Terassin rakentaminen ja muut pihan muutostyöt voivat edellyttää taloyhtiön lupaa
8.5.2025 09:40:00 EEST | Kiinteistöliitto | Tiedote
Kevät on pihatöiden aikaa, mutta taloyhtiömuotoisessa asumisessa pihan muokkaaminen edellyttää usein taloyhtiön lupaa. Ennen muutostöitä kannattaa selvittää yhtiöjärjestyksestä, kuuluuko piha-alue taloyhtiön vai osakkaan hallintaan.
Jos yhtiöjärjestyksessä sanotaan, että piha on osakashallinnassa, osakkaan oikeus muutoksiin on laaja, eli yhtiö ei voi perusteluitta kieltää muutostyötä. Myös osakkaan hallinnassa olevan pihan isommista muutoksista, kuten terassin rakentamisesta, tulee tehdä taloyhtiölle normaali muutostyöilmoitus. Ilmoituksen pohjalta taloyhtiön hallitus päättää luvan antamisesta. Esimerkiksi pienimuotoisista istutuksista muutostyöilmoitusta sen sijaan ei tarvita.
Jos yhtiöjärjestyksessä ei ole mainintaa piha-alueiden hallinnasta, pihat ovat taloyhtiön hallinnassa. Näin siinäkin tapauksessa, että piha olisi aidattu ja ainoastaan kyseisen huoneiston käytössä.
”Jos piha on taloyhtiön hallinnassa, osakkaalla voi olla käyttöoikeus pihaan, mutta ei oikeutta tehdä siihen muutoksia ilman yhtiön lupaa. Käyttöoikeuteen kuuluu, että osakas saa tehdä pienimuotoisia istutuksia ja kalustaa pihaa”, vanhempi lakimies Pauliina Haapsaari täsmentää.
Taloyhtiö voi myös kieltää muutostyöt
Suuremmat rakennelmat, kuten aidan tai terassin rakentaminen tai puiden istuttaminen, vaativat siis aina muutostyöilmoituksen teon yhtiölle, olipa piha osakkaan tai taloyhtiön hallinnassa.
”Taloyhtiö voi myös kieltää osakkaan muutostyön ilman perusteluja, jos piha ei yhtiöjärjestyksen mukaan kuulu huoneistoon. Yhtiön pitää kuitenkin ottaa huomioon osakkaiden yhdenvertaisuus, eli jos yhdelle osakkaalle annetaan lupa tiettyyn muutostyöhön, tulee vastaava lupa myöntää jatkossa muillekin osakkaille”, Pauliina Haapsaari sanoo.
Yhtiökokouksessa voidaan tehdä periaatepäätös siitä, millaiset asennukset, istutukset ja rakennelmat ovat sallittuja osakkaiden yksinomaisessa käytössä olevilla, mutta juridisesti yhtiön hallintaan kuuluvilla pihoilla. Joissakin tapauksissa muutostyö voi vaatia myös viranomaisluvan, ja silloin osakas vastaa luvan hakemisen kustannuksista.
Yhteyshenkilöt
Pauliina Haapsaarivanhempi lakimies
Puh:09 1667 6361pauliina.haapsaari@kiinteistoliitto.fiTietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Taloyhtiöillä parannettavaa toiminnan suunnitelmallisuuden suhteen9.6.2026 08:13:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöissä on tarvetta lisätä suunnitelmallisuutta erityisesti energiatehokkuuteen liittyvissä asioissa. Vain pieni osa taloyhtiöistä on asettanut tavoitteita esimerkiksi energian- ja vedenkulutukseen liittyen, vaikka näillä olisi iso merkitys asumiskustannusten sekä asumisen päästöjen näkökulmasta. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän energia- ja ilmastoaiheisen kyselyn vastauksista.
Korkeimman oikeuden ratkaisu liukastumistapaukseen ei tuo uutta taloyhtiön vastuuseen8.6.2026 11:41:39 EEST | Tiedote
Korkein oikeus antoi hiljattain ratkaisunsa vuonna 2013 tapahtuneeseen tapaturmaan, jossa opiskelija liukastui opiskelija-asuntosäätiön omistaman kerrostalon pihalla ja vammautui pysyvästi. Kiinteistönomistajan vastuuseen ratkaisu ei tuo uutta näkökulmaa, sillä valituslupa korkeimpaan oikeuteen oli myönnetty koskien vain kiinteistönomistajan väitteitä korvauksista syntyneen velan vanhentumisesta.
Hallitus päättää taloyhtiön yhteisten tilojen pelisäännöistä2.6.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiön yhteisten tilojen pelisäännöt ja mahdolliset käytöstä perittävät maksut on hyvä sopia hallituksessa. Säännöistä ja maksuista on tärkeää viestiä kaikille osakkaille ja asukkaille, jotta yhteisten tilojen käyttö sujuu hyvässä hengessä.
Kiinteistöliitto ei suosittele parvekegrillaamisen kieltämistä taloyhtiöissä25.5.2026 10:49:56 EEST | Tiedote
Kiinteistöliitto ei suosittele, että taloyhtiöt ryhtyvät kieltämään grillaamista parvekkeilla. Kiinteistöliitto on jo pitkään pitänyt esillä parvekegrillaamisen paloturvallisuuteen liittyviä näkökohtia, mutta huoli asiasta on noussut ajankohtaisesti esiin Helsingissä viikonloppuna grillaamisen seurauksena syttyneen tulipalon jälkeen.
Taloyhtiöiden ryhdyttävä tarvittaviin toimiin parvekkeiden turvallisuuden varmistamiseksi22.5.2026 14:27:00 EEST | Tiedote
Onnettomuustutkintakeskus on tehnyt onnettomuusvaarailmoituksen parvekkeiden putoamissuojana käytetyistä sementtikuitulevyistä. Otkesin tekemissä tutkimuksissa on varmistunut, että sementtikuituiset levyt voivat olla liian heikkoja estämään parvekkeelta putoamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme