Pellot tarvitsevat lisää kosteutta hillitsemään päästöjä – vettä ohjattava 20 kertaa suuremmalta alueelta

Eloperäiset pellot kattavat karkeasti noin 10 prosenttia viljelyalasta, mutta tuottavat yli puolet maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä. Ratkaisuksi kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi on ehdotettu peltojen pohjaveden korkeuden nostoa, sillä korkealla oleva vedenpinta estää turvemaan kasvihuonekaasuja pääsemästä ilmakehään. Useissa peltokohteissa pohjaveden korotus on kuitenkin hankala toteuttaa käytännössä.

Uudessa tutkimuksessa selvitettiin turvepeltojen vesienhallinnan nykytilaa ja hyötyjä, joita voidaan saavuttaa, jos turvepeltojen yläpuolisilta valuma-alueilta kertyvää vettä ohjattaisiin peltojen vettämiseen. ”Perinteisesti vesi on pyritty johtamaan pois peltojen yläpuolisista metsistä ja peltojen ohi”, sanoo Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Miika Läpikivi. Peltojen salaojat on suunniteltu kuivattamaan peltoja, mutta ne voivat toimia myös altakastelujärjestelmänä.

Uusi tutkimus pohjautuu yhteistyöhön viljelijöiden, tutkijoiden ja viranomaisten välillä, ja on osa maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -ohjelmaa.

Tutkimusaineistoa kerättiin Suomen länsirannikolta vuosien 2022–2024 välillä. 16 pohjavesiputkea asennettiin 12 eri viljellylle turvepellolle, ja maanäytteitä kerättiin 2 metrin syvyydestä saakka. Näytteet tarjosivat tietoa turpeen ominaisuuksista, jotka pohjaveden mittausten kanssa mahdollistavat arvion, paljonko vettä pohjaveden korottaminen vaatii. ”Käsitys pohjaveden pinnan korkeudesta perustuu yleensä arvioihin, ja nyt todensimme korkeudet mittauksilla todellisilta pelloilta”, sanoo Oulun yliopiston apulaisprofessori Hannu Marttila.

Mittauksilla havaittiin, että turvepelloilla vaihteluväli on yllättävän suurta. Vuoden keskimääräinen pohjaveden pinnan syvyys vaihteli kohdepelloilla 0,4 metrin ja 1,3 metrin välillä, eli lähes 90 cm. Erityisesti turvepellot, joiden salaojat ovat jo vanhoja, olivat kosteampia kuin muut pellot. Tarkastellut valuma-alueet olivat suhteellisen pieniä, ja tavanomaisena kesänä vettä olisi riittävästi. Pitkäaikaisen valunnan seurannan perusteella kuitenkin todettiin, että kesän kuivimpina hetkinä peltojen valuma-alueiden vesi ei tulisi todennäköisesti riittämään sitomaan päästöjä. ”Kasvihuonekaasuja voidaan hillitä pitämällä pohjaveden pinta noin 25–30 cm:n syvyydessä”, Läpikivi muistuttaa.

Tutkimuksessa kehitettiin tarkastelumalli, jonka perusteella pystyttiin arvioimaan, miten turvepellon vettäminen onnistuu. Vettämiseen tarvittavan veden määrä oli riippuvainen mitatusta pohjaveden syvyydestä. Mallin mukaan vesi pitäisi johtaa vähintään 20-kertaisesti vetettävän alueen kokoiselta valuma-alueelta, jotta alue pysyisi riittävän kosteana, ja kasvihuonepäästöjä pystyttäisiin vähentämään.

”Vettämiseen käytettävä vesi otettaisiin valuma-alueelta peltoa lähimpänä olevasta ojasta”, sanoo Läpikivi. ”Mallin avulla esimerkiksi viljelijä voi laskea, onko oman pellon valuma-alue riittävä vettämistä varten, joten tutkimus tarjoaa konkreettisia työkaluja reiluun ja tehokkaaseen päästövähennykseen pohjoisissa oloissa.”

”Turvepeltojen kestävä hallinta ei ole pelkästään haaste viljelijöille, vaan se koskettaa laajemmin valuma-alueiden vesien hallintaa ja yhteiskäyttöä”, kuvaa Marttila. ”Seuraavaksi tutkimme, kuinka vettä riittää eri maankäyttömuodoille, kuten metsätalouteen. Ilmastonmuutoksen myötä veden saatavuus voi vaihdella, joten keväällä valuvan sulamisveden varastoiminen on tärkeää, ja uutta valuma-alue tason mallia tarvitaan turvaamaan vesivaroja.”

Uusi tutkimus Catchment-based approach for water table management with irrigation for cultivated peatlands  julkaistiin Agricultural Water Management -tiedelehdessä 1.5.2025.