Logian ja YIT solmineet merkittävän yhteistyösopimuksen Tuusulan Sammonmäen kehityksestä
Tuusulan Sammonmäkeen, osana lentokentän pohjoispuolen Tuusulan Focus-alueen laajaa kehitystä, käynnistetään Logianin ja YIT Oyj:n kehityshanke, jossa toteutetaan laajuudeltaan 35 000 m2 tilat teollisuus- tai logistiikkayrityksille. YIT:n omistama alue sijaitsee strategisella paikalla Tuusulanväylän ja suunnitteilla olevan Kehä IV:n risteyksessä, vain noin 10 minuutin ajomatkan päässä Helsinki-Vantaan lentoasemasta ja noin 30 minuuttia Helsingin keskustasta.

Logian ja YIT ovat solmineet aiesopimuksen osakekannan kaupan ja urakkasopimuksen osalta. Lisäksi on sovittu yhteistyöstä tilojen vuokrauksen osalta. Osakekannan kauppaa ja toteutusta koskevat lopulliset sopimukset allekirjoitetaan, kun kaava on vahvistunut ja tilojen vuokrasopimus on allekirjoitettu.
Kasvua ja kilpailuetua lentoaseman kyljessä
Sammonmäen ainutlaatuinen sijainti yhdistää sujuvat liikenneyhteydet, kehittyvän ympäristön ja vahvan vetovoiman, tarjoten harvinaisen mahdollisuuden sijoittua alueelle, jonka kaltaisia on tarjolla vain poikkeuksellisen harvoin. Alueen keskeinen asema pääväylien varrella sekä suunnitteilla oleva Kehä IV tukevat tehokasta tavaraliikennettä ja mahdollistavat nopean yhteyden koko pääkaupunkiseudulle, lentokentälle ja satamiin.
”Sammonmäki on Tuusulan ja lentokentän pohjoispuolen keskeisimpiä kehityshankkeita. Logianille tällä on erityinen merkitys, sillä alue sijaitsee parhaalla mahdollisella paikalla tulevaisuuden logistiikka- ja teollisuusyrityksille, mikä palvelee erinomaisesti Logianin asiakaskuntaa. Uskomme, että YIT:n vahva kokemus vaativista kehitysprojekteista, pitkäaikainen omistajuus alueella sekä tiivis yhteistyö Logianin kanssa tarjoavat vahvan perustan hankkeen kehittämiselle ja varmistavat sen, että kokonaisuus vastaa vaativimpienkin käyttäjien tarpeita” kommentoi Elsi Luhtanen Mrec Investment Management Oy:stä.
Logianin strategian kulmakiviä on kehittää ja omistaa kiinteistöjään vastuullisesti ja kestävästi. Suunnittelussa huomioidaan energiatehokkuus, uusiutuvan energian mahdollisuudet sekä alueiden ja infrastruktuurin kehittäminen pitkälle tulevaisuuteen. Kunnianhimoinen kaavoitus- ja yhteistyö kunnan sekä alueen maanomistajien kanssa mahdollistavat Sammonmäen sujuvan hankekehityksen ja räätälöidyt ratkaisut. Näin myös alueelle sijoittuvat yritykset voivat hyötyä yhteistyömahdollisuuksista, toistensa tarjoamista palveluista ja alueen lisääntyvästä näkyvyydestä.
”Olemme iloisia, että pääsemme käynnistämään Logianin kanssa Sammonmäen korttelin kehitysvaiheen työn. Tiiviillä yhteistyöllä Logianin kanssa vahvistamme entisestään alueen käyttöedellytyksiä logistiikka- ja teollisuusyrityksille alueen erinomaisen sijainnin lisäksi. Tavoitteenamme on kehittää Sammonmäen aluetta laajemminkin tulevaisuudessa”, kertoo Kari Löytynoja, YIT:n Hämeen ja Kaakkois-Suomen Rakennus-segmentin johtaja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elsi LuhtanenMrec Investment Management Oy
Puh:+358 50 541 8521elsi.luhtanen@mrecim.fiIlmo JänttiCEOMrec Investment Management Oy
Puh:+358 40 723 4424ilmo.jantti@mrecim.fiKuvat

Liitteet
Linkit
LOGIAN
Kiinteistösijoitusyhtiö Logianin perustivat vuonna 2023 Suomen suurin eläkevakuuttaja Keva ja Mrec Investment Management (Mrec IM). Logianin tavoitteena on sijoittaa ja kehittää vuoteen 2028 mennessä pääasiassa pääkaupunkiseudun sekä Turun ja Tampereen alueen liikenteen tärkeimpiin solmukohtiin 600 miljoonan kokoluokan logistiikka, -varasto- ja tuotantokiinteistöjen verkosto, joka houkuttelee laadukkaita yrityksiä erinomaisilla kokonaisratkaisuilla. Logian tarjoaa asiakkaalleen joustavan ja vastuullisen toimintamallin, joka mukautuu käyttäjän tilatarpeisiin ja tukee pitkäjänteistä kasvua – sekä yritykselle että alueen kehitykselle. Kasvua tukee Logianin vahva ymmärrys teollisuuden ja logistiikan liiketoiminnan vaatimuksista ainutlaatuisen kilpailuedun saavuttamiseksi.
MREC INVESTMENT MANAGEMENT OY
Mrec Investment Management Oy (“Mrec IM”) on suomalainen sijoitus-, kiinteistövarainhoito- ja projektikehitysyhtiö. Mrec IM keskittyy valikoituihin kiinteistökehitys- ja varainhoitotehtäviin yhdessä pääomakumppaneiden kanssa. Mrec IM on osa Mrec Group Oytä. Mrec IM vastaa kaikista Logianin toiminnoista.
YIT
Rakennamme ja kehitämme kestäviä elinympäristöjä: toimivia ja viihtyisiä koteja asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin, infrastruktuuria vihreän siirtymän edistämiseksi sekä teollisuus-, tuotanto- ja energialaitoksia asiakkaidemme prosessien tueksi. YIT:n visiona on olla osaavin kumppani kestävien kotien, tilojen ja kaupunkien kehittämisessä - hyvää elämää varten. Tiimiimme kuuluu noin 4 100 ammattilaista ja vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1,8 miljardia euroa. YIT:n osake on listattuna Nasdaq Helsingissä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mrec Investment Management Oy
Logian has acquired an industrial property near the Helsinki-Vantaa airport10.4.2025 09:09:10 EEST | Tiedote
Logian has successfully acquired an approximately 10,000 sqm industrial and warehouse property from Governia Oy. Located at Suokallionkuja 4 in Vantaa, the property has an excellent location next to Helsinki-Vantaa Airport, offering exceptional accessibility. Previously owned by the government, the property has been operated with high security standards.
Logian ja SRV kehittämään Turun telakka-alueen läheisyyteen uusia logistiikka- ja tuotantotiloja2.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Logian ja SRV ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen kolmen logistiikka- ja tuotantorakennusten kehittämisestä ja vuokraamisesta Blue Industry Parkiin (BIP). Hankkeen laajuus on yhteensä noin 50 000 neliömetriä.
Logian vuokraa Chiller Oy:lle uudet pääkonttori- ja tuotantotilat Tuusulassa pitkäaikaisella sopimuksella3.2.2025 13:40:46 EET | Tiedote
Chiller Oy, jo pitkään Tuusulassa toiminut yritys, on valinnut Logianin toteuttamaan pääkonttorilleen sekä tuotanto- ja varastotiloilleen uudet tilat Sulan alueelta. Kiinteistö valmistuu tammikuussa 2026, ja siitä tulee valmistuessaan Chillerin Suomen päätoimipaikka ja Sulan alueen näkyvin maamerkki.
Logian Leases to Chiller Oy in Tuusula with a Long-Term Agreement3.2.2025 13:40:46 EET | Press release
Chiller Oy, an established company in Tuusula, has chosen Logian to develop their new headquarters, production, and warehouse facilities in the Sula area. The property will be completed in January 2026 and serves as Chiller’s main site in Finland, becoming a prominent landmark in the Sula area.
Logian acquires a 25,000 sqm temperature-controlled property in Aviapolis12.7.2024 08:45:19 EEST | Tiedote
Logian has acquired a prime logistics and warehouse property next to the Helsinki-Vantaa airport. The building comprises approx. 25,000 sqm and is fully let with a long lease agreement to Wihuri Oy, which is a global Finland-based group specialised in industry and trade. These highly sought-after temperature-controlled premises fulfill modern occupier requirements.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme