Meet the Chef: ARI RUOHO
KUN ASTUT Ravintola Nokkaan Helsingin Katajanokalla, tuoksu kertoo sinulle heti, että täällä on kyse jostain aidosta. Pöytiin ei kanneta trendejä – tänne tuodaan metsä, meri ja niitty. Täällä keittiötä johtaa Ari Ruoho, mies, joka ei seuraa ruokamaailman aaltoja, vaan tekee niitä itse – savustetuilla hauenmädeillä, rakkolevä- pölyllä ja vuosikymmenten syvällä ymmärryksellä suomalaisesta luonnosta.

Artikkeli on julkaistu Nordic Marketing Consultantsin tuottamassa JOHTAJAT-liitteessä, joka ilmestyi 3.5 HS Kuukausiliitteen osana.
JUURET SAVUSSA JA PERUNOISSA
Ari Ruoho kasvoi suomalaisen kotiruoan keskellä. ”Äiti teki aina hyvää ruokaa, ja jossain vaiheessa sitä alkoi itsekin opetella. Yläasteella kokkaaminen alkoi vetää puoleensa.” Kokkikoulussa luovuustehtävät tuntuivat naurettavan helpoilta. ”Huomasin, että mulla on makuaisti kohdillaan – ja että tätä jaksaa tehdä vain, jos tähän suhtautuu intihimolla. Tämä on fyysistä duunia.”
Arin nimi nousi esiin vuonna 2003, kun hän voitti Vuoden Kokki -tittelin. Se oli hetki, joka valoi itseluottamusta ja antoi luvan unelmoida suuresti. ”Se voitto opetti mulle, että pystyn mihin tahansa. Oon siitä asti tiennyt, että tämä on se mun juttu.
NOKAN SYDÄN: SUOMALAINEN LUONTO
Nokka on enemmän kuin ravintola – se on Arin ajatus siitä, mitä suomalainen ruokakulttuuri voi parhaimmillaan olla. ”Me tehdään täällä suomalaisesta luonnosta lautasellinen taidetta. Se on riistaa, kalaa, kasviksia, mutta aina eettisesti ja vastuullisesti.”
Arin intohimo vastuullisuuteen ei rajoitu keittiön oven sisäpuolelle. Hän tekee yhteistyötä kotimaisten pientuottajien kanssa, käyttää hävikkiä ennakkoluulottomasti ja huolehtii tiiminsä monimuotoisuudesta. ”Meillä on eri-ikäisiä, eri taustaisia, eri sukupuolisia ihmisiä töissä – ja se näkyy fiiliksessä ja ruoan tekemisen hengessä.”
Yksi annos tiivistää kaiken. Se on amuse bouche, pieni suupala, johon Ari on yhdistänyt puikulaperunapyrettä, savustettua hävikkikalaa, kylmäsavustettua hauenmätiä ja rakkoleväpölyä
Keraaminen pieni astia on tehty yhteistyössä suomalaisen taiteilijan kanssa. ”Se on pieni, mutta siinä on kaikki: hävikki, suomalaisuus, käsityö ja maku, joka pysäyttää.”
YLLÄTYKSIÄ JA IHMISIÄ
Nokan pöytien ääressä on koettu kosintoja ja kyyneliä. Ari kertoo, että yksi asiakas sanoi kerran: ”Haluisin olla sinä.” Ehkä siksi, että Arin intohimo on tarttuvaa – ja ehkä siksi, että hänen ruokansa ei ole vain ruokaa. Se on kokemus, joka jää mieleen.
”Mä haluan, että ihmiset yllättyy. Että ne miettii, miten tällaisista raaka-aineista voi syntyä tällaista ruokaa. Että ne maistaa kuhan poskea ja tajuaa, että tämä on taidetta, vaikka se kasvoi tuossa meidän rannan liepeillä.”
RAUHANPÖYTÄ
Ari ei kaihda suuria ajatuksia eikä vahvoja näkemyksiä. Kun häneltä kysytään, ketä hän kutsuisi unelmiensa illalliselle, vastaus on selvä: Donald Trump, Vladimir Putin ja Volodymyr Zelenskyi – mutta ei ilman isäntää.
”Haluan, että Alexander Stubb on mukana. Hän ei pelkästään saa tulla – hänen pitää tulla. Hän olisi täydellinen isäntä, joka saa tämän illan toimimaan.” Terveiset on lähetetty, Alexander. Pöytä on katettu.
Ravintola nokka
Ravintola Nokka on suomalaisen lähiruoan pyhättö Helsingin Katajanokalla. Keittiömestari Ari Ruohon johtama ravintola on tunnettu siitä, että se ei tee kompromisseja – ei maun, ei vastuullisuuden, eikä aitouden suhteen. Nokassa nautitaan suomalaista riistaa, kaloja ja kasviksia, jotka saapuvat pöytään suoraan metsästä, järvestä ja pellolta – usein myös Arin itse pyytäminä.
Jokainen annos kertoo tarinaa suomalaisesta luonnosta ja keittiöstä, jossa jokaisella yksityiskohdalla on merkityksensä. Nokassa voit valita klassisen Nokka Menun tai laajempaan elämykseen johdat- tavan Taste of Nokka -menun, johon kuuluu kahdeksan ruokalajia ja unohtumaton suomalainen makumatka.
Osoite: Kanavaranta 7 F, 00160 Helsinki
Artikkeli on julkaistu Nordic Marketing Consultantsin tuottamassa JOHTAJAT-liitteessä, joka ilmestyi 3.5 HS Kuukausiliitteen osana.
Yhteyshenkilöt
Titti MyhrbergToimitusjohtajaNordic Marketing Consultants Oy
Puh:0402184179titti.myhrberg@topbusiness.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nordic Marketing Consultants Oy
Meet the Chef: Emmanuel Wille5.5.2025 08:15:00 EEST | Artikkeli
Hansa- kauppiaiden herkkujen mestari. MAKU ON Olde Hansassa lämpimän historiallisen kokemuksen yksi tärkeä osa. Kokonaisuuden tulee voimaannuttaa ja päästää arjen huolista, lupaa belgialaissyntyinen Grand Chef Emmanuel Wille.
Rahapelialan suuri murros edellyttää valppautta ja ennakointia5.5.2025 08:00:00 EEST | Artikkeli
Navigointi muutosten keskellä edellyttää osaavaa tukijoukkoa. Asianajotoimisto Legal Gaming Oy luotsaa asiakkaitaan muutoksessa maaliin.
Läsnäoloa arvostava johtaja oppii myös lapsiltaan5.5.2025 07:00:00 EEST | Artikkeli
Ison kansainvälisen yhtiön Suomen maajohtaja kuvaa itseään hämähäkiksi. Hänen tehtävänään on sitoa yhteen ihmiset, heidän osaamisensa ja muut voimavarat. Yhdessä saadaan aikaan tuloksia ja uudistutaan. Osuvaa ja tuoretta kielikuvaa yhteen liittäjästä käyttää lääke- ja terveysteknologia- yhtiö Johnson & Johnsonin Suomen hallituksen puheenjohtaja ja maajohtaja Nina Ekholm-Wenberg.
Meet the Chef: LUCAS HOANG5.5.2025 06:45:00 EEST | Artikkeli
HELSINGIN SYDÄMESSÄ, 13-paikkaisen tiskin äärellä, tapahtuu joka ilta jotain ainutlaatuista. Siellä seisoo Lucas Hoang – mies, joka jätti taakseen IT-opinnot ja tarttui veitsen varteen. Hänen tarinansa ei ole vain kertomus intohimosta ruokaan, vaan siitä, kuinka unelmat syntyvät, kehittyvät ja toteutuvat – yksi nigiri kerrallaan.
Meet the Restaurateur: Kristjan Peäske5.5.2025 06:15:00 EEST | Artikkeli
KRISTJAN PEÄSKEN matka ravintolamaailmaan ei alkanut valkoisista pöytäliinoista tai fiineistä keittiöistä – vaan maaseudun keittiönpöydästä, jossa syötiin hyvin vain juhlapäivinä. ”Kun perhe kokoontui yhteen, ruoka oli runsasta ja tunnelma lämmin. Se tunne jäi minuun – se, että ruokailu on ennen kaikkea yhteys ihmisten välillä.”
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme