Väitös: Moninpelaaminen sulkee vammaiset henkilöt ulkopuolelle

Digitaaliset pelit ovat osa arkeamme. Pelaamme moninpelejä monista syistä, joista yksi niistä on sosiaalinen vuorovaikutus. Vammaisille pelaajille yhdessä pelaaminen ei kuitenkaan ole yhtä helppoa.

FM Pauliina Baltzarin väitöskirja osoittaa, että vammaiset ihmiset ovat yhtä innokkaita pelaamaan kuin kaikki muutkin, mutta monet välttävät moninpelejä kokonaan ja pelaavat sen sijaan yksinpelejä. Tutkimuksen mukaan liian monista peleistä puuttuvat yhä yksinkertaiset saavutettavuusasetukset, kuten näppäinten uudelleenmäärittely, kuvan ja äänien asetusten säätö sekä yhteensopivuus apuvälineiden kanssa.

Nämä ominaisuudet eivät ole vain hyödyllisiä, vaan monille ne ovat välttämättömiä, jotta pelaaminen olisi ylipäätään mahdollista. Saavutettavuusasetukset ja tuki apuvälineille löytyvät huomattavasti useammin yksinpeleistä kuin moninpeleistä.

Sosiaaliset haasteet vaikeuttavat moninpelien pelaamista

Haasteet eivät ole vain teknisiä. Baltzarin väitöskirja, johon kuului kaksi kyselytutkimusta ja pelianalyysi, tuo esiin myös sosiaaliset esteet. Vastaajat kertoivat pelkäävänsä olevansa taakka muille pelaajille, vaikeuksista löytää saman tasoisia pelikumppaneita ja haasteista rajallisten viestintämahdollisuuksien vuoksi.

Lisäksi osa pelaajista koki, että vika on heissä itsessään – ei peleissä. Esimerkiksi sen sijaan, että he olisivat todenneet peleistä puuttuvan mahdollisuus säätää fonttikokoa tai pelin nopeutta, he syyttivät itseään siitä, etteivät nähneet tarpeeksi hyvin tai reagoineet riittävän nopeasti.

– En usko, että sokeana voisin pelata moninpelejä, koska en halua ärsyttää muita olemalla liian hidas tai huono, vastasi kyselyssä 35–44-vuotias nainen, jolla on näkö-, fyysinen ja kuulovamma.

71 % pelaisi enemmän, jos pelit olisivat saavutettavampia

Baltzarin väitöskirjan mukaan 71 % vammaisista pelaajista pelaisi enemmän, jos pelit olisivat saavutettavampia.

– En voi osallistua pelikulttuuriin niin paljon kuin haluaisin, koska en yksinkertaisesti pysty pelaamaan pelejä, jotka kiinnostavat minua, vastasi kyselyssä 45–54-vuotias nainen, jolla on neuropsykiatrinen vamma.

Jotta pelit olisivat aidosti saavutettavia, Baltzarin mukaan kehittäjien tulisi ottaa käyttöön laaja valikoima saavutettavuusasetuksia ja varmistaa apuvälinetuki. Lisäksi Baltzar esittelee käsitteen sosiaalinen saavutettavuus; kyse ei ole pelkästään teknisistä parannuksista, vaan myös erilaisista tavoista viestiä ja rakentaa osallistava peliyhteisö. Pelit ovat enemmän kuin viihdettä – ne ovat paikkoja kohdata ja jakaa kokemuksia. Tämän kokemuksen on oltava kaikkien saavutettavissa.

– Tämä tutkimus osoittaa, että vaikka kyselyiden osallistujamäärä oli rajallinen, pelit eivät ole tarpeeksi saavutettavia. Saavutettavuuden puutteesta johtuvat ongelmat ovat suuremmat kuin mitä tämä väitöskirja pystyi kattamaan, Baltzar sanoo.

– Meidän on normalisoitava ajatus siitä, että kuka tahansa voi olla pelaaja, hän jatkaa.

Väitöstilaisuus perjantaina 13. kesäkuuta

FM Pauliina Baltzarin vuorovaikutteisen teknologian alaan kuuluva väitöskirja “It’s easier to play alone”: Social gaming with disabilities tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa perjantaina 13.6.2025 kello 12 keskustakampuksella, Pinni B -rakennuksessa, salissa 1096 (Kanslerinrinne 1, Tampere). Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Lina Eklund Uppsalan yliopistosta. Kustoksena toimii professori Markku Turunen informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta Tampereen yliopistosta.