Pohjolan Voiman Askanaavalle suunnitteleman pumppuvoimalaitoshankkeen YVA-ohjelma nähtävillä – myös hankkeen Puhti-toimisto aukeaa Kemijärvellä
7.5.2025 08:00:00 EEST | Pohjolan Voima Oyj | Tiedote
Pohjolan Voiman tytäryhtiö PVO-Vesivoiman Puhti-pumppuvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA) on nyt nähtävillä. Hankkeen YVA-ohjelma on jätetty Lapin ELY-keskukselle ja siihen voi tutustua sekä esittää sisällöstä näkemyksiä 5.6. saakka. Ohjelmaa esitellään yleisötilaisuudessa 21.5. klo 17.00 Kemijärven kulttuurikeskuksen auditoriossa, ja se löytyy myös ympäristöhallinnon verkkosivuilta sekä esimerkiksi alueen kirjastoista. YVA-ohjelman jättäminen käynnistää YVA-menettelyn, johon kuuluvat tutkimukset ja selvitykset jatkuvat vuoden 2026 loppuun saakka. Tämän myötä hankkeen Puhti-toimisto avautuu kuntalaisille Kemijärven toimitaloon toukokuussa.

PVO-Vesivoima Oy suunnittelee Kemijärven Askanaavalle laajimmillaan noin 500 megawatin (MW) pumppuvoimalaitosta sekä 36 kilometrin mittaista 400 kilovoltin (kV) voimajohtoa, joka kulkisi suurimmaksi osaksi jo olemassa olevan 110 kV:n voimajohdon rinnalla. Mahdollisen pumppuvoimalaitoksen energiavarastona toimisi Askanaavalle padottava vesiallas.
YVA-ohjelma on suunnitelma siitä, miten mahdollisen hankkeen ympäristövaikutusten arviointi tehdään. Nyt kommentoitavana olevassa ohjelmassa esitellään hanke, sen toteutusvaihtoehdot, selvitettävät vaikutukset sekä se, miten hankkeesta viestitään ja miten paikalliset voivat siihen osallistua. Puhti-hankkeen YVA-ohjelmassa on huomioitu yhtiön tähän saakka käymiä keskusteluja paikallisten sidosryhmien kanssa: sekä ohjelman laatimista varten perustetun seurantaryhmän että muiden kemijärveläisten kanssa.
YVA-menettely jatkuu vuoden 2026
”Meille on keskeistä avoin vuorovaikutus paikallisten kanssa ja nyt käsillä on tärkeä, yhteinen vaikuttamisen paikka: toivomme, että kaikki halukkaat kertovat näkemyksiään YVA-ohjelmastamme ELY-keskukselle tai suoraan meille. Näin voimme ottaa ajatukset huomioon tulevissa selvityksissä ja suunnittelussa. Kuten tähänkin asti, vastaamme mielellämme kaikkiin hankkeesta ja ohjelmasta herääviin kysymyksiin”, PVO-Vesivoiman toimitusjohtaja ja Puhti-hankkeen päävastuullinen Jani Pulli sanoo.
YVA-ohjelman jättäminen ELY-keskukselle käynnistää samalla YVA-menettelyn, jonka aikana kerätään kattavasti tietoa hankkeen vaikutuksista ja keinoista vähentää taikka estää haitallisia vaikutuksia. YVA-menettely on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2026 loppuun mennessä. Nämä arviointivaiheen tulokset ja hankkeen vaihtoehdot kootaan myöhemmin YVA-selostukseen, joka tulee myös julkisesti nähtäväksi.
”Haluamme tehdä ympäristövaikutusten arvioinnin mahdollisimman perusteellisesti. Selvitämme monin eri keinoin hankkeen välittömiä ja välillisiä vaikutuksia sekä ihmisiin, luonnonympäristöön että rakennettuun ympäristöön. Olemme jo saaneet arvokasta ohjausta hankkeen seurantaryhmältä”, Puhti-hankkeen projektipäällikkö, Pohjolan Voima Oyj:n tuotannon kehityksen päällikkö Markus Pyykönen sanoo.
Hankkeen Puhti-toimisto avautuu kuntalaisille 22.5. Kemijärven toimitaloon
PVO-Vesivoima avaa Puhti-hankkeelle toimiston Kemijärven toimitalolle torstaina 22.5.2025 osoitteeseen Vapaudenkatu 8. Kaikki hankkeesta, pumppuvoimasta ja vesivoimasta kiinnostuneet ovat tervetulleita matalalla kynnyksellä tutustumaan hankkeeseemme ja keskustelemaan avainhenkilöidemme kanssa.
Paikan päällä toimistolla kuntalaisten kanssa keskustelevat ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hämäläinen sekä ympäristöjohtaja Aaro Horsma. Jatkossa toimisto on avoinna muutamana päivänä kuukaudessa. Ilmoitamme tarkemmista ajankohdista ennakkoon hankkeemme kanavissa ja lehti-ilmoituksilla.
TIETOA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVOINTIOHJELMASTA
PVO-Vesivoima Oy on jättänyt Lapin ELY-keskukselle YVA-ohjelman Askanaavalle suunnitellusta mahdollisesta pumppuvoimalaitoksesta sekä sen voimajohdosta.
Arviointiohjelma on nähtävillä 7.5.–5.6.2025 Lapin ELY-keskuksessa (Hallituskatu 3 B), Kemijärven kaupungin Sortteeri-palvelupisteessä (Vapaudenkatu 8), Rovaniemen kaupungin Osviitta-asiointipisteessä (Koskikatu 19), Kemijärven kaupunginkirjastossa (Hietaniemenkatu 5), Rovaniemen asemakirjastossa (Lapinkävijäntie 2) 1.6. asti ja 2.–5.6. Rovaniemen pääkirjaston pääovien edessä olevassa konttikirjastossa (Jorma Eton tie 6) sekä sähköisesti osoitteessa www.ymparisto.fi/askanaavan-pumppuvoimahanke-YVA.
Arviointiohjelmasta voi esittää mielipiteitä kirjallisesti toimittamalla ne viimeistään 5.6.2025 Lapin ELY-keskukselle sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.lappi(at)ely-keskus.fi tai postitse osoitteeseen Lapin ELY-keskus, Hallituskatu 3 B tai PL 8060, 96101 Rovaniemi.
Hanketta ja ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa esitellään ja siitä voi keskustella kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa keskiviikkona 21.5.2025 klo 17 Kemijärven kulttuurikeskuksen auditoriossa (Hietaniemenkatu 5). Tilaisuuden kahvitarjoilu alkaa klo 16.30. Voit osallistua tilaisuuteen myös etänä. Linkki etäyhteyteen julkaistaan osoitteessa www.ymparisto.fi/askanaavan-pumppuvoimahanke-YVA.
YVA-ohjelman mukaisesti selvitämme vaikutukset muun muassa luontoon, vesistöihin, maaperään sekä yhteisöihin, elinkeinoihin ja talouteen. Erilaisia tutkimuksia, selvityksiä ja arviointeja tehdään vuoden 2025 ja alkuvuoden 2026 aikana. Osa tutkimuksista on sidoksissa vuodenaikaan, joiden mukaan niitä teemme. Joitakin selvityksiä, kuten maatutkauksia ja lumijälkilaskentaa, olemme tehneet jo keväällä 2025.
YVA-konsulttinamme toimii Sweco Finland Oy. Ympäristövaikutusten arviointimenettely on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2026 loppuun mennessä.
TIETOA HANKKEESTA
Suunnittelemme Kemijärven Askanaavalle suurimmillaan noin 500 megawatin (MW) pumppuvoimalaitosta sekä 36 kilometrin mittaista voimajohtoa (400 kV), josta suuri osa sijoittuisi olemassa olevan 110 kV:n Pirttikoski-Jumisko voimajohdon rinnalle. Pumppuvoimalaitoksen energiavarastona toimisi Askanaavalle maastonmuotoja hyödyntäen padottava vesiallas, jonka pinta-ala olisi laajimmillaan noin 300 hehtaaria. Käytännössä pinta-ala vastaisi hieman alle puolta Rovaniemen lentokentästä. Sieltä vesi purettaisiin tunnelia pitkin Kemijärveen.
Puhti-nimisessä hankkeessamme suunniteltava pumppuvoimalaitos mahdollistaa sähkön varastoinnin jopa viikon ajaksi. Pumppuvoimalaitoksen tehtävänä olisi tasata ja varmistaa sähkön tuotantoa. Kun sähköä on tarjolla paljon, vettä pumpattaisiin Kemijärvestä ylempänä sijaitsevaan energian varastointialtaaseen. Kun sähköstä on pulaa, vesi laskettaisiin varastointialtaasta turbiinin läpi takaisin Kemijärveen.
Lisätietoja:
Jani Pulli, toimitusjohtaja, PVO-Vesivoima Oy, puh. 050 386 2680, jani.pulli@pvo.fi
Markus Pyykönen, Puhti-hankkeen projektipäällikkö, tuotannon kehityksen päällikkö, Pohjolan Voima Oyj, puh. 040 840 2428, markus.pyykonen@pvo.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Pohjolan Voima on juureva suomalainen energiayhtiö. Olemme yksi Suomen suurimmista energiantuottajista – osuutemme maan sähköntuotannosta on noin 20 %. Tuottamamme sähkö on lähes hiilineutraalia. Tuotamme sähköä ja lämpöä omakustannushintaan osakkaidemme, kotimaisten teollisuus- ja energiayhtiöiden tarpeisiin toimitusvarmalla, säätökykyisellä vesi-, lämpö- ja ydinvoimalla. Olemme huippuammattilaisten joukko, ja tutkitusti hyvä työpaikka. Me pohjolanvoimalaiset olemme ylpeitä siitä, että teemme merkityksellistä työtä arvojemme mukaisesti taitavasti, luotettavasti, yhdessä. Olemme sitoutuneet hiilineutraalisuuteen ja luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen. Päämäärämme on luoda ratkaisevaa voimaa kilpailukyvyn vahvistamiseksi ja huomisen parhaaksi. www.pohjolanvoima.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjolan Voima Oyj
Pohjolan Voima paras pieni organisaatio Suomen Parhaat Työpaikat™ 2026 -listalla27.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Great Place to Work® julkisti torstaina 26.3.2026 vuosittaisen Suomen Parhaat Työpaikat -listan. Pohjolan Voima Oyj palkittiin parhaana pienenä organisaationa. Pohjolan Voima on tehnyt pitkäjänteistä työtä yrityskulttuurinsa ja työyhteisönsä kehittämiseksi. Yhteiskunnallisesti merkittävä työ ja osallistava johtamiskulttuuri näkyykin tutkimuksessa sitoutumisena ja keskinäisenä luottamuksena.
Tornionlaakson Voima siirtyy uudelle omistajalle25.3.2026 15:45:46 EET | Tiedote
Tengeliönjoen vesistössä kolme vesivoimalaitosta omistava Tornionlaakson Voima Oy myydään isobritannialaisen sijoitusyhtiö Downingin hallinnoimille rahastoille. Downing jatkaa Tornionlaakson Voiman toimintaa. Kaupan on tarkoitus toteutua kevään 2026 aikana.
Tornionlaakson Voima transfers to new ownership25.3.2026 15:45:46 EET | Press release
Tornionlaakson Voima Oy, which owns three hydropower plants in the Tengeliönjoki river basin in Northern Finland, is to be sold to sold to funds managed by Downing, a UK-based investment manager. Downing will continue Tornionlaakson Voima’s operations, with the transaction expected to be completed during spring 2026.
Melon voimalaitoksen turbiinien peruskunnostus on valmistunut23.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Nokialla Kokemäenjoen vesistöön kuuluvassa Nokianvirrassa sijaitsevan Melon vesivoimalan turbiinien peruskunnostus on valmistunut. Kunnostushanke tuli päätökseensä, kun voimalaitoksen kahdesta turbiinista jälkimmäisenä kunnostettu 1. turbiini luovutettiin takaisin käyttöön. Kunnostuksella jatketaan voimalaitoksen koneiston elinkaarta ja varmistetaan vakaata energiantuotantoa.
Näkökulma: Pakkanen testaa Suomen energiaturvallisuuden15.1.2026 13:19:51 EET | Tiedote
Viime vuosien epävakaasta geopoliittisesta tilanteestakin huolimatta olemme voineet Suomessa luottaa siihen, että sähköä ja lämpöä riittää kylminä kuukausina koteihin ja kotimaiselle teollisuudelle. Kiitos toimitusvarmuudesta kuuluu osaltaan lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksille. Vuoden 2026 alun purevat pakkaset saavat minut pohtimaan, mitä tapahtuu, jos yhteistuotanto vähenee huomattavasti Suomessa?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme