Tila- ja asuntojaosto hyväksyi Tilapalvelut-liikelaitoksen osavuosikatsauksen
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto merkitsi tiedoksi Tilapalvelut-liikelaitoksen osavuosikatsauksen 1–4/2025. Investointiohjelmaa on toteutettu tavoitteen mukaan, mutta uudisrakentamiskustannuksista ennustetaan jäävän käyttämättä 6,7 miljoonaa euroa.

Hösmärin siirtokelpoisen päiväkodin hankesuunnitelma hyväksyttiin
Tila- ja asuntojaosto hyväksyi Hösmärin siirtokelpoisen päiväkodin hankesuunnitelman.
Suvelaan vuonna 1982 rakennettu päiväkotirakennus ja sen vuonna 2000 valmistunut pihatalo tullaan korvaamaan uudella siirtokelpoisella päiväkodilla. Uuteen päiväkotiin tulee 8 lapsiryhmää ja hoitopaikkoja on 168.
Nykyisen päiväkodin purkutyöt tehdään kesän ja syksyn 2026 aikana. Päiväkoti siirtyy väistöön Hösmärinpuiston päiväkotiin. Hösmärinpuiston koulun ja päiväkodin tiloja korjataan ja muutetaan parhaillaan kokonaan varhaiskasvatuksen käyttöön.
Suunnitelmien mukaan Hösmärin uusi päiväkoti olisi käytössä syksyllä 2027.
--
Lisäksi jaosto kuuli seuraavat selostukset:
- Ajankohtaiset tila- ja sisäilma-asiat
- Kunta-alan energiatehokkuussopimuksen (KETS) vuoden 2024 tulokset
- Kolmen päiväkodin aikaistus väistötilatarpeeseen
- Tila- ja asuntojaoston palautekysely
Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna PartanenTila- ja asuntojaoston puheenjohtaja, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja
Puh:+358 40 761 9024henna.partanen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Jukka Mäkelän muotokuva paljastettiin28.5.2025 16:14:47 EEST | Tiedote
Espoon kaupunginjohtajana 2011–2025 toimineen kaupunkineuvos Jukka Mäkelän muotokuva paljastettiin Espoon Kulttuurikeskuksessa 28.5.2025.
Nuori kolumnisti -kirjoituskilpailu on ratkennut27.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Tapiolan kirjasto, Länsiväylä-lehti ja Kansan Sivistysrahaston Tauno Yliruusin rahasto järjestivät keväällä 2025 kirjoituskilpailun espoolaisille ja espoolaisissa oppilaitoksissa opiskeleville nuorille. Vaalikevään kilpailussa kannustettiin vaikuttamaan itse kirjoittamalla ja pohtimaan vaikuttamista. Teksteissä haluttiin kuulla nuorten oma ääni ja mielipiteet.
Esbo satsar på skötseln av värdefulla vårdbiotoper och kartlägger arterna i dem27.5.2025 12:56:55 EEST | Pressmeddelande
Ängarna är ett bevis på Esbos långa jordbrukshistoria. De gamla jordbruksmiljöerna håller emellertid på att försvinna även i Esbo. I år satsar staden på skötseln av tidigare betesmarker och ängar och kartlägger hotade arter på dem.
Espoo panostaa arvokkaiden perinneympäristöjen hoitoon ja kartoittaa niiden lajistoa27.5.2025 12:56:55 EEST | Tiedote
Niityt kertovat Espoon pitkästä maataloushistoriasta. Vanhat maatalousympäristöt ovat kuitenkin Espoossakin katoamassa. Tänä vuonna kaupunki panostaa entisten laidunalueiden ja niittyjen hoitoon ja kartoittaa niiden uhanalaista lajistoa.
Kaupunginhallitus sai selostuksen Karhusaaren kehittämisestä26.5.2025 18:20:02 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus sai katsauksen Karhusaaren kehittämisen etenemisestä. Työ Karhusaaren toiminnallisuuden kehittämiseksi on lähtenyt liikkeelle toukokuun puolivälissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme