Terveys- ja hyvinvointialojen ammatteihin opiskelevien määrä kasvanut selvästi
Terveys- ja hyvinvointialojen opiskelijamäärä on kasvanut viidessä vuodessa 12 000 opiskelijalla, kun samaan aikaan kaikkien opiskelijoiden lukumäärä on kasvanut 32 600 opiskelijalla. Tiedot ilmenevät opiskelijat ja tutkinnot -tilaston ammatillista koulutusta käsittelevästä osiosta.
“Terveys- ja hyvinvointialojen opiskelupaikkoja on lisätty viime vuosina määrätietoisesti. Sekä lähihoitajan tutkinnon että tutkinnon osista koostuvan hoiva-avustajan koulutuksen aloituspaikat ovat kasvaneet. Tämä näkyy selvästi opiskelijamäärissä”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Helena Aaltonen sanoo.
Vuodesta 2019 tekniikan alan opiskelijoiden määrä on kasvanut 5 800:lla ja palvelualojen 1 700:lla.
“Palvelualojen koulutusmäärät laskivat koronakriisin jälkimainingeissa yli parilla tuhannella. Palvelualoilla opiskellaan muun muassa ravintola- ja matkailualaa. Alan opiskelijamäärät eivät ole vieläkään nousseet aivan vuoden 2021 tasolle”, Aaltonen kertoo.
Ammatillisia tutkintoja suoritettiin aiempaa enemmän
Ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärä kasvoi kaikkiaan 5 300 opiskelijalla vuonna 2024. Ammattiin opiskeli yhteensä 353 000 opiskelijaa. Uusia opiskelijoita oli 144 100, mikä on 1 700 enemmän kuin vuonna 2023.
Ammatillisia tutkintoja suoritettiin 75 500. Tämä oli 7 000 edellisvuotta enemmän. Tutkintoja valmistui kaikilla ammatillisen koulutuksen koulutusasteilla aiempaa enemmän: niin ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja kuin erikoisammattitutkintojakin.
“Lisääntyneisiin opiskelijamääriin on hyvin todennäköisesti vaikuttanut myös oppivelvollisuuden laajennus, joka astui voimaan vuonna 2021. Oppivelvollisuus päättyy, kun opiskelija täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon”, Aaltonen mainitsee.
Eniten opiskelijoita oli viime vuonna tekniikan aloilla, 92 100. Terveys- ja hyvinvointialoilla oli 72 000 ja palvelualoilla oli 69 100 opiskelijaa.
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärät kasvoivat hieman
Vuonna 2024 lukiokoulutuksessa opiskeli 2 200 opiskelijaa enemmän kuin edellisvuonna. Lukiokoulutuksen opiskelijamäärät ovat olleet kasvussa vuodesta 2018 asti. Tänä aikana lukiolaisten määrä on kasvanut 9 400 opiskelijalla.
Opiskelijat ja tutkinnot -tilaston lukiokoulutusta käsittelevän osion mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2024 yhteensä 112 800 opiskelijaa. Ylioppilastutkintoja suoritettiin viime vuonna 30 800. Tutkintojen määrä pysyi edeltävän vuoden tasolla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helena AaltonenYliaktuaari
Puh:0295 512 697helena.aaltonen@stat.fiVesa HämäläinenYliaktuaari
Puh:029 551 2594vesa.hamalainen@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Syntyvyys yhä historiallisen matalaa – väestönkasvu keskittyy Uudellemaalle24.7.2025 08:03:44 EEST | Uutinen
Suomessa syntyi tammi-kesäkuussa 22 341 lasta, eli 413 enemmän kuin vuotta aiemmin. Väkiluku kasvoi 8 801 hengellä. Väestönkasvu perustui pitkään jatkuneen trendin mukaisesti muuttovoittoon ulkomailta.
Työttömyyden nousu jatkui edelleen kesäkuussa – etenkin nuorten tilanne vaikea22.7.2025 08:02:29 EEST | Tiedote
15–74-vuotiaita työllisiä oli kesäkuussa 23 000 vähemmän kuin vuosi sitten ja työttömiä puolestaan 51 000 enemmän. 15–24-vuotiaiden työttömyysaste nousi erityisen paljon, mikä kertoo muun muassa vaisusta kesätyötarjonnasta.
Vapaarahoitteiset vuokrat laskussa pääkaupunkiseudulla – asiantuntija kuvaa tilannetta poikkeukselliseksi17.7.2025 08:02:02 EEST | Tiedote
Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa 0,5 % huhti-kesäkuussa 2025 vuodentakaisesta. Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteiset vuokrat kuitenkin laskivat 0,3 %, kun muualla maassa nousua nähtiin 0,9 %. Vuokrat nousivat suurista kaupungeista eniten Rovaniemellä (2,0 %) ja laskivat eniten Vantaalla (-0,8 %).
Inflaatio hidastui yhä kesäkuussa – terveyspalveluiden ja lääkkeiden hinnat nousussa14.7.2025 08:02:08 EEST | Tiedote
Inflaatio oli kesäkuussa 0,2 % kuluttajahintaindeksillä mitattuna, kun se toukokuussa oli 0,5 %.Eniten hinnat nousivat edeltävien kuukausien tapaan luokassa terveys, 7,3 %.
Tutkimus: Ansiotulojen verovähennykset pienentävät tuloeroja8.7.2025 08:41:15 EEST | Tiedote
Ansiotulojen verovähennykset tasaavat tulonjakoa ja lisäävät verotuksen progressiivisuutta Suomessa, vaikka esimerkiksi kotitalousvähennyksestä hyötyvätkin eniten suurituloiset. Asiaa tutkittiin ensimmäistä kertaa tarkalla rekisteriaineistolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme