Uusi painovoimateoria voi antaa vastauksia maailmankaikkeuden syntyyn
Tutkijoiden kehittämä ratkaisu painovoiman kvanttiteoriaan auttaisi löytämään vastauksia fysiikan suurimpiin kysymyksiin.

Aalto-yliopiston tutkijat ovat tehneet teoreettisessa fysiikassa mahdollisesti mullistavan läpimurron: he ovat kehittäneet uudenlaisen tavan selittää painovoimaa. Tämä voi ratkaista yhden alan sitkeimmistä haasteista – kuinka sovittaa yhteen Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria, joka kuvaa painovoimaa, ja kvanttikenttäteoriat, jotka kuvaavat luonnon muita perusvoimia.
Aalto-yliopiston tutkijatohtori Mikko Partanen ja professori Jukka Tulkki ovat kehittäneet uuden aika-avaruuden ja alkeishiukkasten symmetriat yhdistävän painovoiman kvanttikenttäteorian, joka sopii yhteen hiukkasfysiikan standardimallin kanssa. Tämä tarkoittaa, että painovoima voidaan selittää samaan tapaan kuin muut fysiikan perusvoimat eli sähkömagnetismi sekä vahva ja heikko ydinvoima – mikä ei ole koskaan aiemmin onnistunut.
”Jos teoriamme osoittautuu oikeaksi, se tulee jatkotutkimuksen myötä antamaan vastauksia hyvin monimutkaisiin kysymyksiin, jotka liittyvät esimerkiksi mustien aukkojen ja alkuräjähdyksen ymmärtämiseen. Yleinen suhteellisuusteoria ei tähän pysty”, Partanen sanoo.
Fyysikot ovat jo pitkään etsineet painovoiman kvanttiteoriaa eli teoriaa, joka yhdistää yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Tähän mennessä teoriat ovat toimineet hyvin omilla alueillaan – kvanttimekaniikka kuvaa tarkasti alkeishiukkasten maailmaa, kun taas yleinen suhteellisuusteoria selittää suurten kappaleiden, kuten esimerkiksi planeettojen ja galaksien liikettä. Ongelmana on ollut, että teoriat eivät sovi yhteen ääriolosuhteissa, kuten mustissa aukoissa tai maailmankaikkeuden alkuhetkillä.
Partasen ja Tulkin teoria pyrkii ratkaisemaan tämän ristiriidan käyttäen niin kutsuttua mittakenttäteoriaa hiukkasfysiikan standardimallin tapaan. He ovat osoittaneet, että teoria toimii tiettyyn laskennalliseen pisteeseen asti ja noudattaa niin sanottua renormalisointia – menettelyä, jolla vältetään matemaattisia äärettömyyksiä. Teorian toimivuus vaatii kuitenkin vielä lisätutkimusta. Tutkimus on nyt julkaistu kansainvälisesti arvostetussa Reports on Progress in Physics -lehdessä.
”Haluamme, että muu tiedeyhteisö tarkastelee teoriaa kriittisesti ja osallistuu sen kehittämiseen”, Tulkki sanoo.
Vaikka teoreettisen fysiikan läpimurrot eivät heti näy arjessamme, myös moni nykyteknologian saavutus perustuu juuri niihin – esimerkiksi älypuhelimen GPS toimii Einsteinin kehittämän yleisen suhteellisuusteorian ansiosta.
”Kuten kvanttimekaniikka ja suhteellisuusteoria ennen sitä, toivomme teoriamme avaavan täysin uusia väyliä fysiikan tutkimukselle”, Partanen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Partanen
Tutkijatohtori, Aalto-yliopisto
mikko.p.partanen@aalto.fi
+358 50 365 8812
Jukka Tulkki
Emeritusprofessori, Aalto-yliopisto
jukka.tulkki@aalto.fi
+358 50 501 4092
Kuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Metsähovin radio-observatorioon rakennetaan maailman laajakaistaisin vastaanotinjärjestelmä8.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Kahden kansainvälisen yrityksen tuki tuo parhaan mahdollisen tekniikan suomalaistutkijoiden käyttöön avaruuden mysteerien ratkomiseksi Aalto-yliopistoon kuuluvassa Metsähovin radio-observatoriossa.
Kutsu: Tuotekehityskurssin loppugaala esittelee opiskelijoiden hienoimmat ratkaisut aina laajennettavasta minisaunasta muovimiinoja havaitsevaan drooniin7.5.2025 11:00:00 EEST | Kutsu
Huippusuositulla tuotekehityskurssilla opiskelijat kehittävät luovia ratkaisuja yritysten antamiin aitoihin haasteisiin. Monialaisilla tiimeillä on yhdeksän kuukautta aikaa ja 10 000 euron budjetti.
Tähtitieteilijät kuvasivat maailmankaikkeuden varhaisimpia galakseja29.4.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
James Webb -avaruusteleskoopin tuoreet kuvat tarjoavat tutkijoille ainutlaatuisen näkymän galaksien kehitykseen siitä lähtien, kun maailmankaikkeus oli alle miljardin vuoden ikäinen.
Ainutlaatuinen tutkimus kartoitti satelliittitietojen avulla elinoloja: ahma palaamassa Etelä-Suomeen23.4.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus antaa arvokasta tietoa siitä, minkälaisissa metsätyypeissä ahma viihtyy. Suomen ahmapopulaatio on kasvanut tasaisesti viime vuosina, mutta laji on edelleen erittäin uhanalainen.
Tuore tutkimus kertoo Dark Souls -pelin tukevan pelaajia mielenterveyden haasteissa22.4.2025 11:10:00 EEST | Tiedote
Tutkimus osoittaa, kuinka Dark Souls -pelin pelaajat kokivat pelaamisen vaikuttavan myönteisesti mielenterveyteensä ja auttavan heitä kohtaamaan henkilökohtaisia haasteitaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme