VR:n ja Kummien yhteistyö tukee potilasperheiden liikkumista kodin ja sairaalan välillä
VR:n ja Lastenklinikoiden Kummien yhteistyö jatkuu. Vuonna 2025 VR lahjoittaa Kummien kautta 250 junamatkaa yliopistollisten lastensairaaloiden potilasperheille mahdollistamaan liikkuminen kodin ja sairaalan välillä hoitojaksojen aikana.

VR ja Lastenklinikoiden Kummit laajentavat potilasperheiden hyvinvoinnin tueksi toteutettavaa yhteistyötään. VR kuljettaa potilaita ja heidän perheitään lastensairaalapaikkakunnalle ja takaisin kotiin palautumaan raskaista hoitojaksoista. Matkustustarve on etenkin silloin, kun sairaalahoitoon tullaan kauempana sijaitsevalta kotipaikkakunnalta. Erityisen tarpeellista liikkumisen helpottaminen voi olla myös pitkäaikaishoidossa olevan potilaan perheelle, kun sairaalan ja kodin välillä kuljetaan usein ja vanhempien elämä on tasapainoilua kotona odottavan muun perheen sekä töiden välillä.
VR:n ja Lastenklinikoiden Kummien yhteistyö on osa Kummitassut-tukiohjelmaa, jonka myötä Kummit tukee monipuolisesti potilasperheiden hyvinvointia sekä mahdollistaa erilaisia virikkeitä Suomen yliopistollisissa lastensairaaloissa. Perheen jaksamisen kannalta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vaikuttaminen ja arjen sujuvuus haastavan elämäntilanteen keskellä ovat tärkeässä roolissa. Kun tukiverkosto toimii, vaikutus kantaa myönteisesti lapsipotilaan hyvinvointiin ja hoitotoimenpiteidenkin sujuvuuteen.
Aiemmin VR:n ja Kummien yhteistyöllä on järjestetty virkistysmatkoja potilasperheille vastapainoksi sairaala-arjelle.
"Yhteiskunnallisesti näkyvänä toimijana haluamme tukea vaativassa elämäntilanteessa olevia perheitä ja sujuvan liikkumisen mahdollistaminen on siihen luonteva tapa. Junassa kenenkään ei tarvitse keskittyä ajamiseen ja matkan voi käyttää hyödyksi perheelle sopivalla tavalla. Arvojemme mukaisesti välitämme ja olemme mukana eri elämäntilanteissa", VR:n vastuullisuudesta, yhteiskuntasuhteista ja viestinnästä vastaava johtaja Jonna Juslin sanoo.
"Olemme kiitollisia siitä, että VR on Kummien mukana lasten terveyden tukijoukoissa. On todella tärkeää, että voimme yhdessä tukea perheitä heidän liikkumisessaan kodin ja sairaalan välillä", toteaa Kummitassut-tukiohjelman projektipäällikkö Jaana Roos.
Lastenklinikoiden Kummit ry on 1993 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka tukee Suomen viittä yliopistollista lastensairaalaa, innovaatiohankkeita ja laitehankintoja, kehitys- ja tutkimustyötä, potilaiden viihtyvyyttä sekä lasten ja nuorten mielenterveyttä. Koko toimiaikanaan Lastenklinikoiden Kummit ry on tehnyt lahjoituksia noin 50 miljoonan euron edestä. Tutustu Kummien työhön tarkemmin: www.kummit.fi
Yhteyshenkilöt
VR Mediadesk
Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puh. 029 434 7123 ja viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa ma-pe 8-16. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.
Jaana RoosprojektipäällikköKummit
Kummien projektipäällikkö Jaana Roos
Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2024 kyydissämme tehtiin 15,3 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa Suomessa ja kuljetimme rautateitse 23,2 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 294,7 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 8 400 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj
Lähiliikenteen konduktöörien lakolla ei ole vaikutusta junaliikenteeseen7.5.2025 15:56:44 EEST | Tiedote
JHL on ilmoittanut aloittavansa lähiliikenteen konduktöörien kaksipäiväisen työtaistelun torstaina 8.5. Lakolla ei ole vaikutusta VR:n tai HSL:n junaliikenteeseen ja kaikki vuorot ajetaan aikataulun mukaan.
VR voitti jälleen merkittävän raideliikennöintisopimuksen Etelä-Ruotsissa30.4.2025 13:20:20 EEST | Tiedote
VR on voittanut Ruotsissa Skånen alueella Pågatågen-raideliikennöintisopimuksen. Uusi sopimus on osoitus luottamuksesta VR:n korkeaan laatuun, sillä VR voitti kyseisen liikennöinnin tarjouskilpailutuksen jo kolmannen kerran peräkkäin.
VR voitti kaksi uutta ostoliikenteen bussiliikennesopimusta Tukholman alueella28.4.2025 14:50:00 EEST | Tiedote
VR on voittanut kaksi linja-autoliikenteen tarjouskilpailua Tukholman alueella. Sopimukset alkavat elokuussa 2026. Suurin osa liikenteestä ajetaan ympäristöystävällisesti sähköbusseilla.
Päiväjunissa on vielä tilaa – vielä ehdit pääsiäisen viettoon junaillen15.4.2025 09:09:04 EEST | Tiedote
Pääsiäisen junaliikenne on käynnistymässä vilkkaana. Suosituin menoliikenteen päivä on torstai 17.4. Yöjunien odotetaan tänäkin vuonna tulevan täyteen, mutta päiväjunissa on edelleen hyvin tilaa.
VR ja HSL selvittävät keinoja HSL-lähijunien turvallisuuden parantamiseksi8.4.2025 11:20:00 EEST | Tiedote
VR ja HSL ryhtyvät valmistelemaan lähijunaliikenteen palvelumallin mahdollista uudistamista. Tavoitteena on kehittää matkustuskokemusta etenkin turvallisuuden näkökulmasta. Alustavana suunnitelmana on lisätä turvallisuushenkilöstön näkyvyyttä junissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme