Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut lausunnon European Energy Suomi Oy:n Lammasnevan aurinkovoimahankkeen ja 400 kV:n voimajohdon YVA-ohjelmasta (Etelä-Pohjanmaa)
Lammasnevan aurinkovoimahanke sijoittuu Teuvan kunnan alueelle, noin 12,1 km keskustasta koilliseen. Hanke koostuu aurinkovoima-alueesta sekä sähkönsiirtoreitistä.

Aurinkovoima-alueen kokonaispinta-ala on enintään 395 hehtaaria ja sen kokonaisteho on enintään 350 MWp. Sähkön siirtämiseksi tarkastellaan kahta vaihtoehtoa, joiden enimmäispituus on 24,7 km.
Ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta toimitettiin ELY-keskukselle kuulemisen yhteydessä yhteensä 14 lausuntoa ja 4 mielipidettä. Lausunnoissa ja mielipiteissä otettiin kantaa mm. hankkeen vaikutuksista linnustoon ja luonnonsuojelualueisiin sekä yhteisvaikutuksista muiden hankkeiden kanssa. ELY-keskuksen mukaan arviointi tulee kohdentaa todennäköisesti merkittävien ympäristövaikutusten arviointiin, joita ovat mm. pintavesiin, linnustoon, maisemaan ja luontoarvoihin kohdistuvat vaikutukset.
Arviointiohjelma ja ELY-keskuksen lausunto kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta www.ymparisto.fi/lammasneva-aurinkovoima-ja-voimajohto-YVA
Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan muutosta kohti ekologisesti kestävää taloutta ja kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Miia Lae, puh 0295 027 049
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Windfarm Palloneva Oy:n Kauhajoen Pallonevan tuuli- ja aurinkovoimapuiston YVA-selostuksesta (Etelä-Pohjanmaa)28.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Windfarm Palloneva Oy suunnittelee tuuli- ja aurinkovoimahanketta Kauhajoelle kaupungin koillisosaan. Hankkeessa rakennetaan enintään 15 tuulivoimalaa sekä aurinkovoimaa enintään 167 hehtaarin alueelle.
Nya avtalsperioder och biljettprodukter i den regionala kollektivtrafiken26.5.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten har under vintern och våren upphandlat kollektivtrafik på flera olika förbindelseavsnitt i de tre österbottniska landskapen Österbotten, Södra Österbotten och Mellersta Österbotten. De nya avtalsperioderna börjar beroende på förbindelseavsnitt i början av juni eller augusti. På förbindelseavsnitten kommer det också att erbjudas förmånligare enkelbiljetter och nya, mer lockade seriebiljetter.
Uudet sopimuskaudet sekä lipputuotteet seudullisessa joukkoliikenteessä26.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on kilpailuttanut talven ja kevään aikana joukkoliikennettä useille eri yhteysväleille kolmen maakunnan alueella Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla. Uudet sopimuskaudet alkavat yhteysvälistä riippuen kesäkuun tai elokuun alussa. Yhteysväleillä on tulossa myös aiempaa edullisempia kertalippuja sekä uusia houkuttelevampia sarjalippuja.
Etelä-Pohjanmaalla huhtikuun lopussa 6932 työtöntä työnhakijaa22.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Etelä-Pohjanmaan alueella 8,1 prosenttia, joka oli Manner-Suomen toiseksi alhaisin. Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,5 prosenttia.
Intressegrupperna är nöjda med NTM-centralen i Södra Österbottens verksamhet - Statens regionförvaltningsreform väcker oro14.5.2025 11:11:25 EEST | Pressmeddelande
Enligt enkäten som har ordnats bland närings-, trafik- och miljöcentralernas intressegrupper är NTM-centralen i Södra Österbottens intressenter nöjda med samarbetet med NTM-centralen. Totalt var intressenterna nästan lika nöjda som förra gången (3,89). (år 2023, 3,93). Intressegrupperna ombeds ge respons vartannat år. Den föregående enkäten utfördes år 2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme