräykset, mutta ne ovat selvästi aiempaa velvoitetta vähäisemmät. Rakennuttajat määrittävän näilläkin alueilla, kuinka paljon pysäköintipaikkoja tonteille rakentavat. Muualla kuin eteläisimmässä Helsingissä kerrostaloille tulee jatkossa rakentaa alueesta riippuen vähintään yksi autopaikka 220–280 rakennettavaa kerrosneliömetriä kohden. Alueellisiin liike- ja palvelukeskustoihin voisi rakentaa hieman muita vähemmän autopaikkoja. Tällaisia alueellisia keskustoja on esimerkiksi Kannelmäessä, Malmilla, Itäkeskuksessa ja Herttoniemessä.
Uudet pysäköintimääräykset koskevat vain uutta rakennuskantaa, joten muutokset tapahtuvat hitaasti. Olemassa olevaan rakennuskantaan uusilla määräyksillä ei ole vaikutusta. Tilanteissa, joissa nykyiselle tontille tehdään lisärakentamista, ei jatkossa velvoiteta autopaikkoja uuden kerrosalan osalta. Kaupunki arvioi, että tällä voi olla merkittävä vaikutus täydennysrakentamisen edistämiseen.
Nykyisin Helsingissä valmistelluissa asemakaavoissa velvoitetaan kerrostaloille rakennettavan alueesta riippuen vähintään yksi autopaikka 100–150 rakennettavaa kerrosneliömetriä kohden. Velvoitteen johdosta pysäköintipaikkojen rakentaminen on ajoittain rakennuttajille tappiollista. Uusi laskentaohje perustuu siihen, että kaupunki ei vaadi rakennuttajia toteuttamaan pysäköintipaikkoja kysyntää enemmän. Rakennuttajilla on paras tieto siitä, kuinka paljon autopaikkoja kannattaa toteuttaa ja millä hinnalla ne saadaan myytyä tai vuokrattua, jotta rakennetut asunnot saa kaupaksi tai vuokrattua.
Uudistus lisää Helsingin maanvuokratuloja ja siten tuottavuutta
Uudistuksen arvioidaan kasvattavan kaupungin tonteista saamia vuokratuloja pitkällä aikavälillä. Tonttien arvo kasvaa, kun niille ei velvoiteta pysäköintipaikkoja yli markkinahintaisen kysynnän. Rakennushankkeista tulee rakennuttajille houkuttelevampia ja kannattavampia. Uudistus tukee myös Helsingin hiilineutraaliustavoitetta, koska sen arvioidaan vähentävän rakentamisen päästöjä ja lisäävän kestävien kulkumuotojen käyttöä.
Velvoitteen poistoa päädyttiin esittämään Hakamäentien eteläpuoliselle alueelle sekä Pasilaan siksi, että alueella asuvat kulkevat tutkimusten mukaan pääosin kävellen ja joukkoliikenteellä. Autoilevat asukkaat voivat käyttää myös alueella sijaitsevia yksityisiä pysäköintilaitoksia sekä osalla alueesta asukaspysäköintitunnuksella sallittua kadunvarsipysäköintiä. Myös tonttikohtaista pysäköintiä tullaan toteuttamaan edelleen asuntohankkeissa, vaikka siihen ei velvoiteta.
Ehdotettu muutos on yksi Helsingin pysäköintipolitiikan toimenpiteistä, jonka kaupunginhallitus hyväksyi vuonna 2022. Pysäköintipolitiikalla edistetään liikennetavoitteiden lisäksi myös kaupungin elinkeino-, ilmasto- ja asuntopoliittisten tavoitteiden toteutumista. Sen tarkoituksena on lisätä pysäköintiratkaisuiden joustavuutta ja vastata tulevaisuuden liikkumisen tarpeisiin. Muita toimenpiteitä ovat esimerkiksi katujen ja yleisten alueiden pysäköintipaikkojen muuttaminen pidemmällä tähtäimellä aikarajoitetuiksi tai maksullisiksi. Tällä pyritään siihen, että kadunvarsipaikat ovat tehokkaassa käytössä ja niitä riittää asiointiin ja vierailuun. Muutoksista tehdään erilliset suunnitelmat ja päätökset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö
050 686 33, reetta.putkonen@hel.fi
Juha Hietanen
liikenneinsinööri
09 310 37120, juha.hietanen@hel.fi
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki ja poliisi valvovat tehostetusti työmaiden liikennejärjestelyjä 6.–8. toukokuuta 20255.5.2025 12:26:35 EEST | Tiedote
Tehostettu valvonta kohdistuu tällä kertaa erityisesti asfaltointitöiden järjestelyihin, joiden tarkastetaan olevan kaupungin määräysten mukaiset. Puutteelliset järjestelyt vaarantavat muiden kadunkäyttäjien turvallisuutta.
Allaktivitetshuset i Sockenbacka renoveras och byggs ut5.5.2025 12:17:25 EEST | Pressmeddelande
Pitäjänmäen peruskoulus huvudbyggnad från 1954 (Kogergränden 6) ska renoveras. Samtidigt kommer tillbyggnaden från 1991 att ersättas med två nya byggnader.
Pitäjänmäen monitoimitaloon tulossa perusparannus ja laajennus5.5.2025 12:17:25 EEST | Tiedote
Pitäjänmäen monitoimitaloon (Viinenkuja 6) suunnitellaan perusparannusta vuonna 1954 valmistuneeseen päärakennukseen. Samalla vuonna 1991 valmistunut laajennusosa korvataan uudella.
Renovation and expansion to Pitäjänmäki multi-purpose building5.5.2025 12:17:25 EEST | Press release
A renovation is being planned for the main building of Pitäjänmäki Comprehensive School (at Viinenkuja 6), which was originally completed in 1954. The expansion built in 1991 will also be replaced with new premises in connection to the renovation.
Myytävien mansikoiden alkuperän jäljitettävyystiedot pääosin kunnossa5.5.2025 12:02:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin elintarviketurvallisuusyksikkö tutki kesällä 2024 Helsingissä suomalaisina myytävien mansikoiden maantieteellistä alkuperää. Tavoitteena oli varmistaa, että mansikan todellinen alkuperämaa vastasi ilmoitettua ja että mansikoiden alkuperä oli jäljitettävissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme