Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK: Harmaa suojelu kaavoituksessa on loputtava

Jaa

Ympäristöministeriön lausunnoille asettama ehdotus alueidenkäyttölaiksi on tuomassa lakiin tärkeän uudistuksen eli metsäkorvauspykälän. Uudistus asettaa kaavoituksella toteutettavat käytönrajoitukset samalle viivalle metsälain mukaisesti toteutettavien käytönrajoituksien kanssa.

MTK näkee metsäkorvauspykälän välttämättömänä. Kuvituskuva.
MTK näkee metsäkorvauspykälän välttämättömänä. Kuvituskuva. Juho Hämäläinen

”Metsäkorvauspykälä on välttämätön: jos metsien käyttöä rajoitetaan kaavoituksella yli 3000 euron edestä, maanomistaja on oikeutettu korvaukseen. Tämä tulee pakottamaan kaavoittajat pohtimaan omaisuudensuojan merkitystä uudella tavalla”, toteaa MTK:n maankäytön asiantuntija Juho Ikonen.  

Kaavoitus ei ole uusissa kaavoissa enää keino epämääräisen harmaan suojelun toteuttamiseen, jossa lisääntyvät metsien käytön rajoitukset ovat jääneet yksin maanomistajien tappioksi. Ympäristö ja luontoarvot ovat myös kärsijöitä nykyisessä kaavoituksessa. Kaavoittamalla metsätalousalueita suojeluun tai muuhun ympäristötarkoitukseen, kaavoitusviranomainen astuu suojeluviranomaisen toimialalle ja sotkee siellä vallitsevan oikeudellisen järjestelmän. Pahimmillaan kaavoituksen suojelumerkinnät johtavat siihen, että aikaisemmin suojeltu kohde ei ole enää minkään suojelun piirissä tai että maanomistaja ei voi hakea rahoitusta alueen vapaaehtoiseen suojeluun. 

”Metsäkorvauspykälää on kuitenkin vielä jatkovalmisteltava poistamaan jo voimassa olevien kaavojen korvaukseton metsien käytönrajoitus sekä selkiytettävä korvausmäärittelyn periaatteita”, Ikonen lisää.  

Maanomistajien muiden oikeuksien osalta MTK pitää alueidenkäyttölakiesitystä kuitenkin hallitusohjelman vastaisena. Esitys ei huomioi hallitusohjelman tavoitteita siitä, että luonnonsuojelu perustuu vapaaehtoisuuteen ja maan- ja metsänomistajan päätösvaltaa omaan omaisuuteensa sekä omaisuudensuojaa vahvistetaan. 

Nykyisessä kaavoitusjärjestelmässämme on syvälle juurtuneita perustuslaillisia ongelmia koskien maanomistajien omaisuudensuojaa sekä osallistumisoikeuksia eikä näitä nytkään olla korjaamassa. Kaavoittajalla on velvollisuus huomioida laajasti erilaisia teemoja kaavoituksessa ilman, että laissa kerrotaan, mitä tällä huomioimisella tavoitellaan. Ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden huomiointia kaavoituksen sisältövaatimuksissa esitetään vahvistettavaksi. Laissa ei kuitenkaan ole reunaehtoja tai määräaikoja kaavamääräyksien käyttörajoituksille. Metsäkorvauspykälä ei korjaa sitä, että kaavoituksella voidaan jatkaa nykymuotoista pakkosuojelua kuulematta maanomistajaa suoraan.  

Kaavoitus ja maankäyttötavoitteiden yhteensovittaminen perustuu lain mukaan vuorovaikutukseen. Tiedottamisesta kaavoituksesta ei kuitenkaan olla esittämässä parannuksia nykysääntelyyn. Yleistiedoksiannot kaavoituksen valmistelusta eivät tavoita maanomistajia riittävällä tavalla varsinkaan silloin, jos maanomistajan maille ollaan suunnittelemassa käytönrajoituksia.  

”Alueidenkäyttölakiin tulee kaavakohteista ja -määräyksistä antaa tarkempaa sisällöllistä sääntelyä, jotta sisällöt ovat ennalta tiedossa ja kohtelevat maanomistajia tasapuolisesti. Lisäksi tarvitaan velvoite olla maanomistajaan suoraan yhteydessä kaavan valmistelussa, mikäli omaisuudensuojaan on tarpeen puuttua. Tämä antaa mahdollisuuden maanomistajalle myös määräajassa valittaa kaavasta”, Ikonen linjaa. 

Lausuntokierros on avoinna palautteille 11.07. asti.  

 Lisätietoja:  

Juho Ikonen, juho.ikonen@mtk.fi, +358 50 567 4103 

Leena Kristeri, elinvoimajohtaja, leena.kristeri@mtk.fi, +358 40 507 4088 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Valkoposkihanhiongelma kärjistyy – kansalliset ratkaisut tarvitaan heti27.5.2025 10:27:55 EEST | Tiedote

Ennakkoarvioiden mukaan keväällä 2025 valkoposkihanhien aiheuttamat maatalousvahingot saattavat kasvaa ennätyksellisen suuriksi. Vakavia vahinkoja syntyy jälleen aiempaa laajemmalla alueella. Pohjois-Karjalassa herää jo huoli karjankasvatuksen tulevaisuudesta: mitä tehdään, jos hanhet syövät kaiken rehuksi tarkoitetun sadon? Viljelijöiden sietokyky on ollut koetuksella jo pitkään.

MTK: Karhun ihmisarkuutta ei vahvisteta ilman laajaa kannanhoidollista metsästystä21.5.2025 10:02:22 EEST | Tiedote

MTK pitää maa- ja metsätalousministeriön valmistelemaa karhukannan hoitosuunnitelman luonnosta puutteellisena ja osin ristiriitaisena. Vaikka tavoitteet karhukannan ihmisarkuuden ylläpitämisestä ja alueellisten vaikutusten huomioimisesta ovat kannatettavia, jäävät esitetyt toimenpiteet riittämättömiksi. MTK vaatii suunnitelmaan muutoksia, erityisesti kannanhoidollisen metsästyksen laajentamista.

Suoma ry selvitti: suomalaiset haluavat tänä kesänä helppoa matkailua – maaseutumatkailu tarjoaa juuri sitä, ja enemmän20.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset aikovat viettää kesälomansa kotimaassa. Lomakohteen valintaan vaikuttavat helppouden lisäksi myös turvallisuus, edullisuus, kiinnostavat kohteet ja ilmastosyyt. Maaseutumatkailuyrittäjät eri puolilla Suomea vastaavat kasvavaan kysyntään tarjoamalla kiireettömiä, luonnonläheisiä ja tunnelmallisia lomia, jotka houkuttelevat niin lapsiperheitä kuin aikuisia matkailijoita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye