Asuntomessut

Asumisen ihanteet todeksi Hartaanselänrannassa

Jaa

Suomen Asuntomessujen teettämän Asumisen ihanteet -tutkimuksen mukaan suomalaiset haluavat asua rauhallisella alueella lähellä luontoa, mieluiten omakotitalossa, mutta kaupungin palveluiden läheisyydessä. Tänä kesänä Asuntomessuilla Oulun Hartaanselänrannassa monet toiveet ja ihanteet toteutuvat. 

Hartaanselänrannan Asuntomessualueella moderneja taloja ja puurakennuksia avoimella alueella, Hietasaaressa Oulun Oulujoen jokisuistossa.
Hartaanselänrannan Asuntomessualue sijaitsee Oulujoen jokisuistossa. Uudiskohteet sijaitsevat Hietasaaren puolella. Johanna Mattola/Oulun kaupunki

Asuntomessut Oulussa 2025 tuo todeksi sen, mitä suomalaiset asumiseltaan tällä hetkellä toivovat. Oulun Hartaanselänrantaan rakentuva Asuntomessualue tuo tutkimustiedon konkreettisesti esiin. Oulujoen suistoon levittäytyvä alue yhdistää korkeatasoisen puurakentamisen, luonnonläheisyyden ja pohjoissuomalaisen arjen estetiikan.

Hartaanselänrantaan sijoittuva pientaloalue kytkeytyy saumattomasti osaksi lähiluontoa. Aluetta ympäröi suojeltu lehtometsä sekä upea Oulujokisuisto, jonka ylittää uusi linnunsiipimäinen Hartaansilta.

Holstinpuronpuisto on ennallistettu ottamaan vastaan alueen hulevesiä ja tarjoamaan vehreän keitaan oleskelulle. Sijainti lähellä kaupungin keskustan palveluita sujuvoittaa arkea – Hartaanselänranta tarjoaa luonnon ja kaupungin kompaktissa paketissa.

Messukodeissa on huomioitu upeasti vehreät näkymät. Jokainen messukohteen piha on ammattilaisen suunnittelema ja talousrakennuksissa on kasvikatot. Alue on viherkertoimen ohjaamana keskimääräistä vehreämpi. Vaikka alue on tiivis ja yhteisöllinen, hyvällä suunnittelulla on saatu luotua myös suojaisia tiloja oleskelulle.

Tehoneliöitä luonnon materiaaleilla

Hartaanselänrannassa heijastuvat monet tämän vuoden isot teemat modernista huvilaelämästä kaupungin sykkeeseen ja suiston salaisuuksiin, unohtamatta hiiliviisaita koteja ja pohjoisen kulttuuria.

Asuntomessujen kohteissa näkyvät ja tuntuvat tänä vuonna erityisen selkeästi luonnonmateriaalit. Puuta on käytetty todella monipuolisesti niin rakentamisessa kuin sisustamisessakin. Kiveä, tiiltä ja esimerkiksi villaa on käytetty sisustuksissa myös runsaasti. Messukodin rakentajat ovat tyytyväisiä oman näköisiin ratkaisuihinsa – erilaiset tilat on suunniteltu omiin tarpeisiin sopiviksi.

Pinta-alaltaan pienimmät kohteet tarjoavat esimerkkejä neliöiden tehokäytöstä ja huolellisesta suunnittelusta: pieni voi tuntua myös avaralta. Osa messukodeista tarjoaa käytännön esimerkkejä siitä, miten lähes identtiset pohjat mukautuvat eri tarpeisiin ja sisustustyyleihin sopiviksi.

Saunat ovat myös hyvin esillä kesän 2025 Asuntomessuilla Oulussa. Moni on rakentanut saunan erilliseen rakennukseen. Saunojen tunnelmat vaihtelevat moderneista vaaleista hämyisen suojaisiin. Onpa tarjolla myös ylellistä spa-estetiikkaa.

Perinteisesti Asuntomessut ovat tarjoilleet yllättäviä innovaatioita. Tänä vuonna puheenaiheiksi saattavat hyvinkin nousta tanskalaistyylisen verhoustiilen käyttö ja uusiutuvat energiamuodot. Älyratkaisujakin on esillä laajalti aina vessanpöntöistä kauko-ohjattaviin huurreikkunoihin.

Arkkitehtuuria elämää varten

Asuntomessuilla nähtävät talot ovat tietysti enemmän kuin taloja, ne kun ovat rakennettu elämistä varten. Ne ovat todellisia koteja, joissa asutaan pian messujen jälkeen. Jokainen alueen rakentaja on tuonut mukaan oman näkökulmansa, mutta yhteinen sävel löytyy yhteisistä periaatteista, joissa yhdistyvät ekologisuus, yhteisöllisyys ja muunneltavuus: pienempi jalanjälki, suurempi arjen laatu.

Kolme kohdetta erottuu erityisesti ekologisuuden, yhteisöllisyyden ja muunneltavuuden näkökulmista:

14 Honka Kömmeli – ekologisen rakentamisen ja arjen tarinallisuuden liitto

Punainen hirsitalo Honka Kömmeli on rakennettu massiivipuusta, mutta sen arvo on muussakin kuin ekologisessa materiaalissa. Talo on nuoren pariskunnan ensikoti, jonka arkkitehtuuri on saanut inspiraationsa lapsuudesta, riihisaunan perinteistä ja tulevaisuuden toiveista. Kömmelissä yhdistyvät kekseliäisyys, arkkitehtoninen ajattelu ja lämmin persoonallisuus tavalla, joka tekee siitä yhden messujen inhimillisimmistä rakennuksista.

19-20 Hietasaaren Gård – yhteisöllisyyden uusi muoto

Neljä perhettä, neljä taloa, jaettu piha, sauna, verstas ja olohuone. Hietasaaren Gård on oikea moderni kyläyhteisö, jossa yksityisyys ja yhteisyys elävät rinnakkain. Gårdin estetiikka pohjautuu Oulun huvila-arkkitehtuuriin, mutta sisätilat on suunniteltu tämän päivän perheiden tarpeisiin. Yhteiset tilat ovat olennainen osa elämää.

18 Villa Aallos – muunneltava koti suurperheelle

Villa Aallos sijaitsee lehtometsän laidassa ja on suunniteltu suurelle perheelle, joka tarvitsee tilaa, rytmiä ja käytännöllisyyttä. Talon pohjaratkaisu jakaa arkea rytmittäen rauhalliset tilat ja yhteiset kohtaamispaikat. Erillinen saunarakennus, kylmävesiallas ja hyötypuutarha viimeistelevät kokonaisuuden, jossa näkyvät sekä pohjoismainen design että suomalainen elämäntapa.

Taide tekee arjesta elämyksen

Hartaanselänrantaan on laadittu alueellinen taideohjelma, joka on Oulussa ensimmäinen laatuaan. Ohjelman toteuttamisesta on vastannut taidekoordinaattori-kuvataiteilija Moosa Myllykangas.

Tavoitteena on ollut valita laadukkaita ammattilaisten tekemiä töitä, jotka kestävät hyvin aikaa. Teosten sopivuus ympäristöönsä on myös huomioitu. Luvassa on niin ympäristötaidetta kuin modernia veistostaidetta.

Taide lisää tutkitusti elinympäristön viihtyisyyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Taideohjelman tavoitteena on, että taideteoksista muodostuu Hartaanselänrannalle maamerkkejä, jotka kulkevat mukana ihmisten elämänmatkalla, ja joista myös tulevat sukupolvet pääsevät nauttimaan.

Asuntomessut tärkeä kaupallinen ja yhteiskunnallinen ponnistus

“Asuntomessut ovat paitsi asumisen, rakentamisen ja sisustamisen suurtapahtuma, myös merkittävää yhteiskunnallista tekemistä”, sanoo Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Joran Hasenson.

“Asuntomessut Oulussa osoittavat, että laadukasta rakentamista tehdään ja tarvitaan edelleen, vaikka koko ala elääkin taantumaa.”

Asuntomessujen rooli suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut vuosikymmeniä sama: nostaa asumisen laatua, innostaa rakentajia ja kuntia sekä näyttää suuntaa. Ne ovat myös taloudellinen mahdollisuus: messujen tuoma näkyvyys houkuttelee investointeja, uusia asukkaita ja matkailijoita. Oulussa tämä konkretisoituu erityisesti Hartaanselänrannan alueen imagon vahvistumisena.

Asuntomessut ovat alati liikkeessä ja mukana alan kehityksessä. Heti Oulun jälkeen katse kääntyy Lempäälään, jossa Saikan alueelle on rakentumassa urbaani, kestävä Asuntomessualue erinomaisten yhteyksien varrelle. Asuntomessut järjetetään Lempäälässä vuonna 2026.

Pickala Rock Resortissa järjestetään Asuntomessut 2027 yksityisellä maalla – ensimmäistä kertaa koko Asuntomessujen historiassa. Vuonna 2028 Asuntomessut siirtyvät Saloon, jossa tapahtuma levittäytyy poikkeuksellisesti ympäri keskustaa osana monipaikkaista messukonseptia.

Joka vuosi Asuntomessut muuttuvat hieman, mutta ydin ei unohdu: parempaa asumista, parempaa arkea, parempaa yhteisöllisyyttä. Asuntomessut Oulussa alleviivaavat tämän, ja näyttävät, että suomalainen ihannekoti voi olla totta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Silta, joka muistuttaa linnunsiipiä, ylittää Oulujokisuiston kirkkaan sinisen veden. Taustalla näkyy kaupunkimaisemaa.
Asuntomessualue sijoittuu Oulujokisuistoon, jonka ylittää uusi linnunsiipimäinen Hartaansilta.
Ville Uusimaa
Lataa
Ilmakuva Oulujoen suiston alueesta, jossa puurakennuksia, metsää ja silta.
Oulujoen suistoon levittäytyvä alue yhdistää puurakentamisen ja pohjoissuomalaisen arjen estetiikan. Luonnon läheisyys ja sijainti lähellä kaupungin keskustan palveluita on ihanteiden mukainen yhdistelmä.
Ville Uusimaa
Lataa

Linkit

Osuuskunta Suomen Asuntomessut

Asuntomessut Oulussa 18.7.–17.8.2025

Asuntomessut järjestetään tänä vuonna Hartaanselänrannassa, Oulujoen suistoalueella vain muutaman kilometrin päässä Suomen viidenneksi suurimman kaupungin keskustasta. Asuntomessualueesta rakennetaan korkeatasoinen, kestävän kehityksen mukainen kaupunkiympäristö, joka edistää yhteisöllisyyden syntymistä.

Osuuskunta Suomen Asuntomessut on suomalaisen asumisen suunnannäyttäjä, joka järjestää vuosittain kesän kohokohtiin lukeutuvat Asuntomessut. Asuntomessuilla esitellään toimiviksi ja kestäviksi koettuja ratkaisuja sekä esimerkkejä rakentamiseen ja asumiseen liittyvien uusimpien tutkimusten soveltamisesta käytäntöön.

Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut

Asuntomessujen uudet kohteet esittelevät lupavapaita rakennuksia ja innovatiivisen palvelukorttelin16.4.2025 09:26:31 EEST | Tiedote

Kesän 2025 Asuntomessut Oulussa esittelevät uusien pientalojen lisäksi joukon vapaa-ajan kohteita ja modernia kerrostaloasumista. Uusia kohteita Asuntomessuilla ovat rakennuslupavapaat hirsirakennukset ja täysin valmiina toimitettavat saunat ja mökit. Kokonaan uudenlaista asumista edustaa Oulun Toppilansalmen satama-alueelle nouseva yhteisöllinen Satamatien palvelukortteli.

Asuntomessujen uudeksi toimitusjohtajaksi Joran Hasenson3.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote

Diplomi-insinööri Joran Hasenson on nimitetty Suomen Asuntomessujen uudeksi toimitusjohtajaksi 1.4.2025 alkaen. Hasensonilla on vahva kokemus rakennusalan johtotehtävistä. Viimeiset noin kuusi vuotta, marraskuuhun 2024 saakka hän työskenteli Kastelli-talojen sekä Kastelli Groupin toimitusjohtajana. Asuntomessut on tullut Hasensonille tutuksi paitsi päivätyön, myös Asuntomessujen hallitustyön näkökulmasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye