8 650 hakijaa sai opiskelupaikan korkeakoulujen vieraskielisistä koulutuksista ja Taideyliopistosta
Korkeakoulujen kevään ensimmäisessä yhteishaussa oli 26 100 hakijaa, joista opiskelupaikan sai 33 %. Haettavana olivat korkeakoulujen syksyllä alkavat vieraskieliset koulutuksen ja Taideyliopiston koulutusohjelmat. Opiskelupaikoista oli nyt vähemmän kilpailua, sillä hakijoiden määrä puolittui viimevuotisesta. Erityisesti kansainvälisten hakijoiden määrä väheni käyttöön otetun hakemusmaksun takia.
Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen vieraskielisissä koulutuksissa ja Taideyliopiston koulutusohjelmissa oli haettavana 8 600 aloituspaikkaa 431 hakukohteessa.
Hakijoiden määrä puolittui edelliseen vuoteen verrattuna. Hakijoita oli nyt yhteensä 26 100, joista kaksi kolmasosaa oli muita kuin EU- ja ETA-alueen tai Sveitsin kansalaisia. Vuonna 2024 hakijoita oli 63 000, joista 80 % oli muualta kuin EU- tai ETA-alueelta tai Sveitsistä.
Vastaavasti hyväksyttyjen osuus nousi: nyt opiskelupaikan sai 33 % hakijoista, kun vuotta aiemmin luku oli 18 %. Ammattikorkeakouluun hakeneista hyväksyttiin 32 % ja yliopistoon hakeneista 27 %.
Taideyliopiston koulutuksiin haki yhteensä 3 650 hakijaa, joista hyväksyttiin 10 %.
Suomalaisten hakijoiden osuus hyväksytyistä kasvoi
Kaikkiaan hakijoissa oli 148 ja hyväksytyissä 121 maan kansalaisia. Suomalaisista hakijoista hyväksyttiin 31 % ja EU/ETA-alueen tai Sveitsin ulkopuolelta tulevista hakijoista 34 %.
Suomen kansalaisten osuus hyväksytyistä oli 29 % ja muualta kuin EU-ETA-alueelta tai Sveitsistä tulevien osuus 62 %. Viime vuonna nämä osuudet olivat 23 % ja 71 %. Suurimpiin kansalaisuusryhmiin kuuluvat Suomen kansalaisten ohella Bangladeshin (10 %), Pakistanin (9 %), Sri Lankan (7 %) ja Nigerian (6 %) kansalaiset.
EU- ja ETA-alueen tai Sveitsin ulkopuolelta tulevat opiskelijat maksavat suomalaisissa korkeakouluissa lukukausimaksuja. Tämän kevään ensimmäisessä yhteishaussa he maksoivat ensimmäistä kertaa myös 100 euron hakemusmaksun, mikä karsi hakijoita. Esimerkiksi bangladeshilaisten hakijoiden määrä väheni viime vuoden hausta yli viidellätuhannella.
Eniten kilpailua taiteen ja kulttuurin aloilla
Tänäkin vuonna vaikeinta oli päästä opiskelemaan taiteita ja kulttuurialoja, joille hyväksyttiin 14 % hakeneista, sekä maa- ja metsätalousaloille, joille hyväksyttiin 17 % hakeneista. Helpoimmin opiskelupaikan sai tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen sekä kaupan, hallinnon ja oikeustieteiden aloilta, joille pääsi 27 % hakijoista.
Opiskelupaikan saaneista 50 % hyväksyttiin ammattikorkeakoulututkintoon tai yliopistojen kandidaatin sekä kandidaatin ja maisterin tutkintoon johtaviin koulutuksiin. Lisäksi 53 % hyväksyttiin yliopistojen maisterikoulutuksiin tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutuksiin.
Opiskelupaikka otettava vastaan viimeistään 10.7.
Hakijat ovat saaneen tiedon yhteishaun tuloksista viimeistään keskiviikkona 28.5. Opiskelupaikka tulee ottaa vastaan 10.7. klo 15 mennessä. Varasijalta voi tulla hyväksytyksi 5.8. saakka.
Korkeakoulut voivat järjestää lisähakuja yhteishaussa vapaiksi jääneille opiskelupaikoille. Tarjolla olevat koulutukset ja näihin hakeutumisen aikataulut ovat nähtävillä Opetushallituksen Opintopolku-palvelussa ja korkeakoulujen omilla nettisivuilla sitä mukaa, kun korkeakoulut päättävät lisähaun järjestämisestä. Koulutuksiin haetaan Opintopolku-palvelussa.
Vuodesta 2020 alkaen korkeakouluihin on haettu keväisin kahdessa erillisessä yhteishaussa. Ensimmäisessä yhteishaussa haetaan korkeakoulujen syksyllä alkaviin vieraskielisiin koulutuksiin ja Taideyliopiston koulutuksiin. Kevään toisessa yhteishaussa haetaan korkeakoulujen syksyllä alkaviin suomen- ja ruotsinkielisiin koulutuksiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erityisasiantuntija Topias Kähärä, topias.kahara@oph.fi, p. 029 533 1758
Erityisasiantuntija Mikko Eronen, mikko.eronen@oph.fi , p.029 533 1485
Liitteet
Linkit
Opetushallitus on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinonalalla toimiva virasto, joka vastaa koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja jatkuvan oppimisen kehittämisestä sekä kansainvälisyyden edistämisestä. Opetushallituksen mediapalvelu palvelee maanantaista torstaihin klo 9–16 ja perjantaisin sekä juhlapyhien aattoina 9–15.
- puh. 0295 331 703 media@oph.fi
- Opetushallituksen verkkopalvelu: Medialle
- Tietosuojaseloste
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen
8 650 sökande fick en studieplats vid högskolornas utbildningar på främmande språk och vid Konstuniversitetet30.5.2025 09:41:50 EEST | Pressmeddelande
I vårens första gemensamma ansökan till högskolorna deltog 26 100 sökande, varav 33 procent fick en studieplats. Högskolornas utbildningar på främmande språk som inleds på hösten och Konstuniversitetets utbildningsprogram kunde sökas i denna omgång. Konkurrensen om studieplatserna var nu mindre, eftersom antalet sökande halverades jämfört med fjolåret. Särskilt antalet internationella sökande minskade på grund av att en ansökningsavgift tagits i bruk.
Ungefär 63 000 unga går ut grundskolan i vår27.5.2025 11:45:00 EEST | Pressmeddelande
Cirka 63 000 elever i årskurs 9 slutför sin grundläggande utbildning vid läsårets slut. Drygt 25 000 nya studenter utexamineras. Det slutliga antalet utexaminerade inom yrkesutbildningen står klart i början av juli.
Noin 63 000 nuorta päättää tänä keväänä perusopetuksen27.5.2025 11:45:00 EEST | Tiedote
Lukuvuoden päättyessä saa noin 63 000 yhdeksäsluokkalaista päätökseen opintonsa perusopetuksessa. Uusia ylioppilaita valmistuu reilut 25 000. Ammatillisesta koulutuksesta valmistuvien määrä täsmentyy heinäkuun alussa.
Digitaliseringen framskrider i olika takt i skolorna26.5.2025 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
Det finns fortsättningsvis stora skillnader mellan lärare och skolor när det gäller användningen av digitala apparater i undervisningen i Finland. En central utmaning när det gäller att etablera användningen av digital teknik i undervisningen är lärarnas kompetens i digital pedagogik. Det här framgår av en forskningsöversikt som Utbildningsstyrelsen beställt av Jyväskylä universitet. I översikten har forskarna satt sig in i de undersökningar som gjorts om digitaliseringen inom undervisningen och dess effekter.
Opetuksen digitalisaatio etenee suomalaiskouluissa eri tahtiin26.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Tutkimustiedon valossa näyttää siltä, että digitaalisten laitteiden hyödyntämisessä on Suomessa vielä suuria eroja opettajien ja koulujen välillä. Keskeinen haaste teknologian käytön vakiinnuttamisessa opetukseen on opettajien digipedagoginen osaaminen. Tämä käy ilmi Opetushallituksen tilaamasta tutkimuskatsauksesta, jossa Jyväskylän yliopiston tutkijat perehtyivät opetuksen digitalisaation etenemisestä ja vaikutuksista tehtyihin tutkimuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme