Muovijätteen kierrätystavoitteesta jääminen maksoi Suomelle 89 miljoonaa euroa vuonna 2024 – ratkaisuna korttipakan kokoinen tietokone
15.5.2025 07:44:04 EEST | Haaga-Helia ammattikorkeakoulu | Tiedote
EU-projektissa kehitetään jätelajien tunnistusta koneoppimisen avulla. Algoritmit pyörivät nyt jopa alle 200 euroa maksavalla pientietokoneella.

Euroopan unionin Green Deal -sopimus velvoittaa jäsenmaita kierrättämään ja uudelleenkäyttämään kotitalousjätteitään. Vuonna 2025 kotitalousjätteestä tulisi hyödyntää 55 prosenttia. Vuonna 2024 kierrätysaste jäi Suomessa kuitenkin vain 45 prosenttiin.
Osa EU:n strategiaa ovat kierrättämättä jätetystä jätteestä perittävät maksut. Esimerkiksi kierrättämättä jääneestä muovijätteestä EU perii 80 sentin maksun kiloa kohden. Suomi on maksanut näitä muovimaksuja EU:lle vuosittain kymmeniä miljoonia euroja.
Yksi mahdollisuuksista on hyödyntämiskelpoisten jätteiden tunnistaminen jätteenkäsittelylaitoksilla. Uusinta teknologiaa ei tällä hetkellä hyödynnetä tunnistusprosessissa juuri lainkaan, ja tunnistamatta jääneet poikkeavat jätteet johtavat sanktioiden lisäksi pahimmillaan myös vaaratilanteisiin jätelaitoksilla.
Mustasaaressa, Vaasan alueella toimivan kiertotalousyritys Westenergyn Strategic Policy Officer Camille Dubostin mukaan Ekoälyä-hanke tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia reaaliaikaiseen jätteentunnistukseen. Teknologian hyödyntäminen voi johtaa kierrätysasteen paranemiseen, jätteen tuottajien vastuuttamiseen sekä datan tuottamiseen päättäjille, jotta kierrätystavoitteista voidaan muokata materiaalikohtaisempia ja realistisempia.
Tavoitteena pilottikäyttö jätteenkäsittelylaitoksella jo tänä vuonna
Vuonna 2024 käynnistynyt Ekoälyä-hanke ratkoo jätteentunnistukseen liittyviä ongelmia anturiteknologian ja koneoppimisen avulla. Haaga-Helia ammattikorkeakoulun, Turun Yliopiston ja Westenergyn yhteistyöprojektissa kehitetään edullista ja liikuteltavaa tunnistusratkaisua jätteenkäsittelylaitoksille.
– Syksyksi 2025 suunnittelemme neljää pilottia tunnistuksen ja antureiden testaamiseen yhteistyökumppaneiden jätteidenkäsittelyprosesseissa. Pilotit toteutetaan neljässä eri jätehuoltoketjun pisteessä, jossa teknologian on arvioitu tuovan eniten apua, projektipäällikkö Sami Nykter Haaga-Heliasta kertoo.
Vastaavia ratkaisuja voidaan asentaa myös kuljetusautoihin ja jäteastioihin. Ohjelmistoa pyörittävään pientietokoneeseen voidaan yhdistää erilaisia antureita, jotka tunnistavat jätelajeja ja niiden koostumuksia muun muassa muodon ja tiheyden perusteella.
Hankkeessa kootaan tälläkin hetkellä relevanttia jätedataa, siis aitoa suomalaista jätettä, jotta kone oppii tunnistamaan eri jätteitä myös haastavimmissa kuormissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami NykterProjektipäällikköHaaga-Helia ammattikorkeakoulu
Puh:+358 50 3422 308sami.nykter@haaga-helia.fiKuvat
Linkit
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja Ekoälyä-hanke
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Ekoälyä on yksi tutkimus- ja kehityshankkeista, joissa Haaga-Helian asiantuntijat ovat mukana. Hanke ratkoo jätteentunnistukseen liittyviä ongelmia anturiteknologian ja koneoppimisen avulla
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Ainutlaatuiset urheilubisneksen opinnot tukevat Suomen urheilijoiden kaupallistamisosaamista11.5.2026 12:52:09 EEST | Tiedote
Säilyttääkö Suomi tulevaisuudessa kilpailukykynsä niin urheilun kuin taloudenkin areenoilla? Haaga-Helian uusien urheilubisneksen Work & Study -opintojen tarkoituksena on varmistaa, ettei se jää ainakaan urheilun kaupallistamisen ammattilaisista kiinni.
Haaga-Helialla vahva tulos haastavasta taloustilanteesta huolimatta – vuosikertomus 2025 julkaistu24.4.2026 09:04:10 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun vuosikertomus 2025 on julkaistu. Korkeakoulu säilytti asemansa Suomen tunnetuimpana ammattikorkeakouluna, uudisti strategiansa ja eteni useilla keskeisillä painopistealueilla.
Valio Aimo on Haaga-Helian ensimmäinen RestoCamp-partneri15.4.2026 13:59:00 EEST | Tiedote
Valio Aimosta tulee Haaga-Helian ja samalla RestoCampin uusi partneri, kun restonomikoulutuksen uusi oppimisympäristö avautuu Pasilan Triplaan.
Taloustutkimus: Haaga-Helia Suomen tunnetuin ammattikorkeakoulu15.4.2026 11:21:31 EEST | Tiedote
Taloustutkimuksen jokavuotinen bränditutkimus kartoittaa suomalaisten näkemyksiä opiskelusta, työelämästä sekä korkeakoulujen kiinnostavuudesta ja brändistä. Haaga-Helia on säilyttänyt vahvan ja myönteisen brändimielikuvan sekä nuorten että aikuisten ikäryhmissä.
Kuinka tekoäly kohtaa ilmailualan? - Kutsu Future of Aviation -seminaariin Ilmailumuseolla 17.4.13.4.2026 08:57:35 EEST | Kutsu
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu järjestää Future of Aviation -seminaarin teemalla ”Miten tekoälyä sovelletaan ilmailualalla?”.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

