Kädentaitoja ei opita etänä – osaajapula uhkaa sähköalaa
Opetusresurssien haasteet heikentävät sähköistysalalle valmistuvien osaamistasoa ja työelämävalmiuksia – ja voivat pahimmillaan vaarantaa myös sähköturvallisuuden.

Sähköalan osaajapula uhkaa kiihtyä eläköitymisten ja puhtaan siirtymän työvoimatarpeiden vuoksi. Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry:n tekemän selvityksen mukaan opetuksen resurssien leikkaukset ja työelämäyhteyksien puute näkyvät osaamisen laadussa.
STUL haastatteli opettajia toisen asteen oppilaitoksista, ammattikorkeakouluista ja yliopistoista sekä edustajia yrityksistä, kunnista ja alan järjestöistä. Haastatteluissa nousi esiin, että lähiopetuksen väheneminen, perustaitojen puute ja määrän painottaminen laadun kustannuksella heikentävät osaamista ja jopa sähköturvallisuutta.
”Kentältä kuuluu huolestuttavia viestejä siitä, että monilla opiskelijoilla on puutteita jo perustaidossa. Tämä vaikeuttaa työssäoppimista ja voi vaarantaa sähköturvallisuuden. Opetuksen rakenne, aikataulutus ja resurssit eivät tällä hetkellä tue riittävän käytännönläheistä oppimista”, kertoo STULin markkinointi- ja viestintäjohtaja Riikka Friman.
Työelämässä tarvittavat uudet teknologiat, kuten aurinkosähköjärjestelmät tai sähköautojen latausasemat, eivät aina näy opetussuunnitelmissa. Yrityksissä koetaan, että oppilaitosyhteistyölle olisi tarvetta enemmän kuin mitä nykyresurssit mahdollistavat.
”Opettajat ja yritykset toivovat lisää vuorovaikutusta: säännöllisiä tapaamisia, yhteisiä projekteja ja tiivistä kommunikaatiota. Monin paikoin yhteistyö on lisännyt opiskelijoiden työllistymistä, mutta hyvät käytännöt eivät ole vielä valtavirtaa”, Friman sanoo.
Selvityksessä tuotiin esiin myös huoli koulutuksen laadusta, johon vaikuttavat rahoitusmallit ja korkeakoulutettujen määrälliset tavoitteet. Frimanin mukaan tämä voi johtaa siihen, että valmistuneiden osaaminen ja työelämävalmiudet eivät aina vastaa vaatimuksia.
”Tutkintotodistus ei aina takaa osaamista tai edes oppimiskykyä. Tämä aiheuttaa haasteita yrityksille, kun työelämään tulee opiskelijoita, jotka ovat vielä liian raakileita käytännön töihin.”
Lähiopetuksen väheneminen on konkreettisesti heikentänyt käytännön taitojen oppimista. Etäopetus toimii teorian opetuksessa, mutta ei korvaa työsaliharjoittelua ja ohjattua työssäoppimista.
”Opiskelijoilla voi olla päiviä, jolloin opiskelu jää vähäiseksi, ja opettajilta kuluu aikaa opetuksen sijasta raportointiin tai erilaisten hankkeiden pyörittämiseen. Tämä ei palvele koulutuksen ydintavoitetta”, Friman sanoo.
STULin yksi tärkeimmistä tavoitteista on varmistaa osaavan ja pätevän työvoiman riittävyys alalla tulevaisuudessa. Työtä tehdään yhdessä alan oppilaitosten, yritysten ja järjestöjen kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka Friman
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
050 314 2813
riikka.friman@stul.fi
Kuvat

Linkit
Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry ajaa sähköistysalan asiaa yli 90 vuoden näkemyksellä ja kokemuksella. Edistämme toiminnallamme vastuullisen sähköistysalan yritysten liiketoimintaedellytyksiä ja osaavan työvoiman saatavuutta Suomessa. Olemme alan edunvalvoja sekä luotettavin tiedontuottaja- ja kouluttajataho, ja neuvomme jäseniämme esimerkiksi omaan yritystoimintaan liittyvissä asioissa. Lisätietoja www.stul.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
Talotekniikan kahtiajako: Alan toimijat laskun ja kasvun ristivedossa9.10.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Talotekniikka-alan suhdannekysely kertoo karua kieltä alan pirstaloituneesta markkinatilanteesta, varsinkin alueellinen kuilu syvenee entisestään. Uudistuotannon lasku jatkuu, mutta odotukset ovat hieman parantuneet keväästä. Korjausrakentamisen kasvumahdollisuuksia heikentävät tukimuutokset.
Datakeskuksista uutta kasvua sähköistysalalle6.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Mittavat investoinnit datakeskuksiin avaavat uusia mahdollisuuksia sähköistysalan yrityksille. Hankkeet kasvattavat erikoisosaamista, jolla on käyttöä myös datakeskuksia ympäröivässä ekosysteemissä.
Uudet sähköpaloriskit: vältä vaarat asiantuntijan vinkeillä3.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Sähköpalon alku rakennuksessa aiheuttaa vuosittain yli kaksi tuhatta hälytystehtävää. Kun huolimattomuus suljetaan pois, juontuvat palon syyt usein säädösten vastaisiin tai viallisiin sähköasennuksiin.
Energiaremontti palauttaa uskoa huomiseen25.9.2025 12:41:25 EEST | Tiedote
Suomalaisten luottamus omaan talouteen on horjunut, ja kotitaloudet säästävät kulutuksen sijaan, kertoo Laboren suhdanne-ennuste. Sähköala muistuttaa, että energiaremontit voivat palauttaa uskoa huomiseen: ne pienentävät asumiskustannuksia, parantavat mukavuutta ja tukevat Suomen kasvua ja ilmastotavoitteita.
Energiaremontti palauttaa uskoa huomiseen25.9.2025 12:31:15 EEST | Tiedote
Suomalaisten luottamus omaan talouteen on horjunut, ja kotitaloudet säästävät kulutuksen sijaan, kertoo Laboren suhdanne-ennuste. Sähköala muistuttaa, että energiaremontit voivat palauttaa uskoa huomiseen: ne pienentävät asumiskustannuksia, parantavat mukavuutta ja tukevat Suomen kasvua ja ilmastotavoitteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme