KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kiinteistöveroa
Kohdetontille oli asemakaavassa osoitettu rakennusoikeutta 14 750 kerrosneliömetriä asuintarkoitukseen ja 4 400 kerrosneliömetriä liiketarkoitukseen. Kohdetontti oli verovuonna muodostanut osan kiinteistökokonaisuudesta, jolle oli asemakaavassa osoitettu rakennettaviksi kauppakeskus, liityntäliikenteen bussiterminaali ja metroasema sekä niiden päälle asuinkerrostaloja. Verohallinto oli kantanut kohdetontista korotettua kiinteistöveroa soveltamalla sen verotuksessa kiinteistöverolain 12 a §:ssä tarkoitettua rakentamattoman rakennuspaikan veroprosenttia.
Kohdetontin omistajan mukaan kohdetontti ei ollut ollut verovuonna vielä tosiasiallisesti rakentamiskelpoinen. Asemakaavaa oli ollut tarpeen muuttaa ennen kuin rakennustyöt voitiin aloittaa, ja myös kauppakeskuksen yhteyteen rakennettava metroasema oli osaltaan vaikuttanut merkittävästi rakennushankkeen etenemiseen.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että korotettua kiinteistöveroa koskevia säännöksiä oli perusteltua tulkita niin, että rakennuspaikan tosiasialliseen rakentamiskelpoisuuteen kiinnitetään huomiota laajemminkin kuin tarkastelemalla yksinomaan kiinteistöverolain 12 a §:ssä lueteltujen edellytysten täyttymistä. Sellaisten seikkojen merkitys, joihin kohdetontin omistaja oli vedonnut, tuli kuitenkin harkittavaksi kiinteistöverotuksen toimittamisesta erikseen veronkantolaissa tarkoitetun vapautushakemuksen yhteydessä.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Kort referat på svenska
Yhteyshenkilöt
Jasmin Tagviestintäasiantuntija / kommunikationsexpertkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 211etunimi.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
HFD:s ordförandeperiod i ACA-Europe avslutas – under perioden betonades dialogen mellan domstolarna och skyddet av grundrättigheterna27.5.2025 14:45:36 EEST | Pressmeddelande
Högsta förvaltningsdomstolens tvååriga ordförandeperiod i föreningen för Europas högsta förvaltningsdomstolar, ACA-Europe, avslutas idag. Under högsta förvaltningsdomstolens ordförandeskap låg fokus på dialogen mellan de högsta förvaltningsdomstolarna och Europeiska unionens domstol samt Europadomstolen. Under sin generalförsamling idag godkände ACA-Europe Ukrainas högsta domstol som observatör.
KHO:n puheenjohtajuus ACA-Europessa päättyy – kausi painottui tuomioistuinten vuoropuheluun ja perusoikeuksien suojeluun27.5.2025 14:45:36 EEST | Tiedote
Korkeimman hallinto-oikeuden kaksivuotinen puheenjohtajakausi Euroopan ylimpien hallintotuomioistuinten yhdistyksessä ACA-Europessa päättyy tänään. Korkeimman hallinto-oikeuden kaudella toiminta painottui erityisesti ylimpien hallintotuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen väliseen vuoropuheluun. Tämän päivän yleiskokouksessaan ACA-Europe hyväksyi Ukrainan korkeimman oikeuden ACA-Europen tarkkailijaksi.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee työsuojelun valvontaa22.5.2025 09:14:08 EEST | Päätös
Asiassa oli ratkaistavana, oliko työsuojeluviranomainen voinut velvoittaa A Oy:n pitämään työaikakirjanpitoa yhtiön käyttämien ruokalähettien kaikista tehdyistä työtunneista ja niistä suoritetuista korvauksista. Korkeimman hallinto-oikeuden arvioitavana oli erityisesti, tekivätkö lähetit työtä työsuhteessa vai itsenäisinä yrittäjinä. Jos työtä katsottiin tehdyn työsuhteessa, oli lisäksi arvioitava, sovellettiinko lähetteihin työaikalakia.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee maahanpääsyn epäämistä21.5.2025 09:43:16 EEST | Päätös
Venäjän federaation kansalainen A oli kesällä 2023 saapunut Venäjältä Suomen rajalle. Hän oli ilmoittanut tarkoituksenaan olevan matkustaa Suomen kautta Kreikkaan vierailemaan siellä asuvan täysi-ikäisen poikansa luona. Rajavartiosto epäsi A:lta pääsyn maahan sillä perusteella, että tämä vaarantaa yhden tai useamman Euroopan unionin jäsenvaltion kansainvälisiä suhteita Schengenin rajasäännöstössä tarkoitetulla tavalla.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kehitysvammaisten erityishuoltoa21.5.2025 09:36:43 EEST | Päätös
Asiassa oli kysymys hallinto-oikeuden päätösvaltaisesta kokoonpanosta kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa säädettyä valvottua liikkumista koskevassa asiassa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että hallinto-oikeus ei ollut voinut käsitellä ja ratkaista asiaa kokoonpanossa, jossa oli ollut kaksi lainoppinutta jäsentä ja yksi asiantuntijajäsen. Asia olisi tullut ratkaista kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin, ja asia palautettiin sille uudelleen lainmukaisessa kokoonpanossa käsiteltäväksi. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 2025:39 Kort referat på svenska HFD 2025:39
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme