Yrittäjägallup: Suuret yritykset pidentävät laittomasti maksuaikoja
Lähes 60 prosenttia pk-yrityksistä kertoo Yrittäjägallupissa, että maksuaikalakia ei ole noudatettu. Suurten yritysten lisäksi myös valtio- ja kuntaomisteiset yhtiöt pitkittävät maksuaikoja yli lain salliman rajan. – Maan tapa on, että suuryritys vain yksipuolisesti ilmoittaa pienyrittäjän saavan rahansa myöhemmin. Hallitus voisi halutessaan parantaa yrittäjien asemaa muuttamalla maksuehtolakia, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.

– Erityisesti isot firmat pitävät pieniä pankkeinaan rikkomalla maksuehtolakia, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.
Maaliskuussa tehdyn Yrittäjägallupin vastaajista 57 prosenttia kertoo, että käytössä olevista yli 30 päivän maksuajoista ei ole sovittu yrityksen kanssa lain edellyttämällä tavalla.
Erityisesti liikekumppanin pitkistä maksuajoista kärsivät taloudellisesti teollisuus ja rakentaminen.
Yrittäjät esittää, että hallitus ryhtyy toimiin pienyrittäjien aseman parantamiseksi.
– Hallituksen tulisi tuoda esitys maksuehtolain muuttamisesta, jotta pienyritysten maksukyky saataisiin turvattua. Yleinen trendi on, että maksuaikoja pidennetään – osa lain mukaisesti ja osa lain vastaisesti. Myös lyhyemmät maksuaikojen viivästykset voivat aiheuttaa yrityksille ongelmia, koska palkat, verot ja muut kulut juoksevat, Toivonen sanoo.
Yritysten edustajista noin kolmannes sanoo, että heidän maksuaikojaan on pidennetty kahden viimeisen vuoden aikana. Yleisimmin maksuaikojaan ovat pidentäneet suuret yksityiset yritykset (62 prosenttia). Kyselyn mukaan myös pienet yritykset ovat pidentäneet omia maksuaikojaan aikaisempaa useammin.
Pienten ja keskisuurten yritysten näkemyksiä selvittävään Yrittäjägallupiin vastasi maaliskuussa 1 128 pk-yritysten edustajaa.
Vain puolet yli kuukauden maksua odottaneista on sopinut asiasta
Lain mukaan yritysten välisten laskujen maksuaika saa ylittää 30 päivää vain, jos siitä on osapuolten välillä erikseen sovittu.
Noin 70 prosenttia yrityksistä, joiden sopimuskumppanit ovat pidentäneet maksuaikojaan viimeisen kahden vuoden aikana, kertovat, että ne joutuvansa odottelemaan saataviaan yli 30 päivää. Teollisuudessa näyttää kyselyn perusteella olevan pisimmät maksuajat, sillä toimialan yrittäjistä 85 prosenttia toteaa joutuvansa odottamaan saataviaan yli 30 päivää.
Näistä yrityksistä edelleen yli puolet kertoo, että lakia ei ole noudatettu, kun on käytetty yli 30 päivän maksuaikoja. Asiasta ei siis ole sovittu maksuehtolain edellyttämällä tavalla. Tämä sopimatta jättäminen on erityisesti palvelualojen sekä rakentamisen ja kaupan alan riesa.
– Puolessa niistä tapauksista, joissa palvelun tai tuotteen toimittanut yritys on joutunut odottamaan maksua yli kuukauden, ei ole sovittu pidemmästä maksuajasta, vaikka laki sitä vaatii. Tämä on iso ongelma, johon pitää puuttua.
– Gallupissa yrittäjät raportoivat, että myös valtion- ja kuntayhtiöt ovat pidentäneet maksuaikoja yli 30 päivää tästä erikseen sopimatta. Vaadimme, että tämä asia selvitetään ja julkisissa yhtiöissä noudatetaan esimerkillisesti lakia, Toivonen sanoo.
Pitkät maksuajat ajavat yrityksiä konkurssiin
Pitkät maksuajat aiheuttavat taloudellista haittaa pk-yrityksille. Jos maksuaika on yli 30 päivää, haittaa aiheutuu jo yli 60 prosentille yrityksistä. Kun maksuajat nousevat 60 päivään ja siitä pidempiin aikoihin, taloudellista haittaa aiheutuu jopa 82 prosentille yrityksistä.
– On arvioitu, että neljännes konkursseista johtuu siitä, että yritys ei saa rahojaan ajallaan. Olemme nähneet viime aikoina ennätyskorkeita konkurssilukuja ja arvioimme määrän vielä pysyvän korkealla tasolla ainakin tämän vuoden. Siksikin on tärkeää, että lain rikkominen ja siitä yrittäjille aiheutuvat mittavat haitat loppuvat, Toivonen sanoo.
Ongelma olisi ratkaistavissa viranomaisvalvonnalla
Suomen Yrittäjät on jo pitkään tarjonnut lain rikkomisen estämiseksi ratkaisuja. Järjestö esittää, että tulee asettaa viranomainen valvomaan maksuehtolain noudattamista. Samaan mieltä on myös yli puolet pk-yrityksistä.
Toimialoista erityisesti teollisuudessa (62 %) ja rakentamisessa (57 %) valvonta sai kannatusta. Myös suuremmat, kymmenen tai enemmän työllistävät pk-yritykset kannattivat valvovan viranomaisen perustamista (61 %).
– Viime hallituskaudella oikeusministeriön työryhmä teki perusteellisen ehdotuksen, miten lain rikkominen saataisiin kuriin viranomaisvalvonnalla. Tämä lakiehdotus tulisi nyt etsiä pikaisesti käyttöön ja tuoda eduskuntaan, Toivonen vaatii.
Myös komissio on esittänyt uutta maksuehtoasetusta, jonka mukaan jäsenmaissa tulisi asettaa viranomainen valvottava maksuaikoja.
– Ehdotus on pääosin hyvä ja pitää sisällään Yrittäjien ajamia asioita. Maksuaikoja lyhentämällä ja valvontaa tehostamalla parannettaisiin erityisesti pienempien yritysten maksukykyä.
Valitettavasti maksuehtoasetus on neuvostossa jumissa, koska jäsenvaltiot ovat erimielisiä useista asetuksen kohdasta.
– Pitkät maksuajat ja lain räikeä rikkominen ovat ongelmia, jotka eivät ratkea odottelemalla. Sen vuoksi meidän tulee kansallisesti ryhtyä määrätietoisesti toimiin, joilla turvataan erityisesti pienten yritysten maksukyky ja toimintaedellytykset.
Yhteenveto
- Laskujen maksuaikojen pidentäminen koskee 135 000 pk-yritystä.
- Eniten taloudellista haittaa maksuaikojen pidennyksistä on aiheutunut teollisuudelle (49 % vastaajista) ja rakentamiselle (34 %).
- Yritysten välisten laskujen maksuaika saa ylittää 30 päivää, jos siitä on yhdessä sovittu.
- Lähes 60 prosenttia yrityksistä kertoo, että asiasta ei ole sovittu niissä tapauksissa, kun maksuaikoja on yritysten välillä pidennetty yli 30 päivää.
- Eniten asiantuntijapalvelualan (73 %), muiden palvelujen (57 %) ja rakentamisalan (56 %) yritykset sekä yksinyrittäjät (65 %) raportoivat, että sopimuskumppani ei noudata maksuehtolakia.
Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.
Näin kysyttiin
Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta. Gallupiin vastasi 1 128 pk-yritysten edustajaa 12.–19. 3.2025. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta 2,9 prosenttiyksikköä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Toivonenlainsäädäntöasioiden päällikkö
Puh:041 528 5679tiina.toivonen@yrittajat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät: Kaavamaisen työhuonevähennyksen poisto uhkaa kiristää yksinyrittäjän verotusta2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on päättänyt poistaa kaavamaisen työhuonevähennyksen. Päätös uhkaa kiristää reilun 4 000 toiminimiyrittäjän verotusta, vaikka hallitus on samanaikaisesti päättänyt ansiotuloverotuksen kevennyksestä.
Kutsu medialle: Yli tuhat kuntavaikuttajaa koolla Kuopiossa 14.–15.5.28.4.2025 10:56:48 EEST | Kutsu
Missä maakunnissa on vahvin elinvoima ja miten se rakentuu? Miten kunnat ja yritykset saavat yhdessä aikaan kasvua? Muun muassa näistä keskustellaan kunta-alan huipputapahtumassa Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa Kuopiossa 14.–15.5.2025. Teemana on tänä vuonna “kasvu syntyy uudesta ajattelusta”.
Yrittäjägallup: Kesätyöntekijöitä palkataan eniten kaupan alalla ja teollisuudessa26.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Kesätöitä on kokonaisuutena tarjolla hieman viime vuotta vähemmän, Yrittäjägallup kertoo. Pk-yrityksistä 23 prosenttia aikoo palkata kesätyöntekijöitä. Viime vuonna vastaava osuus Yrittäjägallupissa oli 26 prosenttia. Eniten kesätyöntekijöitä palkataan teollisuuden ja kaupan alalla.
Yrittäjät: Riihen YEL-linjaus voi johtaa eläkemaksupommiin25.4.2025 09:30:17 EEST | Tiedote
Orpon hallitus linjasi puoliväliriihessä korjaavansa yrittäjien eläkejärjestelmää siten, että yrittäjien eläkemaksu määräytyy nykyistä selkeämmin yrittäjän todellisten tulojen mukaan. ”Linjaus uhkaa nostaa rajusti monien yrittäjien eläkemaksuja. Se voi olla eläkemaksupommi”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Toimittaja, tarvitsetko tietoa puoliväliriihen vaikutuksista yrityksiin? Suomen Yrittäjät vastaa24.4.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Kuinka Orpon hallituksen puoliväliriihen ratkaisut vaikuttavat konkreettisesti yrittäjiin, yrityksiin ja työllisyyteen? Mitä tapahtuu verotukselle ja taloudelle? Sisältävätkö päätökset vaikuttavia uudistuksia? Suomen Yrittäjät on median käytettävissä ja tavoitettavissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme