Sitran muutosneuvottelut päättyivät
12.5.2025 11:25:09 EEST | Sitra | Tiedote
Suomen itsenäisyyden juhlarahaston muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvottelujen seurauksena Sitran tukitoiminnoista lakkaa arviolta enintään 29 tehtävää. Irtisanottavien määrä täsmentyy lähiviikkoina.

Sitran tukitoimintojen muutosneuvottelut liittyivät uuteen strategiaan, jolla Sitra siirtää toiminnan painopistettä voimakkaasti innovaatioiden rahoittamiseen Suomen uudistamiseksi.
Muutosneuvottelut käytiin tuotannollisilla ja toiminnan uudelleenjärjestelyyn liittyvillä perusteilla. Tavoitteena oli poistaa päällekkäisyyksiä, selkeyttää vastuunjakoa ja varmistaa tehokas yhteistyö.
Neuvottelut kohdistuivat Sitran HR-, IT-, talous ja hallinto- ja lakitoimintoihin sekä viestintään ja strategiseen tukeen. Irtisanomisuhka kohdistui 48 henkilöön. Kokonaan päättyviä tehtäviä on työnantajan arvion mukaan nyt enintään 20, ja lisäksi päättyy yhdeksän määräaikaista tehtävää.
”Päätökset tukevat Sitran muutosta, jossa lisäämme merkittävästi rahoituksen osuutta toiminnassamme. Pyrimme uudistamaan toimintatapojamme ketterämmiksi, jotta voimme tukea Suomen uudistumista yhdessä kumppaneiden kanssa”, Sitran yliasiamies Atte Jääskeläinen sanoo.
Tarve järjestellä tukitoiminnot uudelleen liittyy Sitran hallituksen ja hallintoneuvoston hyväksymään suunnitelmaan, jonka mukaan tulevaisuustalon kotimaan toimintojen henkilöstömäärä laskee ensi vuonna 133 henkilötyövuoteen. Sitran kotimaantoiminnoissa työskentelee tällä hetkellä kaikkiaan 156 henkilöä.
Suunnitelmassa myös viisinkertaistetaan rahoittamisen määrä.
Sitran hallitus linjasi maaliskuussa, että tukitoimintojen osuudessa tulee tavoitella määrää, joka vastaa enintään kolmannesta Sitran kotimaantoiminnan henkilöstömäärästä.
Päättyneet muutosneuvottelut ovat osa Sitran pitkäjänteistä työtä toiminnan kehittämiseksi. Edellisen kerran Sitrassa järjestettiin muutosneuvottelut keväällä 2024 strategiauudistuksen yhteydessä. Tuolloin vähennettiin erityisesti keskijohtoa ja järjestettiin tulevaisuustalon sisältötoiminnot kokonaan uudelleen.
Eduskunta perusti Sitran vuonna 1967 rakentamaan tulevaisuuden menestyvää Suomea. Rahaston tehtävä on Suomen hyvinvoinnin edistäminen ja talouden kasvun vauhdittaminen luonnon kantokyvyn rajoissa. Sitra ei käytä verorahaa valtion budjetista. Se hankkii rahat toimintaansa pääosin sijoitusmarkkinoilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Atte JääskeläinenYliasiamies
Aten hommana on pitää huolta, että Sitra toimii tehokkaasti, se kehittää omaa toimintaansa ja Suomelle syntyy arvokkaita tuloksia.
Tietoja julkaisijasta
Sitra on tulevaisuustalo, joka auttaa Suomea uudistumaan. Ennakoimme tulevaa. Etsimme yhdessä kumppaneiden kanssa ratkaisuja huomisen haasteisiin. Edistämme Suomen hyvinvointia ja vauhditamme talouden kestävää kasvua. Parempi tulevaisuus vaatii tekoja jo tänään.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Enkät: Finländarna ser en tillväxtmöjlighet i den gröna omställningen – Finland behöver en tydligare riktning20.10.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finländare stöder EU:s ledande roll i kampen mot klimatförändringarna och ser en tillväxtmöjlighet i den gröna omställningen. Finlands nationella riktning upplevs dock som oklar: endast 22 procent anser att Finland har en tydlig strategi och vision för hur landet ska nå framgång i Europas föränderliga omvärld.
Kysely: Suomalaiset näkevät vihreässä siirtymässä kasvumahdollisuuden – Suomelta kaivataan selkeämpää suuntaa20.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset tukevat EU:n johtavaa roolia ilmastonmuutoksen torjunnassa ja näkevät vihreässä siirtymässä kasvumahdollisuuden. Suomen tulevaisuuden suunta näyttää kuitenkin monille epäselvältä: vain 22 prosenttia katsoo, että Suomella on selkeä strategia ja visio siitä, miten maa voi menestyä Euroopan muuttuvassa toimintaympäristössä.
Klimatet och naturen förändras – hinner Finland anpassa sig och förnya sig i tid?7.10.2026 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands klimat värms upp, förlusten av biologisk mångfald fortskrider och extremväder sätter allt tydligare spår i människors vardag. I Finland kräver förändringarna beredskap, anpassning och reformer. Sitras nya framtidsöversikt presenterar tre alternativa bilder av Finlands framtid 2040 samt nästan 50 lösningar, som med fördel kan införas på en bredare front.
Ilmasto ja luonto muuttuvat – onnistuuko Suomi sopeutumaan ja uudistumaan ajoissa?7.10.2026 01:00:00 EEST | Tiedote
Suomen ilmasto lämpenee, luontokato etenee ja sään ääri-ilmiöt näkyvät yhä selvemmin ihmisten arjessa. Muutokset edellyttävät Suomelta varautumista, sopeutumista ja uudistumista. Sitran uusi ennakointikatsaus esittelee kolme vaihtoehtoista kuvaa Suomen tulevaisuudesta vuonna 2040 sekä liki 50 ratkaisua, jotka kannattaisi ottaa laajemmin käyttöön.
Fysisk AI öppnar nya möjligheter för Finlands industri – nationella aktörer går samman24.9.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Fysisk AI, dvs. artificiell intelligens som används i maskiner och utrustning, är ett av de snabbast växande och strategiskt mest betydelsefulla teknikområdena globalt. Sitra, Esbo, Uleåborg, Tammerfors och Åbo samlar nationella företag och aktörer för att identifiera de möjligheter som kan ge Finland nya investeringar, ökad export och hållbar tillväxt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme