Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
ELY-keskus korjauttaa Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä viisi siltaa. Kehä III sillan ylittävät Käärmeportin silloille tehdään pienempiä korjauksia. Liittymiskaistalla olevilla Sienipuiston ja Porttisuon risteyssilloilla tehdään laajempia korjaustöitä. Tämän vuoden korjaustyöt koskevat viime vuonna keskeneräiseksi jääneiden kohteiden korjaamista loppuun asti.

Korjaustöiden ajaksi liittymiskaista suljetaan kokonaisuudessaan ja liittymiset ohjataan kiertoreittejä pitkin. Liittymiskaistan sulkemisella on vaikutuksia seuraaviin suuntiin:
- Lahdenväylä, etelän suuntaan - Kehä III itään
- Työnaikaisen liittymän kautta liittyminen Kehä III:lle
- Kehä III, idästä - Lahdenväylä etelän suuntaan
- Työnaikaisen liittymän kautta liittyminen Lahdenväylään
- Lahdenväylä, etelän suuntaan
- Työnaikaiset liittymiskaistat mahdollistavat liittymisen Lahdenväylälle ja sieltä poistumisen
Työnaikaisilla liittymillä on vaikutusta Lahdenväylään etelän suuntaiseen liikenteeseen. Liittymiskaistan sulkeminen tehdään työturvallisuuden ja työteknisten vaatimuksien takia. Töiden aikana Lahdenväylän ja Kehä III:n kaistoja ei vähennetä yleisesti. Lyhytaikaisesti liikenne voidaan kaventaa, jotta korjaustyöt saadaan tehtyä. Työnaikaisilla liikennejärjestelyillä voi olla vaikutusta liikenteen toimivuuteen liittymissä.
Työt kohteessa alkoivat 26.5.2025 ja valmistuvat syksyllä 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tilaajana toimii:
Terhi Siltanen, ELY-keskus,
0295 021 348
Pääurakoitsijana toimii:
MPV-Infrarakenne Oy
Työmaapäällikkö Pekka Räihä
044 320 1382
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
NTM-centralen i Nyland belägger i år cirka 30 kilometer gång- och cykelvägar28.5.2025 11:23:00 EEST | Pressmeddelande
Programmet för främjande av gång och cykling syns i NTM-centralen i Nylands beslut att även i år belägga gång- och cykelvägar. Beläggningsobjekten väljs utifrån beläggningens skick och användningen.
Uudenmaan ELY-keskus päällystää tänä vuonna noin 30 kilometriä jalankulun ja pyöräilyn väyliä28.5.2025 11:23:00 EEST | Tiedote
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma näkyy Uudenmaan ELY-keskuksen ratkaisussa päällystää tänäkin vuonna kävely- ja pyöräteitä. Päällystyskohteet valitaan päällysteen kunnon ja käytön perusteella.
Broreparation i Vanda påverkar trafiken i sommar vid anslutningen mellan Ring III och Flygstationsvägen27.5.2025 10:08:00 EEST | Pressmeddelande
Förnyandet av ytkonstruktionerna på Rintala korsningsbro vid anslutningen mellan Flygstationsvägen och Ring III i Vanda påverkar trafiken i juni–september.
Sillan korjaustyö Vantaalla vaikuttaa tulevana kesänä liikenteeseen Kehä III:n ja Lentoasemantien liittymässä27.5.2025 10:08:00 EEST | Tiedote
Vantaalla Lentoasemantien ja Kehä III:n liittymässä sijaitsevan Rintalan risteyssillan pintarakenteiden uusiminen vaikuttaa liikenteeseen kesä-syyskuussa.
Förnyandet av Kylänoja bro inleds i maj26.5.2025 15:06:17 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen inleder arbetet med att förnya Kylänoja bro i Tammela den 2 juni 2025. Nuvarande Kylänoja bro är en cirka hundra år gammal träbro som har nått slutet av sin livscykel. Man har varit tvungen att införa viktbegränsningar på den nuvarande bron.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme