Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Windfarm Palloneva Oy:n Kauhajoen Pallonevan tuuli- ja aurinkovoimapuiston YVA-selostuksesta (Etelä-Pohjanmaa)

Jaa

Windfarm Palloneva Oy suunnittelee tuuli- ja aurinkovoimahanketta Kauhajoelle kaupungin koillisosaan.  Hankkeessa rakennetaan enintään 15 tuulivoimalaa sekä aurinkovoimaa enintään 167 hehtaarin alueelle.

Hankealue on pinta-alaltaan noin 1900 hehtaaria. Sähkönsiirto toteutetaan joko ilmajohdolla hankealueelta länteen Fingridin nykyisen 400 kV voimajohdon yhteyteen tai maakaapelilla hankealueelta Iiroonnevan pohjoispuolelle.

Hankealue sijoittuu pääosin metsäiselle ja soiselle alueelle sekä entisille turvetuotantoalueille. Arvioinnissa tarkastellaan kokonaiskorkeudeltaan 300 metrin tuulivoimaloita, joiden yksikköteho on enintään 10 MW sekä aurinkovoimaloita, joiden liityntäteho on enimmillään noin 115 MW.

Kuulemisessa saatiin 16 lausuntoa ja 4 mielipidettä. Kannanotoissa esiin nousivat muun muassa vaikutukset pintavesiin, linnustoon, maisemaan, luontoon sekä ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen.

Yhteysviranomainen katsoo hankkeen merkittävimpien vaikutusten kohdistuvan pintavesiin, linnustoon, maisemaan, ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen, kalastoon sekä eläimistöön. Hankkeen vaikutukset pintavesiin on arvioitu kohtalaisen kielteiseksi ja vaikutusten seurauksena Ikkelänjoen hyvä tila on vaarassa heikentyä. Maisemavaikutuksia kohdistuu erityisesti Ikkeläjärven ranta- ja järvimaisemaan. Linnuston, kalaston sekä eläimistön vaikutusarvioihin liittyy epävarmuutta, minkä vuoksi vaikutukset voivat olla arvioitua suurempia.

ELY-keskus on todennut, että Iso Koihnannevan Natura-arviointi ei täytä kaikilta osin arvioinnille asetettuja laatuvaatimuksia. Natura-arviointia tulee täydentää salassa pidettävien lajien arvioinnin osalta.

Arviointiselostus ja ELY-keskuksen perusteltu päätelmä kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta www.ymparisto.fi/pallonevatuulijaaurinkovoimaYVA 

Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan muutosta kohti ekologisesti kestävää taloutta ja kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylitarkastaja Isla Hämäläinen, p. 0295 027 151

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Nya avtalsperioder och biljettprodukter i den regionala kollektivtrafiken26.5.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

NTM-centralen i Södra Österbotten har under vintern och våren upphandlat kollektivtrafik på flera olika förbindelseavsnitt i de tre österbottniska landskapen Österbotten, Södra Österbotten och Mellersta Österbotten. De nya avtalsperioderna börjar beroende på förbindelseavsnitt i början av juni eller augusti. På förbindelseavsnitten kommer det också att erbjudas förmånligare enkelbiljetter och nya, mer lockade seriebiljetter.

Uudet sopimuskaudet sekä lipputuotteet seudullisessa joukkoliikenteessä26.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on kilpailuttanut talven ja kevään aikana joukkoliikennettä useille eri yhteysväleille kolmen maakunnan alueella Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla. Uudet sopimuskaudet alkavat yhteysvälistä riippuen kesäkuun tai elokuun alussa. Yhteysväleillä on tulossa myös aiempaa edullisempia kertalippuja sekä uusia houkuttelevampia sarjalippuja.

Intressegrupperna är nöjda med NTM-centralen i Södra Österbottens verksamhet - Statens regionförvaltningsreform väcker oro14.5.2025 11:11:25 EEST | Pressmeddelande

Enligt enkäten som har ordnats bland närings-, trafik- och miljöcentralernas intressegrupper är NTM-centralen i Södra Österbottens intressenter nöjda med samarbetet med NTM-centralen. Totalt var intressenterna nästan lika nöjda som förra gången (3,89). (år 2023, 3,93). Intressegrupperna ombeds ge respons vartannat år. Den föregående enkäten utfördes år 2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye