Ainutlaatuinen MediaGuru-sertifikaatti vahvistaa mediasuunnittelun osaamista Suomessa
MediaGuru on markkinointialan ammattilaisille ja alasta kiinnostuneille suunnattu mediasuunnittelun verkkokoulutus. Se koostuu seitsemästä moduulista, ja kunkin moduulin suorittamisesta saa sertifikaatin. MediaGuru-sertifikaatit ovat toistaiseksi ainoa tapa todentaa mediasuunnittelun osaamista Suomessa.

MediaGuru tavoittelee hyötyä sekä yhteiskunnallisella että yksilöllisellä tasolla: Kun mainostajat osaavat sijoittaa mainosrahoja vastuullisella tavalla kotimaisiin medioihin, niiden asema Suomessa vahvistuu. Osaamisen päivittäminen ja sertifiointi taas auttaa yksilöä kehittymään ammatillisesti sekä osoittamaan osaamisensa työnantajille.
– MediaGuru on Suomessa ensimmäinen koulutus ja sertifikaatti, joka kokoaa kaikki mediaryhmät samaan kokonaisuuteen. Nyt on mahdollista olla edelläkävijä, ja suorittaa sertifikaatit ensimmäisten joukossa, MediaGurun ohjausryhmän puheenjohtaja ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kehityspäällikkö Tarja Autio toteaa.
Koulutuskokonaisuuteen kuuluvissa moduuleissa käsitellään TV:tä, radiota, uutis- ja aikakausmedioita, out of home -mainontaa, digimediaa, intermediasuunnittelua sekä vastuullisuutta. Jokaisessa moduulissa käydään läpi kuhunkin pääteemaan liittyviä mediasuunnittelun perusteita, strategista käyttöä, vahvuuksia, vuosisuunnittelua, mainonnan muotoja, mittaamista, hinnoittelua, kampanjasuunnittelua, seurantaa, käsitteitä, mediamatematiikkaa sekä luovuutta ja trendejä.
Kokonaisuus on rakennettu tiiviissä keskustelussa alan huippujen kanssa
Koulutuksia kehitetään tiiviissä yhteistyössä ja keskusteluyhteydessä alan johtavien asiantuntijoiden, järjestöjen ja yritysten kanssa. MediaGuru-hankkeen ohjausryhmän jäseniä ja samalla keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat Aikakausmedia ry, Screenforce Finland, RadioMedia ry, Outdoor Finland – Suomen ulkomainosliitto sekä MediaMetricsFinland Oy.
Koulutuksen kehittämisen aikana on aloitettu keskustelu siitä, mitä tarkoittaa sosiaalisesti ja kulttuurisesti vastuullinen mediasijoittaminen. Suomen mainostajat panostavat vuodessa 1,4 miljardia euroa mainostilan ostoon.
– Koulutukset herättelevät oppijaa ajattelemaan, mihin nämä mainosrahat voisi ohjata mahdollisimman vastuullisesti ja antavat näkökulmia yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumiseen. Toivommekin, että koulutus toimisi keskustelun avaajana ja mahdollisimman monet jakaisivat näkemyksensä kotimaisen median tulevaisuudesta avoimesti ilman vastakkainasettelua, toteaa MediaGuru-hankkeen asiantuntija ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun opettaja Sari Haavisto.
Mediasuunnittelun osaamisen vahvistaminen ja sertifiointi on tunnistettu tärkeäksi myös kansainvälisellä tasolla: MediaGurua osarahoittaa Euroopan unioni (ESR+).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petteri SalorantaprojektipäällikköHaaga-Helia ammattikorkeakoulu
Puh:+358 294471320Petteri.Saloranta@haaga-helia.fiKuvat
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietojenkäsittely, majoitus-, ravintola- ja matkailuala, journalismin koulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Riittääkö pizzaperjantai? Lähes miljoonan euron tutkimushanke selvittää yhteisöllisyyden tulevaisuutta digityössä25.8.2025 13:30:10 EEST | Tiedote
Miten työyhteisöt voivat kukoistaa digiajassa – riittävätkö etäpalaverit ja Slack-kanavat, vai tarvitaanko jotain enemmän? Syyskuussa käynnistyvä Laterna-hanke syntyi tarpeesta ymmärtää paremmin, mitä yhteisöllisyys todella tarkoittaa etä- ja hybridiajan työelämässä.
Is Pizza Friday enough? New research explores how to build workplace community in the digital era25.8.2025 13:30:10 EEST | Press release
How can workplace communities thrive in the digital age? Are Slack channels and online check-ins enough – or do we need something more? The Laterna project, which will be launched in September, was born out of a need to better understand what community really means in remote and hybrid working life.
Suomalainen ruoka maailmankartalle – valtakunnallinen kilpailu alkaa tammikuussa 202621.8.2025 08:20:19 EEST | Tiedote
Visit Finland tiedotti huhtikuussa 2025, että matkailumarkkinoinnin pääpainopiste tänä vuonna on rakentaa suomalaisesta ruoasta matkailuvaltti. Haaga-Helia ammattikorkeakoulun järjestämä kilpailu on osa kampanjaa, jonka tavoitteena on viedä suomalaista ruokakulttuuria maailmankartalle.
Tekoälypomo on kohta suomalaisten arkea, mutta kuka määrittelee eettiset pelisäännöt?3.7.2025 10:55:00 EEST | Tiedote
Koneet johtajina – kuka määrää työelämässä? -paneeli SuomiAreenassa veti paikalle täyden katsomon ja toi tekoälypohjaisen johtamisen työelämän kuumaksi puheenaiheeksi Porissa 27.6.2025. Suomeen vaaditaan yhteisiä eettisiä pelisääntöjä algoritmijohtamiselle.
Haaga-Helian rehtoriksi on valittu Susanna Niinistö-Sivuranta30.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun hallitus on nimittänyt korkeakoulun uudeksi rehtori-toimitusjohtajaksi KT Susanna Niinistö-Sivurannan. Niinistö-Sivuranta aloittaa uudessa tehtävässään 1.1.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme