Verkkoyhtiöille on julkaistu ohjeet hiilijalanjäljen laskentaan
Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry laati yhdessä Headpower oy:n kanssa kattavat ohjeet sähköverkkojen investointien hiilijalanjäljen laskentaan. Tutkimushanke paljasti, että kaapeleiden valmistus aiheuttaa jopa 60 prosenttia verkonrakennuksen päästöistä.

STUL ry ja Headpower oy laativat "Sähkönjakeluverkon investointien hiilijalanjälki" -hankkeessa ohjeet 0,4 kV:n ja 20 kV:n sähköverkkojen investointien päästötietojen raportointiin. Ohjeet sisältävät hiilijalanjälkitaulukon ja -laskurin sekä maanrakennusurakoitsijoille suunnatun CO2-raportointimalliasiakirjan.
”EU:n CSRD-direktiivi edellyttää lähivuosina suurehkoja yrityksiä laatimaan kestävyysraportin toiminnastaan. Velvollisuus koskee merkittävää osaa energia-alan toimijoista”, STULin tekninen asiantuntija Timo Ylinen sanoo.
Kaapelit suurin päästölähde
Hankkeen esimerkkilaskelmien mukaan verkonrakennusalalla eniten päästöjä aiheutuu kaupunkialueiden maakaapeliverkkojen rakentamisesta. Kaapeleiden osuus päästöistä on verkkotyypistä riippuen 52,1–59,2 prosenttia kokonaispäästöistä. Muuntajien osuus on 11,6–23,3 prosenttia.
”Maakaapelointi aiheuttaa noin kaksinkertaiset päästöt verrattuna ilmajohtojen rakentamiseen. Kaupungeissa asfaltoinnin osuus päästöistä nousee yhdeksään prosenttiin, kun taas maanrakennustöiden osuus, 14,8 prosenttia, on suurinta taajama-alueilla”, Ylinen kertoo.
Hankkeessa selvitettiin myös päästövähennysvelvoitteiden asettamista kilpailutuksissa. Esimerkiksi maanrakennustöistä ja kuljetuksista aiheutuvia päästöjä olisi mahdollista vähentää siirtymällä biodieselin käyttöön. Energiaviraston verkkoyhtiöille määrittelemästä tuottokaton valvontamallista puuttuu kuitenkin kannuste päästöjen vähentämiseen.
Projektin ohjausryhmässä oli mukana sähköverkkoyhtiöiden ja urakoitsijoiden edustajia. Rahoittajina toimivat Sähkötutkimuspooli, Ympäristöpooli, STEK ry ja STUL.
Tietoa hankkeesta
Hiilijalanjälkitaulukko ja -laskuri (Excel-tiedosto)
CO2 raportointimalliasiakirja (Excel-tiedosto)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo Ylinen
Tekninen asiantuntija
Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
045 635 7721
timo.ylinen@sahkoinfo.fi
Linkit
Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry ajaa sähköistysalan asiaa yli 90 vuoden näkemyksellä ja kokemuksella. Edistämme toiminnallamme vastuullisen sähköistysalan yritysten liiketoimintaedellytyksiä ja osaavan työvoiman saatavuutta Suomessa. Olemme alan edunvalvoja sekä luotettavin tiedontuottaja- ja kouluttajataho, ja neuvomme jäseniämme esimerkiksi omaan yritystoimintaan liittyvissä asioissa. Lisätietoja www.stul.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
Energiaremontti palauttaa uskoa huomiseen25.9.2025 12:41:25 EEST | Tiedote
Suomalaisten luottamus omaan talouteen on horjunut, ja kotitaloudet säästävät kulutuksen sijaan, kertoo Laboren suhdanne-ennuste. Sähköala muistuttaa, että energiaremontit voivat palauttaa uskoa huomiseen: ne pienentävät asumiskustannuksia, parantavat mukavuutta ja tukevat Suomen kasvua ja ilmastotavoitteita.
Energiaremontti palauttaa uskoa huomiseen25.9.2025 12:31:15 EEST | Tiedote
Suomalaisten luottamus omaan talouteen on horjunut, ja kotitaloudet säästävät kulutuksen sijaan, kertoo Laboren suhdanne-ennuste. Sähköala muistuttaa, että energiaremontit voivat palauttaa uskoa huomiseen: ne pienentävät asumiskustannuksia, parantavat mukavuutta ja tukevat Suomen kasvua ja ilmastotavoitteita.
Älykkäiden sähköjärjestelmien pilvipalveluissa piilee riskejä16.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöt, kuluttajat ja sähköurakoitsijat voivat joutua ongelmiin älykkäisiin sähkölaitteisiin liittyvien pilvipalvelujen vuoksi. Pilvipalvelun lakkauttaminen tai palveluntarjoajan konkurssi voi tehdä laitteet käyttökelvottomiksi.
Vuoden 2025 sähkösuunnittelija on Granlund oy11.9.2025 19:11:24 EEST | Tiedote
Vuoden sähkösuunnittelijan kunniakirjalla Helsingissä 11.9. palkittu Granlund oy on Suomen johtava talotekniikkasuunnittelija, toimialan aktiivinen kehittäjä ja energiatehokkuusajattelun edelläkävijä.
Omista akkuviritelmistä jo useampi tulipalo – ”Vakuutuskorvaus voi jäädä saamatta”10.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Itse rakennellut litiumioniakkujärjestelmät ovat aiheuttaneet Suomessa jo kolme vakavaa onnettomuutta lyhyen ajan sisällä. Pelastus-, sähkö- ja vakuutusalan asiantuntijat ja viranomaiset muistuttavat yhdessä vaaroista ja vastuista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme