Beksmarilimabi-lääkkeestä hyötyvät potilaat voidaan tunnistaa, syövän täsmähoito on yhä lähempänä
20.5.2025 12:03:30 EEST | Turun yliopisto | Tiedote
Turun yliopiston tutkijat ovat ottaneet askeleen kohti yksilöllisempiä ja tehokkaampia syöpähoitoja. Uudessa tutkimuksessa selvisi, missä oloissa vasta-ainelääke beksmarilimabi voi aktivoida elimistön oman puolustusjärjestelmän syöpää vastaan ja kuinka voidaan tunnistaa potilaat, jotka hyötyvät lääkkeestä.

Beksmarilimabi-lääke kykenee herättämään kehon puolustussoluihin kuuluvat makrofagit toimimaan syöpää vastaan. Tutkimuksessa havaittiin, että näin tapahtuu erityisesti silloin, kun kasvaimen lähiympäristö on immuunipuolustukseltaan hiljainen.
Lisäksi tutkijat totesivat, että kasvaimen viereisessä terveessä kudoksessa beksmarilimabi aktivoi B-soluvälitteisiä immuunivasteita riippumatta siitä, kuinka herkkä viereinen kasvain oli hoidolle. Tämä viittaa siihen, että lääkkeellä voi olla immunologisia vaikutuksia myös kasvaimen ulkopuolella.
Potilasvalintaan uusi täsmätyökalu
Tutkijat hyödynsivät aikaisempaa tietoa beksmarilimabin aikaansaamista muutoksista kasvaimissa, ja he onnistuivat todentamaan beksmarilimabista saatavan hyödyn viittä eri geeniä mittaamalla eli luomalla niin sanotun geeniekspressioprofiilin. Tämä voi tulevaisuudessa mahdollistaa entistä tarkemman potilasvalinnan ja paremman hoitotuloksen.
–Geeniekspressioprofiili on työkalu, jolla voimme tunnistaa ne potilaat, joiden syöpäkasvaimet ovat alttiita beksmarilimabin vaikutuksille. Kasvaimesta mitatuista geeniprofiileista saadaan tukea hoitopäätöksiin ja voidaan kohdentaa hoito potilaille, joita se todennäköisesti todella auttaa. Seuraavana vaiheena on geeniprofiilin kliininen validointi, joka mahdollistaisi sen käyttämisen osana tarkempaa potilasprofilointia, kertoo tutkimuksen pääkirjoittaja, väitöskirjatutkija Jenna Rannikko.
Tutkimuksessa käytettiin potilailta saatuja kudosnäytteitä, jotka jäljittelevät aidosti kasvaimen ja elimistön puolustusjärjestelmän välistä vuorovaikutusta. Kudosnäytteissä havaittiin mittauksissa samanlaisia vasteita kuin beksmarilimabilla tehdyissä potilastutkimuksissa.
Lupaavia tuloksia kiinteissä syöpätyypeissä
Beksmarilimabi on kehitetty Suomessa, ja siitä on saatu lupaavia tuloksia useissa kiinteissä syöpätyypeissä. Nyt tehty tutkimus lisää ymmärrystä siitä, miten beksmarilimabia voidaan tulevaisuudessa käyttää mahdollisimman tehokkaasti.
–Ymmärtämällä paremmin syövän mikroympäristöä voimme kohdistaa immunoterapioita niille potilaille, jotka niistä todennäköisesti hyötyvät eniten, toteaa tutkimuksesta sen johtaja dosentti Maija Hollmén. Hän huomauttaa, että lääkkeen tehokkuuteen vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen voi myös johtaa siihen, että hoitoa voidaan aikanaan laajentaa uusiin potilasryhmiin.
Maija Hollmén on ryhmänjohtaja Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisessä InFLAMES- lippulaivassa, joka tähtää uusien lääkekehityskohteiden tunnistamiseen ja lääkekehitykseen yhdessä alan yritysten kanssa. Hollménin ryhmän tutkimus julkaistiin Journal for ImmunoTherapy of Cancer -lehdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maija HollménDosenttiTurun yliopisto, MediCity, InFLAMES lippulaiva
Puh:+358 29 450 4389maija.hollmen@utu.fiTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleKuvat
Linkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Turkulaisyliopistojen vuoden dosentiksi on valittu biokemian yliopistonlehtori Jarmo Käpylä20.3.2026 09:19:02 EET | Tiedote
Turun yliopistojen dosenttiyhdistys on valinnut vuoden 2026 dosentiksi biokemian yliopistonlehtori Jarmo Käpylän Turun yliopistosta. Valinta julkistettiin Turun yliopiston ja Åbo Akademin yliopistoyhteisöjen Akateemisen päivän yhteydessä 19.3.2026.
Laaja kuvantamistutkimus muuttaa käsitystä Parkinsonin taudin lepovapinan synnystä20.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Suomalainen kliininen kuvantamistutkimus osoittaa, että Parkinsonin tautiin liittyvä lepovapina ei selity voimakkaammalla dopamiinin menetyksellä. Päinvastoin, vapina kytkeytyy suhteellisesti paremmin säilyneeseen dopamiinitoimintaan.
800 tarinaa Turun historiasta – Turun yliopiston tutkijoiden uusi sivusto ilmestyy nyt myös ruotsiksi19.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Turun historiaa luotaavat sivustot antavat mahdollisuuden tutustua Suomen vanhimman kaupungin vaiheisiin ja elämänmenoon, kertoo kulttuurihistorian professori Hannu Salmi. Turun kaupungin 800-vuotisjuhlavuotta vietetään vuonna 2029.
Ammattiin opiskelevat nuoret käyttävät nikotiinituotteita huomattavasti muita enemmän – nuorten terveysvalinnat rakentuvat yksilön, lähipiirin ja kouluyhteisön vuorovaikutuksessa18.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Anu Vaihekoski osoitti Turun yliopiston tuoreessa väitöskirjatutkimuksessa, että nuorten asenteet, uskomukset ja kokemusmaailma ohjaavat nikotiinin ja muiden päihteiden käyttöä tavalla, jota ei voida ymmärtää tarkastelemalla pelkästään yksilöä. Lähipiirillä ja kouluyhteisöllä on merkittävä rooli terveysvalintojen rakentumisessa.
Business Finlandin miljoonarahoituksen saanut projekti tutkii hauskuutta kilpailuetuna17.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Turun yliopiston koordinoima Funmersive-tutkimuskonsortio on saanut Business Finlandilta lähes 3,6 miljoonan euron rahoituksen. Konsortio tuo yhteen Turun yliopiston ja Jyväskylän yliopiston sekä viisi yritystä kehittämään tutkimusperustaisia ratkaisuja, joilla rakennetaan pitkäkestoista asiakassitoutumista ja kilpailuetua immersiivisen hauskuuden avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme