Keskustan Kuntaliiton valtuuskuntaryhmä: Kuntapiikki ei ole enää auki
Keskustan Kuntaliiton valtuustoryhmä edellyttää, että kuntien valtionosuusleikkaukset lopetetaan eikä kuntien tehtäviä ja velvoitteita enää lisätä ilman vastaavaa täysimääräistä rahoitusta.

Petteri Orpon hallituksen lausunnolle laittama esitys nuorten toimeentulotuen maksuvastuun siirtämisestä kokonaan kunnille ei ole myöskään perusteltu; kuntien kustannukset kasvaisivat ilman aitoa mahdollisuutta vaikuttaa niihin. Kuntien piikki ei ole enää auki!
Kunnille vuoden vaihteessa siirtyneiden työllisyys- ja elinkeinopalvelujen rahoitus jäi pahasti alimitoitetuksi. Se osaltaan vaikeuttaa monilla alueilla työttömien ja työnantajien palvelutarpeisiin vastaamista. Kasvava työttömyys pahentaa tilannetta.
- Rahoitusta tulisi tässä tilanteessa määräaikaisesti lisätä, jotta työllisyyspalvelut kyetään turvaamaan niiden kysynnän kasvaessa. Myös työllisyyspalvelujen tiukkaa normiohjausta on kevennettävä, esittää Kuntaliiton valtuuskunnan varapuheenjohtaja ja Keskustan valtuuskuntaryhmän varapuheenjohtaja Mirja Vehkaperä.
Keskustan Kuntaliiton valtuustoryhmä kiirehtii hallituksen lupaaman valtionosuusjärjestelmän uudistamista. Esitystä on odotettu eikä todellista valmisteluakaan näytä olevan vireillä.
- Kuntien rahoituksen tulee vastata niiden nykyisiä tehtäviä ja osaltaan hillitä kuntien eriytymistä ja veroprosenttien erkaantumista. Kysymys on viime kädessä ihmisten yhdenvertaisuudesta, Mirja Vehkaperä korostaa.
On myönteistä, että hallitus vakiintuneen tavan mukaisesti on luvannut kompensoida kunnille mittavat kevennyksen yhteisöveroon ja ansiotuloverotukseen. Keskustan Kuntaliiton valtuustoryhmä muistuttaa, että tämä ainoastaan estää kuntatalouden heikkenemisen. Jos talous- ja työllisyyskehitys ei käänny myönteiseksi veropäätösten seurauksena, on kuntatalous entistä suurempien leikkauspaineiden edessä.
Keskustan Kuntaliiton valtuuskunnan mielestä on välttämätöntä, että kuntatalouden kestävyys turvataan oikeudenmukaisilla ja pitkän aikavälin ratkaisuilla.
Kuntatalous on Orpon hallituksen kaudella ajautunut heikentyvään ja eriytyvään kierteeseen. Tähän ovat vaikuttaneet toistuvat leikkaukset valtionosuuksiin sekä erityisesti epäonnistuminen talouskasvun luomisessa ja työllisyyden parantamisessa.
Hallituksen äskeisessä puoliväliriihessä - heti kuntavaalien jälkeen - päätetty 75 miljoonan euron pysyvä valtionosuusleikkaus vaikeuttaa entisestään palvelujen järjestämistä ja lisää vasta valittujen kuntapäättäjien painetta veronkorotuksiin. Myös kuntien normiviidakon raivaaminen on jäämässä hallitukselta haaveeksi, vaikka valtionosuuksia on senkin varjolla jo leikattu.
Lisätiedot:
Mirja Vehkaperä
Keskustan valtuuskuntaryhmän varapuheenjohtaja
p. 050 512 1949
Tietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Soten tilanne on kestämätön - rahoituslakia päivitettävä pikaisesti11.11.2025 15:08:36 EET | Tiedote
Suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tilanne on äitymässä kestämättömäksi.
Antti Kaikkonen: Hallitus ja EK eivät voi päättää, mistä suomalaiset tekevät työnsä13.10.2025 11:14:36 EEST | Tiedote
Viime viikkoina on käyty vilkasta keskustelua etätyön hyödyistä ja haitoista. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan keskustelussa on unohtunut, että etätyö on monelle suomalaiselle arjen mahdollistaja.
Keskusta huolissaan huumeiden tulvasta – Kettunen kysyy hallituksen vastuuta11.10.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Keskustan varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen vaatii hallitukselta välittömiä toimia sen selvittämiseksi, miksi Suomeen on päässyt markkinoille uusia, erittäin vaarallisia huumeita, kuten Alfa-PVP:tä, jota ei ole havaittu esimerkiksi Ruotsissa.
Keskustalta maahanmuuttopoliittinen linjapaperi: ”Keskiössä suomalaiset arvot ja pelisäännöt”.8.10.2025 09:59:56 EEST | Tiedote
Keskustan maahanmuuttopoliittisen paperin viesti on, että maahanmuuton vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan on pystyttävä keskustelemaan asiallisesti ihmisarvoa kunnioittaen. Avoin keskustelu onnistuu vain, jos maahanmuuttoa käsitellään avoimesti sen hyvine ja huonoine puolineen.
Antti Kaikkonen: Huijaukset kuriin – pankkien on kannettava vastuunsa21.9.2025 11:00:40 EEST | Tiedote
Suomalaisilta huijattiin erilaisissa pankkihuijauksissa viime vuonna kymmeniä miljoonia euroja. Nettimaailman huijarit ovat yhä taitavampia ja häikälemättömämpiä, ja moni viisaskin voi mennä vipuun. Tilanne on kestämätön, ja huijausten ehkäisemiseksi on tehtävä nykyistä enemmän. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii, että pankit ja viranomaiset ottavat asiassa selvästi nykyistä tiukemman otteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme