Espoon kaupunki - Esbo stadEspoon kaupunki - Esbo stad

Nuori kolumnisti -kirjoituskilpailu on ratkennut

Jaa

Tapiolan kirjasto, Länsiväylä-lehti ja Kansan Sivistysrahaston Tauno Yliruusin rahasto järjestivät keväällä 2025 kirjoituskilpailun espoolaisille ja espoolaisissa oppilaitoksissa opiskeleville nuorille. Vaalikevään kilpailussa kannustettiin vaikuttamaan itse kirjoittamalla ja pohtimaan vaikuttamista. Teksteissä haluttiin kuulla nuorten oma ääni ja mielipiteet.

Tapiolan kirjastoon johtava ovi Kulttuurikeskuksen alakerrassa kuvan perällä. Etualalla Kulttuurikeskuksen seiniä.
Tapiolan kirjaston sisäänkäynti Saala Erlo/ Espoon kaupunginkirjasto

Palkittavien tekstien valitsemisesta huolehti raati, johon kuuluivat Espoon kirjastotoimenjohtaja Ritva Nyberg, Länsiväylän toimituksen edustaja, toimittaja Anneli Tuominen-Halomo sekä kirjailija ja kirjastopedagogi Johanna Lestelä. 

Kilpailun parhaaksi raati valitsi Lintang Ardianin tekstin Äidinkieltä vailla. Raati perusteli valintaansa näin: Teksti on hyvin henkilökohtainen ja syvällisesti pohdiskeleva. Kirjoittaja kuvailee hienosti omia tuntojaan kahden kielen välissä, koska hän puhuu paremmin suomea kuin omaa äidinkieltään, mutta sitä ympäristö ei välttämättä ymmärrä. Monikaan ei tule ajatelleeksi, että ulkomaalaiselta näyttävä nuori puhuu paremmin suomea kuin omaa äidinkieltään.  Aihe koskettaa monia espoolaisnuoria, jotka kipuilevat saman asian kanssa. 

Toiselle sijalle ylsi Justus Takala kolumnillaan Passiivisuuden tauti.  Justuksen kärjekäs kolumni käyttää hienoja kielikuvia ja ajatuksia herättävää vastakkainasettelua. Kolmannen sijan jakoivat Olli Vartiainen ja Aleksi Kiuru. Ollin kolumni Menneisyyden päättäjät ja me – tulevaisuuden kärsijät, kehottaa tarkkoihin faktoihin nojaten nuoria äänestämään. Aleksin kolumni, Suomen vaalijärjestelmä vaatii siivousta, esittää hyvin perustellun ja selkeän parannusehdotuksen.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Marjukka Peltonen
Johtava kirjastopedagogi
Espoon kaupunginkirjasto
Puh. 050 467 2771
e-mail marjukka.peltonen@espoo.fi

Kuvat

Tapiolan kirjastoon johtava ovi Kulttuurikeskuksen alakerrassa kuvan perällä. Etualalla Kulttuurikeskuksen seiniä.
Tapiolan kirjaston sisäänkäynti
Saala Erlo/ Espoon kaupunginkirjasto
Lataa

Marjut Saloniemi

Viestintäasiantuntija

Espoon kaupunginkirjasto

PL 3611

02070 ESPOON KAUPUNKI

puh. 050 3036937

marjut.saloniemi@espoo.fi

www.helmet.fi

www.kulttuuriespoo.fi

www.espoo.fi/kirjastot



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye