Kauppakamarikysely: Yritysten suhdannenäkymät kirkastumassa – odotukset liikevaihdosta ja kannattavuudesta vahvistuneet alkuvuodesta
Kauppakamarien talouskysely osoittaa, että yritysten näkymät suhdanteen paranemisesta ovat jatkuneet. Vastaukset ovat myönteisempiä kuin alkuvuodesta, erityisesti odotukset liikevaihdon ja kannattavuuden kehityksestä ovat vahvistuneet selvästi. Melko vaatimaton suhdanne jatkuu toistaiseksi, mutta yritysten tilanne on kehittymässä asteittain parempaan, summaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Vahvimmat todisteet elpymisen etenemisille koskevat liikevaihdon kasvuoletuksia. Lähes 35 prosenttia vastaajista odotti liikevaihtonsa kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana. Vain 16,5 prosenttia vastaajista ennakoi liikevaihtonsa pienenevän. Myös jo toteutunut, eli alkuvuoden liikevaihto on kehittynyt selvästi paremmin kuin vuotta aiemmin: 37 prosenttia vastaajista kertoi liikevaihtonsa kehittyneen alkuvuodesta paremmin kuin viime vuonna vastaavalla jaksolla. Huonommaksi liikevaihdon kehityksen raportoi 27 prosenttia vastaajista.
”Käsillä on jo viides peräkkäinen suhdannekysely, jossa liikevaihdon kasvuodotukset ovat vahvistuneet. Suhdanteen elpyminen on ollut Suomessa tuskallisen hidasta, mutta yritykset kokevat suunnan olevan oikea, ja kehityksen kulkevan pienin askelin kohti vauhdikkaampaa kasvua”, Appelqvist sanoo.
Vallitseva tilauskantatilanne on edelleen kohtalaisen haasteellinen, mutta lukemat ovat kohentuneet tuntuvasti tammikuuhun verrattuna. Toukokuun kyselyssä hieman alle 30 prosenttia arvioi tämänhetkisen tilauskantatilanteensa vuoden takaista paremmaksi. Huonommaksi tilauskantansa arvioi yhä hieman useampi eli noin 32 prosenttia vastaajista. Toimialoista eniten parannusta mitattiin kaupassa ja teollisuudessa.
”Vaikka tilanne ei ole huikea, on se kohtalaisen tasapainoinen. Teollisuuden tilauskantojen elpyminen kertoo siitä, että toistaiseksi kauppasodan synnyttämä epävarmuus ei ole pysäyttänyt myönteistä kehitystä”, Appelqvist sanoo.
Toimialojen väliset erot ovat tasoittuneet
Tilauskantojen nousuodotukset koskevat kyselyn mukaan laaja-alaisesti kaikkia toimialoja, ja toimialojen väliset erot ovat tasoittuneet. Kaikilla toimialoilla on tuntuvasti enemmän niitä vastaajia, jotka uskovat tilauskantansa paranevan jatkossa. Erityisen paljon tilanne on kohentunut rakentamisessa ja kaupassa.
”Vaikeassa suhdannejaksossa rämpineellä rakentamisen toimialalla on pitkästä aikaa selvästi enemmän niitä vastaajia, jotka odottavat tilauskantansa paranevan jatkossa”, Appelqvist toteaa.
Liikevaihdon kasvuodotukset valoisimpia suurissa yrityksissä
Liikevaihdon kasvuodotukset olivat selvästi valoisimpia suuremmissa yrityksissä. Yli 250 hengen yrityksistä jopa lähes puolet ennakoi liikevaihtonsa kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana, kun heikkenemistä odotti vain 11 prosenttia vastaajista.
”Suurten yritysten painoarvo on merkittävä, joten bruttokansantuotteen kasvunäkymät ovat parempiakin kuin nopeasti vilkaistuna vaikuttaisi. Isompien korostuminen on sikäli yllättävää, että kauppapoliittisten riskien voisi olettaa vaikuttavan niihin enemmän”, Appelqvist sanoo.
Kasvuodotusten asteittaisesta paranemisesta huolimatta yritysten tunnelmat olivat edelleen melko pessimistisiä. Edelleen optimistiseksi tai erittäin optimistiseksi toimialansa tunnelmaa kuvasi vain viidennes vastaajista. Pessimistisenä tai erittäin pessimistisenä tunnelmia piti selvästi suurempi osuus eli hieman yli 40 prosenttia vastaajista. Tilanne parani silti selvästi tammikuusta.
”Yleistunnelma on kauppakamarien talouskyselyissä ollut pessimistinen jo pitkään, sillä kyselyt ovat ajoittuneet pitkäkestoiselle heikolle suhdannejaksolle. Varsinaisia optimistisia lukemia joudutaan valitettavasti vielä odottamaan, mutta tunnelmien koheneminen kertoo siitä, että ainakaan Trump ei ole suuremmin pelästyttänyt suomalaisia yritysvastaajia”, Appelqvist toteaa.
Kauppakamarien talouskysely tehtiin 6-8.5.2025 ja siihen vastasi 1464 eri kokoista yritystä eri toimialoilta ympäri Suomen. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä ja siihen on voinut vastata vain yhden kerran jäsenyritystä kohden.
Yhteyshenkilöt
Jukka AppelqvistPääekonomisti
Puh:044 263 1051jukka.appelqvist@chamber.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Laihakin kauppasopu EU:n ja Yhdysvaltain välillä palvelee vientiä9.7.2025 11:52:42 EEST | Tiedote
Presidentti Trumpin huhtikuussa asettamien ja 90 päiväksi jäädyttämien lisätullien oli alunperin määrä astua voimaan keskiviikkona. Takaraja on siirretty elokuun alkuun. EU:n ja Yhdysvaltojen välisten kauppaneuvottelujen ennakoidaan vakiinnuttavan jo käytössä olevat tullitasot.
Kv-kauppakamarilta entistä tiukemmat säännöt ympäristöväittämillä markkinointiin8.7.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen kauppakamari (ICC) on tiukentanut markkinointisääntöjään koskien ympäristöväittämiä. Jos markkinoija käyttää tavoitteellista väittämää, joka koskee tulevaisuuteen suuntautuvaa pyrkimystä, sen on osoitettava selkeä suunnitelma, jolla se aikoo saavuttaa pyrkimyksensä ilmoittamassaan aikataulussa. Myös esimerkiksi sanojen ympäristöystävällinen ja ekologinen käyttö ilman täsmennystä on lähtökohtaisesti kiellettyä.
Huijarit vaanivat venekaupoillakin – ole tarkkana dokumenttien kanssa4.7.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Venekauppa on hiljentynyt talouden epävarmuustekijöiden ja yleisen varovaisuuden takia. Parhaiten käyvät kaupaksi edulliset pienemmät veneet niin uusina kuin käytettyinä. Koska huijausyritykset ovat yleistyneet venekaupoillakin, kannattaa käytetyn veneen ostajan aina varmistaa, että myyjällä on oikeus myydä vene, sanoo Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja Ari Tirkkonen.
Komissiolta esitys 2040-ilmastotavoitteesta – EU:n ulkopuolisten ilmastotoimien sallimisessa mahdollisuuksia ja riskejä2.7.2025 13:17:05 EEST | Tiedote
Komissio antoi keskiviikkona pitkään odotetun esityksensä EU:n 2040-ilmastotavoitteeksi. EU:n päästöjen pitäisi vähentyä 90 prosenttia 2040 mennessä. Uutena elementtinä komissio sallisi rajatusti kansainvälisten yksiköiden käytön eli EU:n ulkopuolella toteutetut ilmastotoimet osana EU:n tavoitetta, ja lisää joustavuutta eri alatavoitteiden välille. Teknologisia nieluja ollaan tuomassa osaksi EU:n päästökauppaa.
Ihmisarvoa loukkaava mainos sai huomautuksen MENiltä30.6.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
Mainonnan eettinen neuvosto antoi harvinaisen huomautuksen somealustalla julkaistulle mainokselle. Mainoksen katsottiin loukkaavan ihmisarvoa ja olevan siten hyvän tavan vastainen. Viimeksi vastaavantyyppisestä mainoksesta on annettu huomautus vuonna 2007.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme