Espoon Senioripaku Välkyn pysäkeillä nautitaan liikunnan ja kulttuurielämysten lisäksi kirjaston palveluista
Espoon Senioripaku Välkky ilahduttaa espoolaisia ikäihmisiä jälleen tulevana kesänä. Kausi käynnistyy avajaistapahtumalla 27.5.2025 Lippulaivan kirjastossa. Ikäihmiset perheineen ja ystävineen voivat nauttia pysäkkien ohjelmasta elokuun lopulle asti. Tänä vuonna Senioripaku-päiviä ovat tiistai ja keskiviikko.

Senioripaku tarjoaa pysäkeillään ikäihmisille monipuolista ilmaista ohjelmaa, kuten liikunnanohjausta, tanssihetkiä, taide- ja kulttuurielämyksiä sekä palveluneuvontaa. Pysäkeille kaartaa tiistai- ja keskiviikkoaamupäivisin kirjasto- kulttuuriauto Välkky, joka tuo myös kirjaston palvelut ikäihmisten luo. Mukavan tekemisen lomassa voi lainata kirjoja, tutustua Kotikirjastopalveluun, kirjaston joustoasiakkuuteen sekä erilaisten järjestöjen toimintaan.
”Senioripaku on jo useamman vuoden aikana osoittanut, että kesälläkin tarvitaan palveluita, jotka tuovat ihmisiä yhteen. Kulttuurin, liikunnan, yhdessä olon ja opastuksen yhdistelmä on aivan mainio. Laadukas ohjelma ja mielekäs tekeminen kiinnostaa ihmisiä – siitä on osoituksena se, että meillä on jo vakkarikävijöitä ja saamamme palautteen mukaan kauden aloitusta odotetaan innokkaasti”, riemuitsee Elina Pulli Espoon kulttuuripalveluista.
Seniori-paku-toimintaa on järjestetty Espoossa vuodesta 2022 lähtien. Toiminta toteutetaan Espoon kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluiden, Omnia Espoon työväenopiston, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen, sekä järjestöjen ja vapaaehtoistoimijoiden yhteistyönä. Joustavan yhteistyön ansiosta toiminta on monipuolista ja huomioi ikäihmisten toiveet sekä tarpeet.
Avajaistapahtuma järjestetään Lippulaivan kirjastossa tiistaina 27.5.2025 klo 10.30–12.00. Ohjelmassa muun muassa liikuntatuokio ja info, Tuolisirkus ja kahvitarjoilua.
Ensimmäinen pysäkkipaikka on Suvelan asukaspuisto 3.6.2025 klo 10.30–12.30
Senioripakun tapahtumien tiedot julkaistaan verkossa osoitteessa www.espoo.fi/senioripaku.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Pulli
Erityisasiantuntija
elina.pulli@espoo.fi
+358 46 8773888
Kirsi Kähkönen
Viestintäasiantuntija
kirsi.kahkonen@espoo.fi
+358 40 6365986
Linkit
Kulttuurin tulosyksikkö vastaa Espoon kulttuuritarjonnasta ja kulttuuriprofiilista. Tulosyksikköön kuuluu viisi palvelualuetta: kaupunginkirjasto, kaupunginmuseo, kaupunginorkesteri Tapiola Sinfonietta, kulttuurin edistäminen ja kumppanuudet ja sekä kulttuuritalot ja -palvelut.
www.kulttuuriespoo.fi | www.espoo.fi/kulttuuri
#KulttuuriEspoo @kulttuuriespoo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Jukka Mäkelän muotokuva paljastettiin28.5.2025 16:14:47 EEST | Tiedote
Espoon kaupunginjohtajana 2011–2025 toimineen kaupunkineuvos Jukka Mäkelän muotokuva paljastettiin Espoon Kulttuurikeskuksessa 28.5.2025.
Nuori kolumnisti -kirjoituskilpailu on ratkennut27.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Tapiolan kirjasto, Länsiväylä-lehti ja Kansan Sivistysrahaston Tauno Yliruusin rahasto järjestivät keväällä 2025 kirjoituskilpailun espoolaisille ja espoolaisissa oppilaitoksissa opiskeleville nuorille. Vaalikevään kilpailussa kannustettiin vaikuttamaan itse kirjoittamalla ja pohtimaan vaikuttamista. Teksteissä haluttiin kuulla nuorten oma ääni ja mielipiteet.
Esbo satsar på skötseln av värdefulla vårdbiotoper och kartlägger arterna i dem27.5.2025 12:56:55 EEST | Pressmeddelande
Ängarna är ett bevis på Esbos långa jordbrukshistoria. De gamla jordbruksmiljöerna håller emellertid på att försvinna även i Esbo. I år satsar staden på skötseln av tidigare betesmarker och ängar och kartlägger hotade arter på dem.
Espoo panostaa arvokkaiden perinneympäristöjen hoitoon ja kartoittaa niiden lajistoa27.5.2025 12:56:55 EEST | Tiedote
Niityt kertovat Espoon pitkästä maataloushistoriasta. Vanhat maatalousympäristöt ovat kuitenkin Espoossakin katoamassa. Tänä vuonna kaupunki panostaa entisten laidunalueiden ja niittyjen hoitoon ja kartoittaa niiden uhanalaista lajistoa.
Kaupunginhallitus sai selostuksen Karhusaaren kehittämisestä26.5.2025 18:20:02 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus sai katsauksen Karhusaaren kehittämisen etenemisestä. Työ Karhusaaren toiminnallisuuden kehittämiseksi on lähtenyt liikkeelle toukokuun puolivälissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme