BNCT-tutkimushoidot syöpäpotilailla ovat käynnistyneet
16.5.2025 07:55:00 EEST | HUS | Tiedote
HUSissa on otettu käyttöön länsimaiden ensimmäinen sairaala-alueelle sijoitettu BNCT-hoitoon tarkoitettu neutroneja tuottava kiihdytin. BNCT eli boorineutronikaappaushoito on sädehoitomenetelmä, jolla syöpää voidaan hoitaa ympäröivää kudosta säästäen.

Ensimmäisten potilaiden BNCT-tutkimushoidot on toteutettu Syöpäkeskuksessa toukokuussa.
Monivuotinen yhteistyö pohjoisamerikkalaisen Neutron Therapeuticsin kanssa on mahdollistanut HUSin Syöpäkeskuksessa BNCT-tutkimushoitojen käynnistymisen. Syöpäkeskus valikoitui yhteistyökumppaniksi jo vuodesta 1992 tehdyn korkeatasoisen tieteellisen BNCT-tutkimuksen ansiosta.
“Länsimaiden ensimmäinen BNCT-keskus avaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää lupaavaa hoitomuotoa tiiviissä yhteistyössä suomalaisten ja kansainvälisten tutkimusryhmien kanssa ja tarjota syöpäpotilaille uusia tutkimushoitoja”, sanoo HUSin Syöpäkeskuksen toimialajohtaja Johanna Mattson.

BNCT-hoito on ympäröivää kudosta säästävää kohdennettua sädehoitoa
BNCT eli boorineutronikaappaushoito on syövän kohdennettu sädehoitomenetelmä, jonka teho perustuu syöpäkasvaimeen kuljetetun booriatomin ytimen hajoamiseen neutronisäteilyn vaikutuksesta.
Ennen neutronisädetystä potilaan verisuoneen annostellaan kantaja-aineeseen sidottua booria. Syöpäsoluun hakeutuva kantaja-aine vie boorin solun sisälle.
Kun kasvainalueelle suunnataan neutronisäteilyä, johtaa se booria sisältävissä syöpäsoluissa erittäin suureen paikalliseen sädeannokseen.
“Lyhyen kantaman säteily tuhoaa tehokkaasti syöpäsolut ympäröivää kudosta säästäen. Hoitokertoja tarvitaan perinteistä sädehoitoa huomattavasti vähemmän, vain yksi tai kaksi”, sanoo HUSin Syöpäkeskuksen ylifyysikko Mikko Tenhunen.

BNCT-hoidon tehoa ja turvallisuutta selvitetään potilashoitotutkimuksessa
Syöpäkeskuksessa käynnistyneessä tieteellisessä tutkimuksessa hoidetaan kymmenen paikallisesti uusiutuneeseen pään ja kaulan alueen syöpään sairastunutta potilasta. Tutkimuksessa arvioidaan BNCT-hoidon turvallisuutta ja tehoa.
“Jatkossa tavoitteena on laajentaa tutkimusohjelmaa myös muihin syöpäsairauksiin. BNCT-hoitomuodon kehittämiseen kuuluu myös sen yhdistäminen erilaisiin syöpälääkkeisiin sekä mahdollisten uusien boorin kantaja-aineiden tieteellinen tutkiminen”, kertoo HUSin Syöpäkeskuksen sädehoidon ylilääkäri Anu Anttonen.
Medialla on mahdollisuus tulla tutustumaan BNCT-keskukseen 16.5. klo 12 ja klo 13. Paikalla haastatteluihin vastaavat HUSin Syöpäkeskuksen toimialajohtaja Johanna Mattson ja ylifyysikko Mikko Tenhunen. Ilmoittaudu viestinta@hus.fi tai 050 427 2875 (alkaen klo 10).
Avainsanat
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Dålig munhälsa hos barn är förknippad med ökad risk för kränkande behandling10.4.2026 09:31:51 EEST | Pressmeddelande
Det finns ett tydligt samband mellan munhälsan hos barn och risken för kränkande behandling, visar en färsk doktorsavhandling. Tidig identifiering av patienter är viktig och det behövs mer utbildning för vårdpersonalen.
Lapsen heikko suunterveys liittyy kohonneeseen kaltoinkohteluriskiin10.4.2026 09:31:51 EEST | Tiedote
Lapsen suunterveyden ja kaltoinkohteluriskin välillä on selvä yhteys, osoittaa tuore väitöstutkimus. Potilaiden varhainen tunnistaminen on tärkeää ja ammattilaisten koulutusta tarvitaan lisää.
Terapeutisk balans för långtidssjuka unga bevaras vid övergången till vuxensidan9.4.2026 08:37:05 EEST | Pressmeddelande
En nyligen färdigställd studie visar att övergången från den specialiserade sjukvården för barn till tjänster för vuxna gick bra för största delen av långtidssjuka unga. I synnerhet positiva vårdupplevelser och en välplanerad övergångsprocess stöder bevarad terapeutisk balans. Psykisk hälsa har en viktigare roll i övergångsskedet än man tidigare känt till.
Pitkäaikaissairaiden nuorten hoitotasapaino säilyy hyvin siirryttäessä aikuispuolelle9.4.2026 08:37:05 EEST | Tiedote
Vasta valmistunut tutkimus osoittaa, että pitkäaikaissairaiden nuorten siirtyminen lasten erikoissairaanhoidosta aikuisten palveluihin sujuu suurella osalla hyvin. Erityisesti myönteiset hoitokokemukset ja huolellisesti suunniteltu siirtymäprosessi tukevat hoitotasapainon säilymistä. Psyykkisellä hyvinvoinnilla on aiemmin tiedettyä merkittävämpi rooli siirtymävaiheessa.
Disease control in young people with chronic conditions remains stable during transition to adult healthcare9.4.2026 08:37:05 EEST | Press release
A recently completed study shows that the transition of young people with chronic conditions from pediatric specialized healthcare to services for adults goes well for most of them. Positive experiences of care and a carefully planned transfer process in particular support the stability of disease control. Mental wellbeing plays a more important role in the transition phase than previously known.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme