Pohjoismainen tutkimus: Suomessa stressataan eniten, mutta lyhytaikaisesti
Henkilökohtaiset ongelmat, työn ja vapaa-ajan tasapaino sekä taloushuolet ovat suomalaisten suurimmat stressitekijät. Eläkeläisistä peräti 10 prosenttia ilmoittaa geopolitiikan pääasialliseksi stressinaiheuttajaksi.

Ifin pohjoismaisesta kyselytutkimuksesta selviää, että suomalaiset stressaavat enemmän kuin muissa Pohjoismaissa asuvat.
Suomessa peräti 88 prosenttia aikuisväestöstä kokee negatiivista stressiä, selviää Ifin teettämästä Nordic Health Report -kyselytutkimuksesta. Tämä on korkeampi luku kuin esimerkiksi Ruotsissa (82 %) ja Norjassa (86 %). Tanskassa vain 72 prosenttia ilmoittaa stressaavansa edes joskus, ja peräti joka neljäs tanskalainen ei koe stressiä lainkaan.
Ifin tutkimukseen vastasi yli 4 000 henkilö Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Naiset stressaavat pitkäaikaisesti enemmän kuin miehet
Vaikka muihin pohjoismaihin verrattuna suomalaisista suurempi osa stressaantuu edes joskus, suomalaiset kokevat muita pohjoismaalaisia vähemmän pitkäaikaista stressiä (yli 6 kk). Stressiä kokevista 32 prosenttia kertoi kärsivänsä siitä pitkäaikaisesti, Ruotsissa vastaavaa on kokenut 42 prosenttia, Norjassa 44 prosenttia ja Tanskassa 35 prosenttia.
– Pitkäaikaisen stressin kokemisen trendi on Suomessa selvästi laskeva. Viime vuoden tutkimuksessa yli puolet vastaajista kertoi kärsivänsä pitkäaikaisesta stressistä. Pitkäaikainen stressi on haitallista ja lisää riskiä joutua sairauslomalle. Se vaikuttaa sekä yksilöön että työnantajaan, kommentoi Ifin pohjoismainen terveysstrategi Kristina Ström Olsson.
Pitkäaikaisesta stressistä kärsivät useimmiten Suomessa naiset (37 %) kuin miehet (26 %). Sama ilmiö on nähtävissä myös muissa pohjoismaissa.
Taloushuolet vaivaavat yhä suomalaisia – eläkeläisiä stressaa geopolitiikka
Peräti 18 prosenttia suomalaisista vastaajista, jotka kokevat edes joskus stressiä, ilmoittaa oman taloustilanteensa suurimmaksi stressinaiheuttajaksi. Muissa pohjoismaissa vastaava luku on vain 6–10 prosenttia riippuen maasta. Taloustilanne stressinaiheuttajana korostuu pienituloisissa, opiskelijoissa ja työttömissä. He myös kokevat muita ryhmiä enemmän pitkäkestoista stressiä.
Oma taloustilanne stressin aiheuttajana on kuitenkin laskenut huippulukemista Suomessakin. Viime vuonna peräti 36 prosenttia suomalaisista nimesi sen suurimmaksi stressin aiheuttajaksi.
Suurin stressin aiheuttaja suomalaisvastaajille on henkilökohtaiset ongelmat (33 %). Stressiä pääasiallisesti aiheuttavat usealla myös paineet töissä (16 %) sekä työn ja vapaa-ajan tasapaino (19 %).
Geopoliittisen tilanteen pääsyyksi stressilleen ilmoitti viisi prosenttia stressiä kokevista vastaajista. Eläkeläisistä osuus on peräti 10 prosenttia.
Suomalaiset muita ärtyneempiä stressaantuneina
Suomalaiset kärsivät monenlaisista oireista stressatessaan. 63 prosenttia kärsii uniongelmista, 56 prosenttia ärtyneisyydestä, 50 prosenttia ahdistuneisuudesta ja 44 prosentilla on keskittymisvaikeuksia. Lähes kaikki oireet ovat vähentyneet viime vuodesta.
Oireet ovat samankaltaisia muissakin pohjoismaissa. Ärtyneisyys on kuitenkin Suomessa selvästi muita maita yleisempää. Muissa maissa siitä kärsii stressioireena maasta riippuen 45–52 prosenttia väestöstä.
Tanskassa erottuu muistiongelmat, joista kertoo kärsivänsä peräti yli puolet vastaajista. Suomessa niistä kärsii vain 18 prosenttia vastaajista.
Ota varoitusmerkit vakavasti
Ifin terveysstrategi Ström Olssonin mukaan on tärkeää ottaa varoitusmerkit vakavasti ja yrittää puuttua stressin taustalla oleviin syihin, jotta apua voi hakea ajoissa.
– Voi olla hyödyllistä miettiä aiempia tilanteita, joissa koit negatiivista stressiä. Mikä oli ensimmäinen merkki, jonka huomasit? Se, että tiedostat merkit ja tunnistat ne stressin oireiksi jo varhaisessa vaiheessa, voi olla arvokas voimavara sinulle, Ström Olsson sanoo.
Tutkimukseen voit tutustua tarkemmin ja ladata sen täältä.
If toteutti tänä vuonna kolmatta kertaa pohjoismaisen Nordic Health Report -terveystutkimuksen, johon vastasi 4 232 täysi-ikäistä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Suomalaisia tutkimukseen vastanneista oli 1 060. Tutkimuksen toteutti Ifin toimeksiannosta Verian.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna NikkariHead of Press
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiIf vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 7 900 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,9 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Ifin Q2-tulos: Vahvaa kokonaiskasvua, jota vauhditti henkilövakuutusten kysyntä6.8.2025 08:42:17 EEST | Tiedote
Ifin teki toisella vuosineljänneksellä vahvan tuloksen, jota tukivat korkea asiakaspysyvyys sekä asiakasmäärän kasvu. Inflaatio ja korvauskehitys olivat matalampia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon, jota rasittivat yksittäiset suuret vahingot. Myös kustannus- ja hinnoittelutoimet tukivat positiivista kehitystä neljänneksen aikana.
If on jakanut Keltanokka-lippiksiä jo 20 vuotta - lasten liikenneturvallisuus parantunut huimasti samassa ajassa5.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
If jakaa tällä viikolla ekaluokkalaisille keltaiset huomiolippikset jo 20. kerran. Liikenneturvan tilastoista selviää, että 20 vuodessa lasten liikenneturvallisuus on ottanut selkeän loikan parempaan suuntaan.
Rajuja ukkosia taas luvassa - älä unohda robottileikkuria28.7.2025 15:12:56 EEST | Tiedote
Ukkonen aiheuttaa joka kesä satoja vahinkoja, joista tyypillisimpiä ovat kodinkoneiden rikkoutumiset, käy ilmi Ifin vahinkotilastoista.
Kesämatkalle lemmikin kanssa – tiesitkö, että kaskovakuutus kattaa myös lemmikin?15.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Moni suomalainen ottaa kesäreissuun mukaan myös lemmikkinsä, ja autolla matkatessa eläimet kulkevatkin mukana kätevästi. Matkustamisen on oltava turvallista kaikille matkustajille, myös lemmikeille.
Matkapuhelinvarkaudet vähentyneet selvästi - heinäkuinen lauantai on kuitenkin edelleen kohtalokas8.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Viime vuosien aikana matkapuhelinvahingot ovat vähentyneet, mutta kesällä niissä näkyy kuitenkin edelleen aina piikki. Valtaosa matkapuhelinvahingoista tapahtuu ulkomailla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme