SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmän ruokakaupoissa kiinnitetään huomiota muovikassien kulutukseen: kestokassin hinta alas, muovikassin hinta ylös

Jaa

S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Tästä päivästä alkaen kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetaan, kestokassin hintaa lasketaan ja paperikassi säilyy kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Kassoille sijoitetaan tarjolle myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia.

S-ryhmä on sitoutunut vähentämään muovikassien kulutusta osana kansallista muovikassisitoumusta. Vuoden 2024 aikana 76 prosenttia S-ryhmän päivittäistavarakaupan ostoskerroista tehtiin jo ilman uuden muovikassin ostamista.

"Olemme muiden kaupan alan toimijoiden kanssa yhdessä kampanjoineet asiasta jo useamman vuoden. Nyt tuomme viestit aiheesta vielä entistä selkeämmin esille myymälöihimme sekä sijoitamme kassoille kappalehinnaltaan edullisia ja ohutta muovia olevia jätekassirullia ostettavaksi niille asiakkaille, jotka pohtivat mitä käyttää roskapussina. Lisäksi muutimme kassivaihtoehtojen hintoja niin, että paperikassi maksaa edelleen 0,25 euroa, ison kestokassin hinta laskee 1,25 euroon ja muovikassin hinta puolestaan nousee Prismassa 0,35 euroon ja muissa marketkaupan ketjuissa 0,39 euroon", kertoo ryhmäpäällikkö Sari Ristaniemi S-ryhmän marketkaupasta.

Muovissa, kuten muissakin materiaaleissa on hyvät ja huonot puolensa. Minkä tahansa kassin tuotanto kuluttaa luonnonvaroja.

"Kauppakassien osalta haluamme ensisijaisesti muistuttaa asiakkaitamme siitä, että luonnolle ja lompakolle kaikkein paras kassi on se, mikä kotoa jo löytyy. Muistetaan siis käyttää kasseja useampaan kertaan ja pitää niitä mukana. Asiakkaamme voivat seurata omaa muovikassimäärää S-mobiilin Omat ostot -osiossa, jossa näkee ostettujen kassien määrän sekä niihin käytetyt eurot kuluneelta vuodelta ja kuukaudelta. Roskapussiksi taas oiva valinta on ohuempaa muovia oleva jätekassirulla", muistuttaa Ristaniemi.

Muovin vähentämiseen on jo monia keinoja

Muovin vähentäminen liittyy myös S-ryhmän vastuullisuusohjelman tavoitteeseen luonnonvarojen kunnioittamisesta. Tekoja vastuullisen muovin käytön edistämiseksi ovat muun muassa kierrätysmuovin käyttö, muovijätteen toimittaminen uudelleen käytettäväksi sekä kuluttajien valistaminen muovin kierrätyksestä.

Yksi keino muovin vähentämiseksi ja kiertotalouden lisäämiseksi ovat pakkausuudistukset. Omien merkkien tuotepakkauksia uudistetaan ympäristöystävällisemmiksi ja kierrätysmuovin käyttöä pyritään lisäämään. Erilaisia vaihtoehtoja muoville tutkitaan jatkuvasti. Käytössä on jo nyt biopohjaisia ja kompostoituvia ratkaisuja. Tyypillisin muovin korvaamiseen soveltuva pakkausvaihtoehto on ollut kartonki.

S-ryhmässä minimoidaan turhan muovin käyttöä osana arkea: Mahdollisimman suuri osa käytetystä muovista kierrätetään ja myös asiakkaita autetaan kierrättämään. Tarjolla on myös erilaisia vaihtoehtoja muoville.

Uusi tutkimus käynnissä: Olisiko kaupan take away -astioiden uudelleenkäyttö mahdollista?

S-ryhmä on osallisena Borealis Polymers Oy:n vetämässä kolmivuotisessa Reusify-yhteiskokeilussa ja tuottaa kokeiluun omalla Business Finlandin rahoittamalla osaprojektillaan merkittävää uutta tietoa ja osaamista uudelleenkäytettävien pakkausten käyttöönottamiseksi päivittäistavarakaupassa. 2024 kesällä alkaneen hankkeen tavoitteena on lisätä ymmärrystä pakkausten uudelleenkäytön kustannus-, ympäristö ja kuluttajavaikutuksista. Asiakkaiden odotukset ja valmius ovat keskeisiä tarkastelukohteita, ja projektin lopputuloksena pyritään saamaan parempi käsitys uudelleenkäyttömallin kannattavuudesta ja toteutettavuudesta. Hankkeessa on edetty pilottisuunnitelman tekoon ja kentällä tehtäviä kokeiluja on odotettavissa alkuvuodesta 2026.

S-ryhmän projekti ja yhteiskokeilu liittyvät VTT:n ja Vaasan yliopiston johtamaan Reusify-tutkimuskokonaisuuteen, jossa partnereina sekä konsortiojäseninä S-ryhmän lisäksi toimii yli 20 muuta keskeistä suomalaista yritystä ja tekijää pakkausten uudelleenkäytön mahdollistavassa arvoketjussa. Omaa selvitystä ja mallinnustamme tehdään tiiviissä yhteistyössä yhteiskokeilun ja tutkimuskonsortion kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

SOK:n viestintä

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.

Puh:050 472 2745viestinta@sok.fi

Kuvat

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Nopeus on suurin riski – ruokarobotit muistuttavat koulujen alkaessa valppaudesta liikenteessä7.8.2025 12:10:00 EEST | Tiedote

Suomalaisista lähes jokainen pitää tärkeänä, että koulujen lähellä noudatetaan nopeusrajoitusta. Silti Liikenneturvan toteuttamissa tutkauksissa neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Kun koulut elokuussa alkavat, katukuvassa tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyvät koulujen ja myymälöiden lähistölle ympäri Suomea muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita.

Huulet ovat palanneet tärkeäksi osaksi suomalaisten meikkirutiinia – Nämä tuotteet nousseet uusiksi myyntihiteiksi23.7.2025 08:45:00 EEST | Tiedote

29. heinäkuuta vietetään jälleen vuosittaista kansainvälistä huulipunapäivää. Huulipunat ja -kiillot ovatkin parhaillaan yhä useamman suomalaisen huulilla, sillä erilaisia huulituotteita ostetaan nyt selvästi edeltäviä vuosia enemmän. Sokoksen ja Emotionin myyntidatasta käy ilmi, että huulipunien myynti on kasvanut peräti 50 prosenttia koronavuosiin verrattuna.

Ilmanpuhdistimien myynti tuplaantui eikä pöytätuuletin enää kelpaa kaikille – Prisman myyntidata kertoo, mitä koteihin kesällä halutaan15.7.2025 09:14:18 EEST | Tiedote

Suomalaiset panostavat selvästi aiempaa enemmän kotinsa ilmanlaatuun ja viilennykseen kesäisin, kertoo Prisman tuore myyntidata. Datan mukaan ilmanpuhdistimien kysyntä on alkukesällä lähes tuplaantunut ja viilenninkaupoille suomalaiset suuntavat heti ensimmäisinä hellepäivinä. Monille viilennyslaitetta valitessa on nyt erityisen tärkeää, että laitetta voi hallita etänä. Viilentimien lisäksi tapoja torjua hellettä on monia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye