Aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen tilinpäätöksen sekä kiinteistöjärjestelyt Hämeenlinnan ja Riihimäen kaupunkien kanssa
Aluevaltuuston viimeinen kokous pidettiin tiistaina Riihimäellä.

anta-Hämeen ensimmäisen aluevaltuuston kausi on päättynyt. Vuoden 2022 aluevaaleissa valitut valtuutetut olivat koolla viimeistä kertaa tiistaina 27. toukokuuta Uramon koululla Riihimäellä. Uusi 49-henkinen valtuusto aloittaa työnsä 1. kesäkuuta.
Aluevaltuusto käsitteli viisi tuntia kestäneessä kokouksessaan paljon hyvinvointialueen taloutta. Aluevaltuusto hyväksyi vuoden 2024 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hyvinvointialueen hallintoa ja taloutta hoitaneille, tilivelvollisille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille. Lisäksi aluevaltuusto merkitsi tiedoksi tilintarkastuskertomuksen.
Ennen tilinpäätöksen hyväksymistä hyvinvointialuejohtaja Olli Naukkarinen esitteli valtuustolle hyvinvointialueen talouslukuja. Lisäksi kuultiin valtuustoryhmien puheenjohtajien puheenvuorot.
Puheenjohtajat jakoivat puheenvuoroissaan ruusuja ja risuja vuodesta 2024 ja laajemminkin kuluneesta valtuustokaudesta. Moni puhuja totesi vuoden 2024 olleen vaikea niin päättäjille kuin koko Oma Hämeen henkilöstöllekin talouspaineiden ja kovan muutosvauhdin vuoksi. Henkilöstö ja viranhaltijat saivat kiitosta muun muassa siitä, että talouden alijäämää saatiin kurottua viime vuonna talousarviossa suunniteltua pienemmäksi. Puheenjohtajat muistuttivat, että talouden tasapainottaminen on vaatinut tiukkoja päätöksiä.
Valtuustoryhmät kiittivät toisiaan yhteistyöstä ja totesivat, että tulevalle valtuustolle jää hyvät asetelmat jatkaa tärkeää työtä niin talouslukujen valossa kuin palvelujen kehittymisen näkökulmastakin.
Voit katsoa kokouksen tallenteen tämän linkin kautta.

Arviointikertomuksesta eväitä kehittämistyöhön
Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi tarkastuslautakunnan laatiman vuoden 2024 arviointikertomuksen. Valtuusto edellyttää, että aluehallitus antaa hyvinvointialuelain mukaisen vastineen arviointikertomuksessa esitettyihin, kolmeen kysymykseen syyskuun 2025 loppuun mennessä.
Tarkastuslautakunta pyytää aluehallitukselta hankintalain uudistamiseen liittyen lisäselvitystä sidosyksikkö-asemassa toimivien yhteisöjen riskienhallintasuunnitelmista. Toinen kysymys koskee HaiPro-ilmoitusten, eli potilas- ja asiakasturvallisuutta vaarantavien tapahtumien, kasvua. HaiPro-järjestelmässä ilmoitetaan sekä varsinaiset haittatapahtumat että läheltä piti -tapahtumat. Kolmas asia, johon tarkastuslautakunta pyytää vastausta, liittyy nuorten hoidon jatkuvuuteen mielenterveyspalveluissa.
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) muistutti, että arviointikertomus on tärkeä väline aluevaltuuston ohjaus- ja valvontatyössä. Raution mukaan arviointikertomus tarjoaa lisäarvoa sekä konkreettisia eväitä kehittämistyöhön. Vuoden 2024 arviointikertomus sisältää analyysin hyvinvointialueen toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta, erityisenä painopisteenä on ollut terveydenhuollon toimiala.
Positiivisina havaintoina arviointikertomuksessa nostetaan esiin muun muassa se, että Oma Häme on onnistunut useissa talouden tasapainottamistoimissa ja että työnantajakuva on vahvistunut – rekrytoinnit ovat onnistuneet aiempaa paremmin.
Valtuusto hyväksyi Hämeenlinnan ja Riihimäen kiinteistöjärjestelyt
Aluevaltuusto hyväksyi myös Hämeenlinnan ja Riihimäen kaupungin kanssa tehtävät kiinteistöjärjestelyt. Oma Häme ostaa Hämeenlinnan kaupungilta Hauhon, Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen paloasemat tontteineen.
Riihimäen kaupungin kanssa suunnitellusta kiinteistöjärjestelystä aluevaltuusto keskusteli, mutta päätti kuitenkin hyväksyä sen. Järjestelyssä Oma Häme myy Riihimäen sairaalan tontin Riihimäen kaupungille, mutta vuokraa sen ja säilyttää sairaalan rakennukset omistuksessaan. Samalla hyvinvointialue ostaa kaupungilta Riihikodin rakennuksen ja Riihimäen paloaseman.
Kiinteistöjärjestelyt on jo hyväksytty molempien kaupunkien toimielimissä. Kauppojen toteutumisen ehtona on se, että niille saadaan lainanottovaltuutus valtioneuvostolta.
Integraatiovaliokunta jatkaa toimintaansa
Aluevaltuusto päätti myös, että integraatiovaliokunta jatkaa toimintaansa seuraavalla valtuustokaudella. Integraatiovaliokuntaan valitaan uudella valtuustokaudella 13 jäsentä ja kullekin henkilökohtainen varajäsen, joiden tulee olla aluevaltuutettuja tai varavaltuutettuja. Valiokunnan tehtävänä on edelleen palveluintegraation ja asukasosallisuuden kehittäminen, asukas- ja asiakaspalautteen seuranta, kuntien ja hyvinvointialueen yhteistyön seuranta, tietojohtamisen kehittäminen sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön seuranta ja arviointi.
Aluevaltuusto hyväksyi kokouksessaan myös alueellisen ikäihmisten hyvinvointisuunnitelman, joka on osa varsinaista alueellista hyvinvointisuunnitelmaa vuosille 2025-2028. Hyvinvointisuunnitelma perustuu kantahämäläisten hyvinvoinnista koottuun tietoon. Sen pohjalta on määritelty hyvinvointityön painopisteet, jotka ovat turvallisuus, osallisuus ja yhdenvertaisuus. Ikäihmisten hyvinvointisuunnitelmalla tuetaan ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä. Lisäksi suunnitelma tukee ikäihmisten tarvitsemien palvelujen kehittämistä.
Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi tilannekatsauksen strategiatyön etenemisestä. Oma Häme käynnistänyt uuden strategian valmistelun vuosille 2026–2029. Strategiatyön perustaksi on laadittu arvio nykyisestä, päättyvästä strategiakaudesta sekä tehty kattava toimintaympäristöanalyysi. Näiden pohjalta rakennetaan uuden strategiakauden tavoitteet ja painopisteet. Strategiatyö jatkuu uuden valtuuston johdolla syksyllä 2025.
Muut asiat aluevaltuusto päätti esityslistan mukaisesti. Seuraava valtuustokokous on 17. kesäkuuta, jolloin koolla on huhtikuun aluevaaleissa valittu, uusi valtuusto. Se järjestäytyy ensimmäisessä kokouksessaan eli valitsee keskuudestaan puheenjohtajat ja aluehallituksen jäsenet.
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Oma Häme kasvattaa digipolkuvalikoimaansa – tänä vuonna luvassa useita uusia julkaisuja28.5.2025 11:05:03 EEST | Tiedote
Digipolut ohjaavat asiakasta digitaalisesti palvelun eri vaiheissa.
Oma Häme ei tarvinnut valtion muutostukea, koska talous on ollut suunnitellulla uralla27.5.2025 14:53:00 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto myöntää raportissaan, että muutostukiprojektin aloitus leimasi hyvinvointialueita.
Hämeenlinnan kantakaupunkiin kaksi uutta väestöhälytintä27.5.2025 12:26:28 EEST | Tiedote
Uudet väestöhälyttimet on sijoitettu Ruununmyllyn koululle sekä Nummen yhtenäiskoululle. Ensimmäisen kerran hälyttimiä testataan koesoitolla maanantaina 2. kesäkuuta klo 12.
Uuden strategian valmistelu etenee – aluehallitus lähettää tilannekatsauksen valtuustolle27.5.2025 10:30:59 EEST | Uutinen
Aluehallitus on kokoontunut kautensa viimeiseen kokoukseen 26.5. Tiistaina 27. toukokuuta aluevaltuusto on puolestaan koolla viimeisen kerran, ennen kuin uusi, huhtikuun aluevaaleissa valittu aluevaltuusto aloittaa työnsä. Aluehallitus käsitteli maanantaina kokouksessaan hyvinvointialueen uuden strategian käynnistämistä. Vaikka luottamushenkilöiden valta pian vaihtuu, on Oma Häme käynnistänyt valmistelut uudelle strategiakaudelle vuosille 2026–2029. Aluevaltuusto saa strategiatyön etenemisestä tilannekatsauksen viimeisessä kokouksessaan Riihimäellä 27. toukokuuta. Kokousta voi seurata suorana verkosta. Strategiatyö on käynnistetty keväällä ja sen perustaksi on laadittu arvio nykyisestä, päättyvästä strategiakaudesta sekä tehty kattava toimintaympäristöanalyysi. Näiden pohjalta rakennetaan uuden strategiakauden tavoitteet ja painopisteet. Nykyisen strategian tavoitteiden toteutumista on arvioitu toimialojen johtoryhmissä ja hyvinvointialueen johtoryhmässä. Arviointiin osallistui myös al
Älä välitä alkoholia alaikäisille – välitä nuorten hyvinvoinnista26.5.2025 11:05:28 EEST | Tiedote
Somekampanjalla varoitetaan nuoria ja vanhempia alkoholin haitoista koulujen päättäjäisviikonlopun alla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme