Museoiden yössä Tampereella artisteja ja opastuksia 17.5.
Lauantaina 17.5. Tampereen valtaa Museoiden yö, joka tarjoaa yli 100 ohjelmanumeroa ja 30 kohdetta ympäri kaupunkia. Kohteiden välillä liikennöivät Nyssen Museoiden yö -bussit, joiden kyytiin pääsee tapahtumarannekkeella. Tämän vuoden ohjelma tarjoaa paitsi kiinnostavia näyttelyitä ja asiantuntijoiden tapaamisia, myös huikeita artisteja sekä hyvää ruokaa ja juomaa!

Tapahtuman tuottaja Wilhelmiina Saikkonen on ollut mukana järjestämässä Museoiden yötä jo 8 vuotta, ja päässyt näkemään tapahtuman kasvun aitiopaikalta.
-Museokäyntien määrä on lisääntynyt vuosittain, minun aikanani yhteensä noin 3000:lla. Viime vuonna illan aikana kertyi yli 10 000 museokäyntiä, Saikkonen kertoo.
-Erityisen suosituksi ohjelmaksi ovat viime vuosina nousseet museoiden erikoisopastukset ja ulkokierrokset, joita pääsee näkemään vain Museoiden yössä, Saikkonen sanoo.
Tänäkin vuonna ulkokierroksilla voi tutustua muun muassa Tampereen jugendrakennuksiin, Tammerkosken teollisuusmaisemaan, Milavidan puistoon ja arkkitehtuuriin, tai lähteä unohtumattomalle matkalle taiteilija Salvador Dalín johdolla surrealistisen taiteen syvyyksiin!
Yli 100 ohjelmanumeroa
Illan aikana museoihin pääsee vain tapahtumarannekkeella, jonka voi kuitenkin ostaa etuhintaan, jos omistaa Museokortin. Rannekkeella avautuu koko illan ohjelma, työpajat, konsertit, asiantuntijaopastukset sekä bussimatkat. Tarjolla on yli 100 ohjelmanumeroa.
Monessa museossa esiintyy artisteja.
-Tänä vuonna esimerkiksi Sara Hildénillä esiintyy Lyyti, Werstaalla M, Amurin museokorttelissa Samanna ja Vapriikissa Kummeli sekä Joni Ekman, vain muutamia mainitakseni, sanoo Saikkonen.
-Osa ohjelmista tulee olemaan todella suosittuja, näin ennakoimme esimerkiksi Vapriikin Kummelin osalta, Saikkonen kertoo.
-Jos jonkin esityksen kokeminen on ehdottoman tärkeää, kannattaa varautua tulemaan paikalle hyvissä ajoin, hän vinkkaa.
Eväät iltaan museokahviloista
Onnistuneeseen iltaan kuuluvat tietysti hyvä ruoka ja juoma.
-Monessa kohteessa on tarjolla ruokaa ja juomaa joko museokahvilassa tai pop-up-myyntinä, Saikkonen kertoo.
-Esimerkiksi Väinö Linnan aukiolla on illalla Bun Bun Bike, joka tarjoaa Itsetehtyjä vegaanisia bao buneja ja virvokkeita. Ja Tampereen taidemuseolla on Aivoliiton Pirkanmaan AVH-yhdistyksen vohvelien paisto- ja myyntipiste auki niin kauan kuin taikinaa riittää, Saikkonen listaa.
-Vapriikin ravintola Valssi puolestaan on suunnitellut Kummeli-teemaisen juomalistan ilahduttamaan illan asiakkaita.
Bussilla museokierrokselle
Tampereen joukkoliikenteen Museoiden yö -linjalla ja reitillä liikennöi kaksi bussia klo 18–22.30. Ensimmäinen bussi starttaa Vapriikin pihasta klo 18, lähdöt n.25 minuutin välein. Bussin kyytiin pääsee tapahtumaranneketta näyttämällä maksutta. Tampereen matkailuoppaat ry:n auktorisoidut oppaat pitävät nonstop-opastuksia Museoiden yö -busseissa.
-Oppaat kertovat nysseissä parhaita paloja Tampereen historiasta, nähtävyyksistä ja tietenkin museoista, kertoo Saikkonen.
-Bussit pysähtyvät Museoiden yö -pysäkeillä, jotka löytyvät Museoiden yön kartasta tapahtuman nettisivuilta sekä ohjelmasta.
Jo kuudettatoista kertaa järjestettävä Museoiden yö kuuluu suosittuihin La Nuit des Musées/ Lange Nacht der Museen -museotapahtumiin, joita järjestetään Keski-Euroopassa ympäri vuoden.
Museoiden yötä ovat toteuttamassa Amurin museokortteli, Emil Aaltosen museo, Grafiikanpaja Himmelblau, Galleria Saskia, Hiekan Taidemuseo, Juicen kirjasto, Kalevankankaan iso kappeli, Kulttuuritalo Laikku, Lastenkulttuurikeskus Rulla, Museo Milavida, Muumimuseo, Nootti, Olgan kellari, Pispalan kirkko, Pirkanmaan maakuntamuseo, Postimuseo, Sara Hildénin taidemuseo, Suomen Jääkiekkomuseo, Suomen Nyrkkeilymuseo, Suomen pelimuseo, Tallipiha, Tampereen luonnontieteellinen museo, Tampereen taidemuseo, Työväenmuseo Werstas, Vapriikin kuva-arkisto ja museokeskus Vapriikki sekä Kalevankankaan iso kappeli ja Pispalan kirkko.
Tapahtuman yhteistyökumppanina toimii edellisvuosien tapaan NYSSE ja Tamperelainen.
Museoiden yön verkkosivut ovat osoitteessa Museoidenyo.tampere.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Wilhelmiina Saikkonen
Museoiden yö, tuottaja
044 560 8252
wilhelmiina.saikkonen@tampere.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Vapriikissa viihtyvät kaikenikäiset museovieraat. Voit tutustua kerralla yli kymmeneen näyttelyyn. Historiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Vapriikki kuuluu Tampereen historiallisiin museoihin, joita ovat myös Museo Milavida ja Amurin museokortteli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vapriikki
Muinaiset jumalat ja modernit sankarit kohtaavat Vapriikissa21.5.2025 10:16:13 EEST | Tiedote
Vapriikissa 29.5. avautuva Supersankarit-näyttely on vauhdikas ja värikäs matka sankaritarinoiden historiaan. Esille pääsevät niin muinaiset jumalat kuin nykyiset elokuvista ja sarjakuvista tutut sankarit. Näyttely pohtii, millaisia esikuvia supersankareille löytyy muinaisista myyteistä ja taruista, ja kävijä voi seurata supersankarien kehitystä sekä kronologisessa järjestyksessä että teemoittain. Median edustajilla on mahdollisuus tutustua näyttelyyn etukäteen. Varaa oma aikasi: viestintäasiantuntija Tähtitalvikki Poikajärvi, puh. 0503211189.
Pelimuseo avaa Vapriikissa pienoisnäyttelyn yhteistyölautapeleistä19.5.2025 08:43:53 EEST | Tiedote
Suomen pelimuseon Yhteispeli vaakalaudalla – yhteistyölautapelejä Pandemicista Agemoniaan -pienoisnäyttelyssä tutustutaan yhteistyölautapelien maailmaan. Näissä lautapeleissä pelataan yhdessä pelilautaa vastaan, ja pelien haasteet voitetaan tai hävitään myös yhdessä. Perjantaina 23.5. avautuvassa pienoisnäyttelyssä pääsee tutustumaan paitsi ilmiön historiaan, myös yhteen viime vuosien suosituimmista yhteistyölautapeleistä, eli suomalaiseen Agemoniaan.
Pirkanmaan kuvakööri käynnistyy Ylöjärvellä13.5.2025 09:00:59 EEST | Tiedote
Pirkanmaan kuvakööri eli PIKU on Vapriikin kuva-arkiston vapaaehtoisten valokuvaajien ryhmä, joka tallentaa Pirkanmaata ja omaa kotiseutua. PIKU-toiminta käynnistyy vuosittain vaihtuvassa Pirkanmaan kunnassa, josta kutsutaan vapaaehtoisia mukaan valokuvaamaan. Vuonna 2025 toiminta alkaa yhteistyössä Ylöjärven kulttuuripalvelujen kanssa.
Amurin museokortteli viettää viisikymppisiään12.5.2025 10:07:28 EEST | Tiedote
Juhliva museokortteli avautuu jälleen! Tänä kesänä tarjolla on muun muassa erikoiskierroksia sekä kesäteatteria. Museo avaa ovensa kesäksi tiistaina 13.5. ja kausi päättyy sunnuntaina 7.9. Kahvila Amurin Helmi palvelee ympäri vuoden.
Toukokuussa Vapriikki on avoinna myös maanantaisin30.4.2025 12:48:11 EEST | Tiedote
Olisiko maanantai museopäivä? Nyt toukokuussa Vapriikki palvelee joka päivä, joten museoon voi suunnata, kun se parhaiten sopii! Maanantaisin on myös tarjolla erikoisohjelmaa: Kivigallerian kosketeltavien kivien ihmettelyä, tai Pelimuseon matopelin testailua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme