
Kannanotto toimituksen riippumattomuuden ja sananvapauden turvaamisesta
Suomalaisen median vahvuutena on riippumaton journalismi. Toimitukset tekevät ratkaisut puhtaasti journalistisin perustein. Journalistin ohjeiden mukaan tätä päätösvaltaa ei missään oloissa saa luovuttaa toimituksen ulkopuolelle.
Tämä on ollut yksi peruste sille, että Suomi on toistaiseksi sijoittunut hyvin Toimittajat ilman rajoja -järjestön julkaisemissa vuosittaisissa lehdistönvapautta mittaavissa vertailuissa.
Muun muassa Keskipohjanmaa-lehteä, Kainuun Sanomia ja lukuisia paikallislehtiä julkaiseva Hilla-konserni on irtisanonut Keskipohjanmaa-lehden päätoimittajan ja paikallislehtien päätoimittajien esihenkilönä toimineen johtajan. Irtisanomisten taustalla ovat julkisuudessa olleiden tietojen mukaan olleet näkemyserot päätoimittajien ja yhtiön toimitusjohtajan välillä. Päätoimittajat ovat halunneet pitää kiinni toimitukselle kuuluvasta itsenäisestä päätösvallasta. Yhtiön johdossa taas on pyritty horjuttamaan sitä muun muassa uhkailemalla päätoimittajia irtisanomisilla ja rajoittamalla päätoimittajien sananvapautta.
Päätoimittajien yhdistys (PTY) tuomitsee Hilla-konsernin menettelyn. PTY:n mukaan toimitusten riippumattomuuden kyseenalaistaminen on vakava uhka lehdistönvapaudelle ja sananvapauden toteutumiselle Suomessa. Toimitusten tulee olla riippumattomia paitsi ulkopuolisista tahoista, myös yhtiön sisäisistä paineista.
PTY muistuttaa myös, että mediayhtiöiden liiketoiminnan ydin on puolueeton ja riippumaton journalismi. Siksi toimituksen painostaminen on paitsi sananvapauden kannalta tuomittavaa, myös yhtiön liiketoiminnan kannalta lyhytnäköistä.
8.5.2025
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
puheenjohtaja Antti Kokkonen, +358503430379
antti.kokkonen@kaleva.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Olemme päätoimittajien sekä heidän varamiestensä yhdysside. Jäsenistöön kuuluu päätoimittajia, varapäätoimittajia, pääkirjoitus- ja artikkelitoimittajia ja toimituspäälliköitä sekä vastaavissa tehtävissä toimivia journalisteja.
Edistämme jäsentemme ammatillisia toimintaedellytyksiä heidän tehtävässään, ylläpidämme aktiivisesti yhteyksiä valtiovallan, talous- ja kulttuurielämän sekä ulkovaltojen Suomessa toimiviin edustajiin, järjestämme tilaisuuksia ja seminaareja, sekä annemme lausuntoja ja ajamme muilla tavoilla jäsenkuntamme etuja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päätoimittajien yhdistys PTY
Päätoimittajat muistuttavat, ettei media ole mielenosoituksissa osapuoli7.2.2022 11:37:42 EET | Tiedote
”Työrauhan antaminen toimittajille on kaikkien etu”
Päätoimittajat edellyttävät valtioneuvostolta julkisuusperiaatteen noudattamista myös poikkeusoloissa ///HUOM. PYKÄLÄN 106 KÄYTTÖÖNOTOSTA KORJAUS 5. KAPPALEESSA///12.3.2021 14:14:54 EET | Tiedote
Valmistelun avoimuus on keskeinen osa demokraattisen yhteiskunnan päätöksentekoa
Valmistelun avoimuus on keskeinen osa demokraattisen yhteiskunnan päätöksentekoa - Päätoimittajat edellyttävät valtioneuvostolta julkisuusperiaatteen noudattamista myös poikkeusoloissa11.3.2021 11:32:03 EET | Tiedote
Päätoimittajien yhdistys on huolissaan maan hallituksen päätösten valmistelun läpinäkyvyydestä ja julkisuusperiaatteen toteutumisesta poikkeusolojen aikana. Esimerkiksi liikkumisrajoitusten valmistelun konkreettiset yksityiskohdat on pidetty täysin poissa julkisuudesta huolimatta siitä, että valtioneuvoston kanslia on mediatietojen mukaan pyytänyt muilta ministeriöiltä lausuntoja kaavailtuihin rajoituksiin jo helmikuussa.
Kannanotto: Päätoimittaja on vastuussa lukijoilleen18.6.2020 15:33:19 EEST | Tiedote
Päätoimittajien yhdistys PTY paheksuu Ilmajoki-lehden päätoimittajan eroon johtanutta tapahtumakulkua, jossa lehden toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen ovat painostaneet päätoimittajaa taipumaan ulkopuolisiin vaatimuksiin.
KANNANOTTO MEDIAN TOIMINTAEDELLYTYSTEN TURVAAMISESTA KORONAKRIISIN AIKANA26.3.2020 09:06:43 EET | Tiedote
Päätoimittajien yhdistys vaatii poliittisilta päättäjiltä ja viranomaisilta median toimintaedellytysten turvaamista koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Yhdistys korostaa voimakkaasti sananvapauden ja vastuullisen kriittisen journalismin merkitystä yhteiskunnan vakavan kriisin hoitamisessa.