Ville Rusanen solistina Omenankukkien aikaan -konsertissa
Ville Rusanen esiintyy Omenankukkien aikaan -konsertissa Lohjalla helatorstaina 29.5.2025 klo 14 Lohjan museolla. Rusanen, yksi tunnetuimmista suomalaisista baritoneista, esittää kotimaista ja italialaista musiikkia Lohjan kaupunginorkesterin kanssa. Tapahtuman järjestää yhteistyössä Lohjan Orkesterin Ystävät ry ja Lohjan kaupunginorkesteri. Liput 20 € ovelta.

Lohjalaiset ovat jo 25 keväänä saaneet nauttia Omenankukkien aikaan -konserteista. Tänä vuonna tässä perinteiseksi muodostuneessa keväkonsertissa kuullaan keveitä säveliä upean baritonin, Ville Rusasen, ja Lohjan kaupunginorkesterin muusikoiden esittäminä ja Peter Gransin sovittamina. Ohjelmassa mm. kotimaista ja italialaista musiikkia sekä hilpeä uutuusnumero Euroviisujen henkeen!
Baritoni Ville Rusanen on yksi tunnetuimmista suomalaista oopperalaulajista. Rusasen monipuolinen äänenkäyttö ja ilmeikäs esiintyminen ovat vieneet hänet useiden merkittävien oopperatalojen lavoille niin Suomessa kuin ulkomailla. Hän on vieraillut myös monien orkestereiden solistina ympäri maailmaa.
Suomen Kansallisoopperassa Rusanen on vieraillut aktiivisesti. Hänen viimeaikaisiin rooleihinsa ovat kuuluneet muun muassa Claude Debussyn Pelléas ja Mélisanden Pelléas, Benjamin Brittenin Billy Budd ja Jaakko Kuusiston Jää-oopperan Petter Kummel. Andrew Lloyd Webberin suurmenestyksessä Oopperan kummitus Rusanen on laulanut nimiroolia. Savonlinnan Oopperajuhlilla Rusanen on nähty muun muassa Sallisen Kullervo-oopperan nimiroolissa ja kesällä 2023 hän lauloi jälleen Rossinin Sevillan parturin nimiroolin. Ville Rusanen on menestynyt myös kansainvälisillä oopperalavoilla. Hänet on nähty muun muassa Milanon La Scalassa, Lyonin oopperassa Ranskassa, Netherlands Operassa Amsterdamissa, Scottish Operassa ja Hollannissa Nationale Reisoperassa. Vuonna 2021 Rusanen teki debyyttinsä Luxemburgin oopperassa laulaen Harlekiinin roolin Richard Straussin oopperassa Ariadne auf Naxos.
Ulkomaisilla konserttilavoilla Rusanen on laulanut muun muassa Autraliassa, Iso-Britanniassa, Yhdyssvalloissa, Ranskassa, Belgiassa, Japanissa, Norjassa ja Sveitsissä maineikkaiden orkesterien solistina. Hän on vieraillut myös useimpien suomalaisten orkestereiden solistina – tuttu myös meille lohjalaisille. Ville Rusanen on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikinmaisteriksi. Hänen laulunopettajinaan ovat toimineet Pertti Rusanen, Jorma Hynninen ja Päivi Nisula. Rusanen on Lappeenrannan laulukilpailujen miestensarjan voittaja 2004 sekä Savonlinna Oopperajuhlien vuoden 2014 taiteilija. Vuonna 2020 häneltä ilmestyi ensimmäinen soololevy, Polkuja – lauluja suomalaisesta luonnosta, yhdessä pianisti Pami Karvosen kanssa. Jouluksi 2022 Rusanen, Karvonen sekä trumpetisti Jukka Eskola julkaisivat digitaalisesti Mä kanssa enkelten -joulualbumin.
Tapaamisiin siis helatorstaina 29.5.2025 klo 14 Lohjan museolla: joko sen kauniilla takapihalla tai sateen sattuessa tunnelmallisen navetan suojissa. Konsertti järjestetään yhteistyössä Lohjan Orkesterin Ystävät ry:n kanssa. Lippuja (à 20 €) saa ostaa ja varata osoitteesta lohjanorkesterinystavat@gmail.com sekä tuntia ennen paikan päältä. Konsertissa on Orkesterin Ystävien järjestämä väliaikatarjoilu, jonka hinnan jokainen saa määrittää omalle kukkarolleen sopivaksi.
Lämpimästi tervetuloa!
Yhteyshenkilöt
Jussi-Matti HaavistoLohjan kaupunginorkesteri
Puh:0443741552Jussi-Matti.Haavisto@lohja.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki
Poikkeusaukioloajat Lohjan kaupungin palveluissa1.7.2025 14:11:46 EEST | Tiedote
Lohjan kaupungin palveluiden aukioloajoissa esiintyy kesällä poikkeuksia.
ENTISET NUORET GOES 60s – Kaikkien entisten nuorten ilta Lohjalla30.6.2025 11:44:04 EEST | Tiedote
Lohjan Entisten Nuorten -tapahtuma 2024 oli menestys, ja nyt se saa jatkoa myös tänä vuonna.
Lohjan kaupungin uudet oleskelulaiturit asennettu rantaraittien varrelle27.6.2025 10:29:09 EEST | Tiedote
Lohjan kaupunki on asentanut uusia oleskelulaitureita rantaraittien varrelle. Laiturit toteutettiin järviohjelman mukaisena investointikohteena, ja ne otettiin käyttöön 18.6.2025.
Lohjan kulttuurikävelyt - tarinoita kesäillassa19.6.2025 12:04:33 EEST | Tiedote
Lohjan Oppaat ry ja Lohjan kaupunki järjestävät kesällä 2025 totuttuun tapaan torstaisia kulttuurikävelyitä. Kulttuurikävelyillä syvennytään Lohjan historiaan ja kulttuuriin asiantuntevan oppaan johdolla kauniissa kesäillassa. Kävelyt tarjoavat uutta niin paikallisille asukkaille kuin matkailijoille ja mökkiläisille, ja kierroksista jokainen voi valita itseään kiinnostavat aiheet.
Lohjan kaupungin uudet pääbrändikuvat on julkaistu18.6.2025 12:38:02 EEST | Tiedote
Toukokuussa järjestettyyn kuvauspäivään osallistui laaja joukko eri-ikäisiä lohjalaisia, ja lopputuloksena syntyi visuaalisesti vahva, leikkisä ja elämänmakuinen kokonaisuus, joka heijastaa kaupungin arvoja ja yhteisöllisyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme