Työvoimapalveluiden uuden asiakastietojärjestelmän viimeinen suuri kokonaisuus on otettu käyttöön onnistuneesti
Juuri valmistuneen käyttöönoton myötä työvoimapalveluiden valtakunnallinen asiakastietojärjestelmä on uudistettu ja aiemmin käytössä olleesta tietojärjestelmästä on luovuttu.

Työvoimapalveluiden uuden valtakunnallisesti käytössä olevan asiakastietojärjestelmän Asiantuntijan Työmarkkinatorin neljäs uudistus saatiin valmiiksi maanantaina 26.5.2025. Uudistuksen myötä käytössä on uusi järjestelmäkokonaisuus, joka kattaa niin työvoimaviranomaisten käyttämän asiakastietojärjestelmän kuin asiakkaiden käyttämät asiointipalvelut. Samalla voitiin luopua kokonaan aiemmista järjestelmistä, jotka olivat olleet käytössä rinnakkain uusien kanssa.
– Uuden asiakastietojärjestelmän ensimmäinen käyttöönotto toteutettiin maaliskuussa 2023 ja nyt kaksi vuotta myöhemmin olemme saaneet valmiiksi vaiheittaisen siirtymän vanhasta järjestelmästä uuteen moderniin järjestelmäkokonaisuuteen, kertoo yksikön päällikkö Matias Vainio KEHA-keskuksesta.
Henkilö- ja yritysasiakkaat löytävät työvoimapalveluiden sähköiset asiointipalvelut Työmarkkinatorilta. Työmarkkinatori on julkinen palvelualusta ja osa KEHA-keskuksen kehittämää tietojärjestelmäkokonaisuutta. Kokonaisuuteen kuuluu myös yleinen avustusjärjestelmä (YA-järjestelmä), joka vastaanottaa asiakkaiden hakemuksia. Lisäksi työvoimaviranomaiset seuraavat järjestelmässä työvoimapalveluihin osoitettuja määrärahoja ja tekevät siellä eri tukimuotoihin liittyviä päätöksiä.
Työvoimapalveluiden uudistus alkoi YA-järjestelmässä vuonna 2021, ja toukokuussa 2022 toteutettiin ensimmäinen uudistus, joka koski starttirahaa aloittaville yrittäjille. Asiakastietojärjestelmää on kehitetty rinnakkaisissa hankkeissa, ja neljäs käyttöönotto merkitsee hankemuotoisen kehitystyön päätöstä. YA-järjestelmä tukee työvoimaviranomaisia maksamisrajapintojen AURA-tilinpäätöstietojen mukaisesti, ja lakisääteiset työvoimapalvelut avautuvat Tutki hallintoa -kokonaisuuteen yhtenäisen tietorakenteen ja seurannan avulla.
– Asiakastietojärjestelmäkokonaisuus tuottaa nyt työvoimapalveluiden seurantaan selkeitä tietotuotteita ja dataa lakisääteisten palveluiden kohdistumisesta ja tehokkuudesta, toteaa vastuualueen johtaja Pauliina Smolander.
Työvoimapalveluiden valtakunnallisten tietojärjestelmäpalveluiden kehitystyö jatkuu tästä eteenpäin osana KEHA-keskuksen tietojärjestelmäkehittämistä yhdessä työvoimaviranomaisten kanssa. Yhteiskehittämisessä on mukana 45 työllisyysaluetta ja Ahvenanmaan työmarkkina- ja opintopalveluviranomainen (AMS). Asiantuntijan Työmarkkinatorilla on yli 6 000 käyttäjää. Jatkossa KEHA-keskus kehittää asiakastietojärjestelmäkokonaisuutta, jolloin automaatioaste ja työvoimaviranomaisten järjestelmätuki kasvaa ja täydentyy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki Heikkiläjohtaja, KEHA-keskus
Puh:0295 020 100heikki.heikkila@ely-keskus.fiMatias Vainioyksikön päällikköTietojärjestelmien kehittämisen palvelut, KEHA-keskus
Puh:0295 020 223matias.vainio@ely-keskus.fiPauliina SmolanderVastuualueen johtajaKorvaukset ja valtionavut, KEHA-keskus
Puh:0295 026 152pauliina.smolander@ely-keskus.fiKuvat
Linkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KEHA-keskus
Ökningen av långtidsarbetslösheten fortsatte22.5.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Antalet arbetslösa arbetssökande ökade med 37 900 personer från april i fjol. Totalt anmäldes 41 800 nya lediga arbetsplatser. Allt som allt fanns det i april 82 900 lediga jobb, vilket är 31 600 färre än för ett år sedan.
Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu jatkui edelleen22.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Työttömien työnhakijoiden määrä nousi 37 900 henkilöllä viime vuoden huhtikuusta. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin 41 800. Kaikkiaan huhtikuussa oli avoinna 82 900 työpaikkaa, mikä on 31 600 vähemmän kuin vuosi sitten.
Long-term unemployment continued to increase22.5.2025 08:00:00 EEST | Press release
The number of unemployed jobseekers increased by 37,900 from April last year. There were 41,800 newly announced vacancies. In all, the number of unfilled vacancies in April was 82,900, which is 31,600 fewer than a year ago.
Ökningen av antalet konkurser återspeglas i ekonomirådgivningen för företagare21.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Antalet konkurser och företagsnedläggningar har ökat, vilket återspeglas i tjänsten Företagarens ekonomihjälp som ger ekonomirådgivning för företagare. Sedan början av året har nära 1 500 personer kontaktat tjänsten.
Konkurssien määrän kasvu näkyy yrittäjien talousneuvonnassa21.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Konkurssien ja yritysten lopettamisten määrät ovat kasvaneet, mikä näkyy yrittäjille talousneuvontaa antavassa Yrittäjän talousapu -palvelussa. Palveluun on tullut alkuvuonna jo lähes 1500 yhteydenottoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme