Hämeen työttömyys kasvussa – työttömyysjaksot pitkittyneet
Hämeessä oli huhtikuun lopussa 21 445 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 590 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut vuodessa 1 611 henkilöllä. Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen huhtikuun työllisyyskatsauksesta.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli huhtikuun lopussa Hämeessä 12,5 prosenttia, kun koko maan keskiarvo oli 11,5 prosenttia
Hämeen huhtikuun lopun 21 445 työttömästä työnhakijasta oli pitkäaikaistyöttömiä eli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita 7 924. Luku on 37 prosenttia kaikista työttömistä. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta 1 611 henkilöllä (kasvua 26 prosenttia). Huhtikuun aikana pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyi 170 henkilöllä.
Noin puolet (3 892 henkilöä) pitkäaikaistyöttömistä on ollut yhtäjaksoisesti työttömänä yli kaksi vuotta. Yli viisi vuotta työttömänä olleita oli 1 147. Tämä on 14 prosenttia kaikista pitkäaikaistyöttömistä.
Ammattiryhmittäin tarkasteltuna pitkäaikaistyöttömänä oli eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöitä (1 561 henkilöä) sekä palvelu- ja myyntityöntekijöitä (1 354 henkilöä).
Aktivointipalvelujen tarjonta vähentynyt
Samaan aikaan kun työttömyys on lisääntynyt ja pitkittynyt, on työllistymistä edistävissä palveluissa olevien määrä vähentynyt. Aktivointiasteeseen luettavissa palvelussa eli työllistettynä, työvoimakoulutuksessa, kuntouttavassa työtoiminnassa, omaehtoisessa opiskelussa, työ- ja koulutuskokeilussa sekä valmennuksessa, oli huhtikuun lopussa 7 096 asiakasta. Määrä on 1 012 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten (vähennystä 12 prosenttia). Pitkäaikaistyöttömien määrä palveluissa (567 asiakasta) on vähentynyt vuodentakaisesta 183 henkilöllä (vähennystä 24 prosenttia).
***
Tarkempaa tietoa alueen työllisyyskehityksestä löydät viimeisimmästä työllisyyskatsauksesta. Maakunta-, seutukunta-, kunta- ja työllisyysaluekohtaista tietoa löydät työllisyyskatsauksen tilastoliitteestä.
Toukokuun työllisyyskatsaus julkaistaan torstaina 25.6.2025.
Katsauksen laativat suunnittelija Sari Teimola ja johtava koulutusasiantuntija Anni Lautala. Sähköpostisosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi.
Tilastopalvelu: tilastot.hame(at)ely-keskus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne TapailaTyöllisyysaluejohtajaHämeen työllisyysalueet, Päijät-Häme
Puh:044 780 1118Mira SillanpääTyöllisyysjohtajaHämeen työllisyysalueet, TyöHäme
Puh:050 569 4638Pekka VoutilainenTyöllisyysjohtajaHämeen työllisyysalueet, Etelä-Häme
Puh:040 592 9069Taisto TuominenTyöllisyyspalvelujohtajaHämeen työllisyysalueet, Lahti
Puh:044 482 6976Kuvat

Liitteet
Linkit
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Padon ja järven tulevaisuus herätti vilkasta keskustelua Eteläisissä28.5.2025 11:54:36 EEST | Tiedote
Hämeenlinnan Hauholla sijaitseva Eteläistenjärven pato on ollut vuosia vailla aktiivista käyttöä – onko aika herättää se Ruususen unesta? Jos patoa aletaan jälleen säätää tai se muutetaan pohjapadoksi, miten se vaikuttaa järveen ja sen luontoon? Onko majavien rakentama pato uhka säännöstelylle vai luonnonläheinen mahdollisuus säilyttää järven vedenpinta korkealla? Tällaisista kysymyksistä keskusteltiin Hämeen ELY-keskuksen järjestämässä yleisötilaisuudessa Eteläisten työväentalolla tiistaina. Kyläläisten kokemuksista ja paikallistuntemuksesta saatiin arvokasta tietoa esiselvityksen laadintaan.
Uudenmaan ELY-keskus päällystää tänä vuonna noin 30 kilometriä jalankulun ja pyöräilyn väyliä28.5.2025 11:33:00 EEST | Tiedote
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma näkyy Uudenmaan ELY-keskuksen ratkaisussa päällystää tänäkin vuonna kävely- ja pyöräteitä. Päällystyskohteet valitaan päällysteen kunnon ja käytön perusteella.
Kylänojan sillan uusimistyöt alkavat toukokuussa26.5.2025 15:00:07 EEST | Tiedote
ELY-keskus aloittaa Tammelassa sijaitsevan Kylänojan sillan uusimistyöt 2.6.2025. Nykyinen Kylänojan silta on noin sata vuotta vanha puurakenteinen silta, joka on tullut elinkaarensa päähän. Nykyiselle sillalle on jouduttu asettamaan painorajoituksia.
Hämeen vesistöissä ja pohjavesissä on tavanomaista kuivempaa26.5.2025 10:35:03 EEST | Tiedote
Viikonloppuna Hämeessä satoi monin paikoin yhteensä yli 10 millimetriä vettä, mikä näkyi vedenkorkeuden nousuna pienissä virtavesissä ja hulevesien vähäisenä tulvimisena. Pieneksi jäänyt sademäärä ei kuitenkaan helpottanut vesitilannetta suuremmissa järvissä, jotka ovat kevättulvan puutteen takia poikkeuksellisen alhaalla loppukevään tavanomaisiin korkeuksiin nähden. Pohjavesitilanteen helpottuminen vaatii lisää sateita.
Janakkalassa Paunilan risteyssilta (U-2818) peruskorjataan kesällä 202523.5.2025 13:11:00 EEST | Tiedote
ELY-keskus peruskorjaa Paunilan risteyssillan Janakkalassa kesän 2025 aikana. Silta sijaitsee kohdassa, jossa Tervakoskentie ylittää maantien 130.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme