iLOQ voitti Vuoden brändi 2025 -kilpailun

Jaa

Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailun voittajaksi valittiin tänä vuonna iLOQ. Digitaalisia pääsynhallintamenetelmiä kehittävän yrityksen tarina alkoi jo yli parikymmentä vuotta sitten, kun yrityksen perustaja Mika Pukari kehitti lukolle toimintaperiaatteen, jossa avaimen työntöliike aiheuttaa sähköenergiaa lukkosylinterissä.

Vuoden brändi -palkinnon Keskuskauppakamarin Suuressa brändipäivässä voitti ILOQ. Palkinnon vastaanotti iLOQ:in CRO Joni Lampinen (kuvassa vasemmalla). Palkinnon luovuttivat brändiraadin puheenjohtaja Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Minna Aalto-Setälä sekä Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Vuoden brändi -palkinnon Keskuskauppakamarin Suuressa brändipäivässä voitti ILOQ. Palkinnon vastaanotti iLOQ:in CRO Joni Lampinen (kuvassa vasemmalla). Palkinnon luovuttivat brändiraadin puheenjohtaja Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Minna Aalto-Setälä sekä Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Antti Johansson

Raati perusteli iLOQ-brändin voittoa muun muassa sillä, että se suojasi uniikin innovaationsa. Lisäksi se osattiin kaupallistaa ja tuotteistaa.

”iLOQ-brändi on muuttanut koko toimialaa, sillä uusi innovaatio on osattu kaupallistaa ja tuotteistaa. Kansainvälisyys on ollut alusta asti brändin ytimessä. Erityisesti haluamme kiinnittää huomiota jälleenmyyjien koulutukseen ja yrityksen omiin tukipalveluihin, jolloin jälleenmyyjät ovat avainasemassa yhdessä iLOQ-brändin myyntitiimin kanssa. iLOQ-brändi on oivaltanut erinomaisesti oman roolinsa osana kokonaisvaltaista asiakaskokemusta”, sanoo brändiraadin puheenjohtaja, Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Minna Aalto-Setälä.

”Olemme erittäin otettuja Vuoden brändi -palkinnosta. Lämmin kiitos kuuluu jokaiselle iLOQ-brändin ja tuotteidemme parissa työskentelevälle, kuten henkilöstöllemme, jälleenmyyjillemme, asiakkaillemme sekä muille sidosryhmillemme. Unohtamatta kaikkia tuotteidemme käyttäjiä globaalisti, joiden arjessa iLOQ on mukana. Yhdessä olemme rakentaneet iLOQ-brändia ja tarinaa yli kahdenkymmenen vuoden ajan sekä jalkauttaneet sen myös Suomen rajojen ulkopuolelle,” sanoo iLOQ Oy:n toimitusjohtaja Heikki Hiltunen.

Vuoden brändi -kilpailussa brändejä tarkastellaan laajalti brändin ja immateriaalioikeuksien suojaamisen näkökulmasta. Asiantuntijaraati koostuu sekä brändi- että IPR-asioihin erikoistuneista ammattilaisista.

Vuoden brändi -kilpailun kaksi muuta finalistia olivat tänä vuonna second hand -kauppa- ja kahvilaketju Relove ja lihatalo Snellman.

Vuoden brändi -palkinnon ovat aikaisemmin saaneet Elovena vuonna 2024, Genelec 2023, Lapuan Kankurit vuonna 2022, Yle vuonna 2021 ja Marimekko vuonna 2019. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita29.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta.

Keskuskauppakamari: Kaivattuja askelia osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen – sävy kuitenkin ristiriitainen24.4.2025 09:33:38 EEST | Tiedote

Hallitus teki puoliväliriihessään useita myönteisiä päätöksiä osaamisen ja koulutuksen kehittämiseksi. Avoimen korkeakoulutuksen laajentaminen tutkintotavoitteiseen jatkuvaan oppimiseen ja maksuttomat opinnot avoimessa korkeakoulussa toisen asteen jälkeen ovat tärkeitä keinoja vastata koulutuskysyntään. Samalla kokonaisuutta hämmentävät korkeakoulutukseen kohdistuvat leikkaukset sekä epäselvä rahoitus uusille aloituspaikoille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye