Pohjois-Pohjanmaan liitto

Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuuston kokoustiedote 27.5.2025

Jaa

Maakuntavaltuusto kokoontui Oulussa tiistaina 25. toukokuuta. Kokouksessa maakuntavaltuusto hyväksyi energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan sekä Pohjois-Pohjanmaan liiton vuoden 2024 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.

Kokous oli tämän maakuntavaltuuston nelivuotisen valtuustokauden viimeinen. Uusi maakuntavaltuusto valitaan kuntavaalien tuloksen perusteella Pohjois-Pohjanmaan liiton jäsenkuntien edustajainkokouksessa, joka pidetään 11. kesäkuuta Oulussa. 

Energia- ja ilmastovaihemaakuntakaava hyväksyttiin

Maakuntavaltuusto hyväksyi Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan, jonka laatiminen käynnistettiin syksyllä 2021. Vaihemaakuntakaavassa keskityttiin seuraaviin aihekokonaisuuksiin: aluerakenne ja saavutettavuus, energiantuotanto, varastointi ja siirto, liikennejärjestelmä ja logistiikka- alueet, viherrakenne ja ekosysteemipalvelut, energiamurroksen vaikutukset maankäytön suunnitteluun sekä ilmastovaikutusten arvioinnin kehittäminen maakuntakaavatasolla. Vaihemaakuntakaavan suurin yksittäinen kokonaisuus on tuulivoima ja siihen liittyvä energiansiirto.

Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaava on laajan selvityspohjan ja yhteisvaikutusten arvioinnin kautta tuottanut hyvän tietopohjan kuntakaavoituksen käyttöön. Hyvällä yhteistyöllä Pohjois-Pohjanmaa kykenee edistämään pohjoispohjalaista elämänlaatua ja kehittämään maakunnan elinvoimaa edelleen. Kaikki selvitystieto ja kaavaprosessin eteneminen on koottu vaihemaakuntakaavan julkisille verkkosivuille: https://www.pohjois-pohjanmaa.fi/ilmastomaakuntakaava/.

Liiton vuoden 2024 tilinpäätös ylijäämäinen

Maakuntavaltuusto hyväksyi Pohjois-Pohjanmaan liiton vuoden 2024 tilinpäätöksen ja myönsi tilivelvollisille vastuuvapauden. Vuoden 2024 tulos oli 97 648,29 euroa ylijäämäinen. Vuoden 2024 toteutuneet toimintakulut olivat 6 011 923,83 euroa. Suurimmat menoerät olivat henkilöstökulut 3 749 530,53 euroa ja palvelujen ostot 1 658 689,17 euroa. Toteutuneet toimintatuotot olivat 5 966 230,56 euroa. Pohjois-Pohjanmaan kunnat maksoivat liitolle jäsenmaksuja yhteensä 3 737 844,99 euroa. 

Uusi hallintosääntö voimaan syksyllä

Maakuntavaltuusto hyväksyi Pohjois-Pohjanmaan liiton hallintosäännön, joka astuu voimaan 1.9.2025 alkaen. Hallintosääntö sisältää luottamushenkilöiden palkkiosäännön. Hallintosääntöön on valmisteltu laajoja rakenteellisia ja sisällöllisiä muutoksia. Muutosten laajuus huomioiden kyseessä on hallintosäännön kokonaisuudistus. Maakuntavaltuuston ja maakuntahallituksen välisiä toimivaltasuhteita ei esitetä muutettavaksi.

Kokousasiat ja linkit päätösesityksiin:

Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan hyväksymiskäsittely

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Arviointikertomus vuodelta 2024

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Pohjois-Pohjanmaan liiton toimintakertomus ja tilinpäätös 2024

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Pohjois-Pohjanmaan liiton tilinpäätöksen ja tuloksen käsittely

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Hallintosäännön muuttaminen

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan muutoin, paitsi 154 § kohdalla äänestyksen jälkeen päätettiin, että luottamushenkilöille suoritetaan korvausta ansionmenetyksestä ja luottamustoimen vuoksi aiheutuneista kustannuksista kultakin alkavalta tunnilta, ei kuitenkaan enemmältä kuin 12 tunnilta (pohjaesitys 8 tuntia) kalenterivuorokaudessa. 

Sidonnaisuusilmoitukset

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Esityslistat ja pöytäkirjat

Linkki maakuntavaltuuston esityslistaan

Pohjois-Pohjanmaan liiton toimielinten esityslistat ja pöytäkirjat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan liitto - pohjoisen puolesta avoimessa yhteistyössä

Pohjois-Pohjanmaan liitto on Pohjois-Pohjanmaan 30 kunnan muodostama kuntayhtymä. Liiton tehtäviä ovat alueellinen kehittäminen, aluekehittämisohjelmien sekä EU-ohjelmien valmistelu yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, maankäytön, liikennejärjestelmäsuunnittelun sekä maakuntakaavoituksen viranomais- ja kehittämistehtävät, edunvalvonta ja maakunnan tunnetuksi tekeminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan liitto

Itä- ja Pohjois-Suomen neuvottelukunnan kannanotto 21.5.2025: KASVU SYNTYY LÄHELLÄ – KOHEESIOPOLITIIKKA VAHVISTAA PAIKALLISTA YRITTÄJYYTTÄ JA OSAAMISTA22.5.2025 09:23:53 EEST | Tiedote

Itä- ja Pohjois-Suomen neuvottelukunta korostaa tällä kannanotolla koheesiopolitiikan merkitystä alueelliselle kehitykselle sekä haluaa tuoda esiin näkökulmia komission ehdotukseen alue- ja rakennepolitiikan väliarvioinniksi. Lisäksi nostamme esille EU:n itärajan erityispiirteisiin liittyviä kysymyksiä, joilla on merkitystä koko unionin vakauden ja kilpailukyvyn kannalta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye