Vaasan henkilöstöraportti: painopisteinä hyvinvointi, turvallisuus ja osaaminen
Vaasan kaupungin vuoden 2024 henkilöstöraportti on julkaistu. Vuoden merkittävin muutos oli Pohjanmaan työllisyysalueen perustaminen, jota valmisteltiin aktiivisesti. Lisäksi vuoden aikana panostettiin vahvasti työhyvinvointiin, turvallisuuteen ja osaamisen kehittämiseen.

TE-palveluiden siirto valtiolta kunnille on ollut yksi historian suurimmista hallinnollisista muutoksista, minkä myötä Vaasan kaupungille siirtyi yli 80 uutta työntekijää vuoden 2025 alussa. Vuoden 2024 aikana siirtoa valmisteltiin aktiivisesti: perustettiin yhdeksän kunnan yhteinen Pohjanmaan työllisyysalue, jonka vastuukuntana Vaasa toimii. Syksyllä 2024 työllisyysalueen toimintaa johtamaan valittiin työllisyysjohtaja.
Valmennusta, työhyvinvointia ja tekoälypilotteja
Vuonna 2024 keskityttiin henkilöstön hyvinvointiin, työturvallisuuteen ja osaamisen kehittämiseen.
Henkilöstölle tarjottiin työnohjausta ja 100 euron etu Epassiin. Turvavartit jatkuivat työpaikkakokouksissa osana turvallisuustiedon jakamista, ja henkilöstöä kannustettiin tekemään turvallisuushavaintoja. Esihenkilöitä tuettiin valmentavan johtamisen koulutuksella, Esihenkilöpassilla sekä mielenterveyttä tukevien työkalujen kehittämisellä.
– Haluamme kannustaa henkilöstöämme osaamisen sekä oman työn ja toiminnan kehittämiseen. Kehittämisen tueksi laajensimme sisäisten kehittäjien verkostomme koko kaupunkitasolle. Laadimme myös tekoälylle pelisäännöt ja pilotoimme sen käyttöä, kertoo henkilöstöjohtaja Tuulikki Kruhse-Poutanen.
Vetovoimaisuutta ja vastuullista rekrytointia
Vetovoimaisen työnantajakuvan ja oppilaitosyhteistyön kehittämistä jatkettiin muun muassa VASEKin koordinoiman Study & Stay -yhteistyöverkoston sekä kaupungin johdon ja opiskelijakuntien hallitusten jäsenten tapaamisilla. Vaasan ammattikorkeakoulu VAMKin kanssa solmittiin avainkumppanuussopimus.
– Kaupunkistrategiassamme opiskelijoiden juurtuminen Vaasaan on tunnistettu keskeiseksi menestystekijäksi. Tämän vuoksi tarjoamme korkeakouluopiskelijoille kesätyö- ja harjoittelupaikkoja, sekä kuuntelemme heidän ajatuksiaan kaupungin kehittämisestä herkällä korvalla, Kruhse-Poutanen sanoo.
Vaasan kaupungin avoimet työpaikat sekä kesätyöpaikat kiinnostivat edellistä vuotta enemmän, lisäksi omasta pyynnöstä eronneiden määrä laski.
– Tavoitteenamme on olla tasa-arvoinen ja monimuotoinen työnantaja. Suosimme anonyymiä rekrytointia, joka on yksi konkreettinen keino vähentää rekrytointiprosessin aikana tapahtuvaa syrjintää, Kruhse-Poutanen muistuttaa.
Tunnuslukuja
Henkilöstöraportin tavoitteena on antaa luottamushenkilöille, kaupungin johdolle, henkilöstölle sekä ulkoisille sidosryhmille kokonaiskuva kaupungin henkilöstöstä ja kuluneen vuoden keskeisistä henkilöstötyön painopisteistä.
- Henkilöstön määrä vuoden 2024 lopussa oli 2 691 henkilötyövuotta. Palvelussuhteita oli yhteensä 3 114.
- Vakituisen henkilöstön keski-ikä oli 48,3 vuotta.
- Henkilöstöstä enemmistö eli 75 prosenttia oli naisia.
- Esihenkilöitä oli yhteensä 173, joista 113 naisia.
- Vakituisen henkilöstön lähtövaihtuvuus oli 145 henkilöä. Vanhuuseläkkeelle siirtyi vuoden aikana 59 henkilöä. Lähtökyselyyn vastanneiden mukaan urakehitys ja henkilökohtaiset syyt olivat suurimpia lähtemisen taustalla olevia syitä.
- Vuoden 2024 aikana oli avoinna 394 työpaikkaa ja 450 kesätyöpaikkaa.
- Työhyvinvointikyselyyn vastanneista 76 prosenttia suosittelisi Vaasan kaupunkia työnantajana.
Valtuusto merkitsi henkilöstöraportin tiedoksi kokouksessaan 5.5.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuulikki Kruhse-PoutanenHenkilöstöjohtaja
Puh:+358 40 527 3766tuulikki.kruhse-pout@vaasa.fiLinkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Ställningstagande: Utbudet på marknadsbaserade flygstationer får inte äventyras på grund av de flyg som staten subventionerar i landsorten6.5.2025 15:39:38 EEST | Pressmeddelande
Stadsdirektören i Vasa, kommundirektörerna i Siilinjärvi och Korsholm samt stadsdirektören i Kuopio kräver att om staten fortsätter att subventionera flyg till olönsamma rutter i landsorten, ska staten säkra verksamhetsförutsättningarna för marknadsbaserade flygstationer, såsom Kuopio och Vasa. De flyg och de olönsamma rutter som staten subventionerar till de flygstationer som finns inom Kuopio och Vasa flygfälts serviceområden får inte försvaga funktionsförmågan för Vasa och Kuopio flygstationer eller möjligheterna att på ett marknadsbaserat sätt öka utbudet av flyg så att det motsvarar efterfrågan.
Kannanotto: Valtion tukemat maakuntalennot eivät saa vaarantaa markkinaehtoisesti toimivien lentoasemien vuorotarjontaa6.5.2025 15:39:36 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunginjohtaja, Kuopion kaupunginjohtaja sekä Siilinjärven ja Mustasaaren kunnanjohtajat edellyttävät, että valtion jatkaessa maakuntalentojen ostamista kannattamattomille reiteille, valtion on turvattava markkinaehtoisesti toimivien lentoasemien, kuten Kuopion ja Vaasan lentoasemien, aidot toimintaedellytykset. Valtion ostama lentoliikenne Kuopion ja Vaasan lentokenttien palvelualueisiin kuuluville lentoasemille ja kannattamattomille reiteille ei saa heikentää Vaasan ja Kuopion lentoasemien toimintakykyä ja mahdollisuuksia kasvattaa lentoliikenteen vuorotarjontaa markkinaehtoisuuden periaatteella kysyntää vastaavaksi.
Vasas personalrapport: fokus på arbetshälsa, säkerhet och kompetens6.5.2025 10:37:23 EEST | Pressmeddelande
Vasa stads personalrapport för år 2024 har publicerats. Den största förändringen under året var att Österbottens sysselsättningsområde grundades, vilket krävde massvis med förberedelser. Under året satsades dessutom mycket på arbetshälsa, säkerhet och kompetensutveckling.
Kammarmusik och bakelser till mors dag – specialerbjudande gläder konsertbesökare5.5.2025 13:37:16 EEST | Pressmeddelande
På mors dagen den 11 maj får vi höra kammarmusik i stadshuset med musiker ur Vasa stadsorkester. Vi bjuder på ett specialerbjudande dagen till ära; konsertbiljett med kaffe och bakelse i pausen för 25 €.
Äitienpäivän kunniaksi kamarimusiikkia ja herkkuja – erikoistarjous ilahduttaa konserttivieraita5.5.2025 13:33:46 EEST | Tiedote
Äitienpäivänä 11.5. Vaasan kaupunginorkesteri soittaa kamarimusiikkia kaupungintalolla. Juhlan kunniaksi yleisölle on tarjolla erikoistarjous: konserttilippu sekä väliajalla tarjoiltavat kahvi ja leivos yhteishintaan 25 €.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme