Vaasan yliopistolle ensimmäisenä Pohjoismaissa tunnustus merkittävästä alueellisesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta
Vaasan yliopisto on saanut kansainvälistä tunnustusta merkittävästä taloudellisesta, yhteiskunnallisesta ja alueellisesta vaikutuksestaan. Tuore Business School Impact System (BSIS) -arviointiraportti nostaa esiin yliopiston keskeisen roolin alueellisessa kehityksessä sekä sen vahvan aseman osana Pohjoismaiden suurinta energiateknologiaklusteria, EnergyVaasa-verkostoa.

Vaasan yliopistosta tuli ensimmäinen suomalainen ja pohjoismainen korkeakoulu, jolle on myönnetty arvostettu BSIS-tunnustus. Sertifikaatti on kansainvälinen tunnustus korkeakouluille, jotka osoittavat laaja-alaista alueellista, yhteiskunnallista ja tieteellistä vaikuttavuutta. Business School Impact System (BSIS) -arviointi kattaa seitsemän vaikuttavuuden osa-aluetta, ja maailmanlaajuisesti tunnustuksen on saanut vain noin 60 korkeakoulua.
Taloudellinen vaikutus 254 miljoonaa euroa
Raportin mukaan Vaasan yliopiston kokonaisvaikutus alueen talouteen on 254 miljoonaa euroa. Yliopisto vahvistaa alueen vetovoimaa ja toimii aktiivisesti yhteistyössä paikallisten korkeakoulujen, yritysten ja viranomaisten kanssa. EnergyVaasa-klusterissa yliopisto on keskeinen toimija, joka edistää innovaatioita ja kestävää kehitystä.
– Tiivis yhteistyö kaupungin, alueellisten toimijoiden ja elinkeinoelämän kanssa on keskeinen osa Vaasan yliopiston strategiaa. Olemme vahvasti sitoutuneet siihen, että tutkimuksemme ja koulutuksemme ovat aidosti vaikuttavia ja tuottavat konkreettista lisäarvoa yhteiskunnalle. Meille ensimmäisenä sekä Suomessa että Pohjoismaissa myönnetty BSIS-tunnustus on merkittävä ja kiinnostava väline korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arviointiin. Tunnustus korostaa vahvaa rooliamme alueellisen kehityksen moottorina, kertoo Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen.
Yliopiston henkilökunta osallistuu aktiivisesti alueellisiin hallintoelimiin ja yhdistyksiin, ja yli 150 yritysjohtajaa lähialueelta on mukana opetuksessa ja mentoroinnissa.
Opiskelijat ja alumnit osana aluekehitystä
Vaasan yliopisto houkuttelee osaajia alueelle. Yliopiston opiskelijoista 65 % tulee yliopiston vaikutusalueen, eli Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan tai Etelä-Pohjanmaan, ulkopuolelta. Valmistuneista 26 % työllistyy alueellisesti ja 73 % kansallisesti. Yliopistolla on noin 14 000 alumnia, joista lähes 4 000 työskentelee Vaasan seudulla.
Yliopisto tukee alueellista liiketoimintaa tarjoamalla yrityksille ja muille toimijoille osaamista ja yhteistyömahdollisuuksia. Erilaiset startup-ohjelmat, kuten vaasalaisten korkeakoulujen perustama Startup Factory, tukevat opiskelijoiden yrittäjyyttä. Vahvat kumppanuudet yritysten ja yhdistysten kanssa edistävät alueellista innovaatiotoimintaa ja yrittäjyyttä.
Kolmen vuoden aikana Vaasan yliopistossa on julkaistu yli 1 100 tieteellistä artikkelia, joista 128 käsittelee alueellisia aiheita. Samana ajanjaksona on valmistunut 67 väitöskirjaa, joista 21 keskittyy alueeseen liittyviin teemoihin. Lähes kymmenen tutkimusprofessuuria toimii alueellisten sidosryhmien rahoituksella. Tutkimus on tiiviisti integroitu opetukseen, ja keskeiset teemat, kuten energiasiirtymä ja digitaalinen talous, näkyvät opetussisällöissä.
EnergyVaasa-verkoston keskeisenä toimijana Vaasan yliopisto on sitoutunut edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita, keskittyen erityisesti niihin, joissa yliopistolla on vahvaa asiantuntemusta ja joilla on suurin potentiaali yhteiskunnalliseen vaikutukseen. Kestävä kehitys on laajasti integroitu tutkimukseen, opetukseen ja päivittäiseen toimintaan – BSIS-raportti kuvaa sitä punaiseksi langaksi, joka yhdistää yliopiston eri toiminnot ja muodostaa keskeisen osan yliopiston identiteettiä. Yliopisto seuraa ja vähentää aktiivisesti päästöjään, ja tavoitteena on merkittävä vähennys vuoteen 2030 mennessä.
Myös sukupuolten tasa-arvo ja kansainvälisyys ovat keskeisiä arvoja. Esimerkiksi kansainvälisen henkilöstön osuus koko henkilöstöstä on 25 prosenttia ja kansainvälisiä perustutkinto-opiskelijoita on 11 prosenttia kaikista perustutkinto-opiskelijoista.
Kansainvälinen tunnustus vaikuttavuudesta
BSIS-arviointi on European Foundation for Management Developmentin (EFMD) kehittämä työkalu, joka mittaa kauppatieteellisen alan korkeakoulujen vaikutusta niiden toimintaympäristöön. Sertifiointi vahvistaa Vaasan yliopiston sitoutumisen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen akateemisen toiminnan, tutkimuksen ja yhteistyön kautta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rehtori Minna Martikainen, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8611
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Kesähaku Vaasan yliopiston Porissa toteutettaviin Automation and Robotics -maisteriopintoihin on käynnissä8.7.2025 09:32:18 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto järjestää kesähaun Porissa toteutettavaan Robotics and Automation -opintosuuntaan, joka on osa Tietojenkäsittelytieteiden maisteriohjelmaa. Opintosuunnasta valmistuvien tutkintonimike on diplomi-insinööri. Vaasan yliopiston englanninkielinen maisteriohjelma käynnistyi Porissa viime syksynä.
Vaasan yliopisto jälleen ykkönen suomalaisten yliopistojen kuntotestissä3.7.2025 15:15:42 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto on jälleen kärjessä suomalaisten yliopistojen kuntotestissä. Testissä arvioitiin yliopistojen kehitystä vuosina 2018–2024 viidellä eri osa-alueella: julkaisut, suoritetut tutkinnot, henkilöstön kansainvälisyys, kansainväliset hakijat sekä kansainväliset opiskelijat.
Biokaasu vauhdittaa vihreää siirtymää Pohjanmaan maakunnissa – uusi digitaalinen alusta yhdistää toimijat2.7.2025 09:03:45 EEST | Tiedote
Biokaasulla on merkittävä rooli alueellisen energiaomavaraisuuden ja kiertotalouden edistämisessä. Vaasan yliopiston, Centria-ammattikorkeakoulun ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun yhteinen tutkimushanke DigiBiogasHubs tuo biokaasumarkkinoiden toimijat yhteen digitaalisen verkkoalustan avulla ja luo pohjan uudenlaiselle yhteistyölle. Alueellisten biokaasukeskittymien kehittäminen ja niiden välisten yhtymäpintojen tunnistaminen ovat keskiössä, kun tavoitteena on moninkertaistaa biokaasun tuotanto ja käyttö.
Vaasan yliopisto monipuolisesti Wasa Future Festivalin ohjelmistossa 11.–16.8.202530.6.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Wasa Future Festival toteutuu tänä vuonna suurempana kuin koskaan. Vaasan yliopiston kanssa läheistä yhteistyötä vuosia tehnyt Wasa Future Festival on koko viikon kestoinen kansainvälinen tapahtuma, joka sisältää luentoja, paneeleja, avajaisia, näyttelyitä ja osallistavia performansseja hyvin monenlaisille kohderyhmille asiantuntijoista ja poliitikoista koululaisiin.
Vaasan yliopiston tutkijoiden uusi politiikkasuositus: Valmiutta vapaaehtoisesti – kansalaisten osaaminen käyttöön27.6.2025 09:13:31 EEST | Tiedote
Vapaaehtoisten valmiusrekisteri mahdollistaisi turvallisuuskoulutettujen kansalaisten osaamisen hyödyntämisen kriisitilanteissa – erityisesti niiden, jotka eivät kuulu asevelvollisuusrekisteriin tai reserviin. Vaasan yliopiston tutkijoiden tuore politiikkasuositus esittää, että vapaaehtoisten valmiusrekisterin suunnittelussa tulee huomioida osallistujien näkemykset. Tällöin osaaminen voidaan hyödyntää tehokkaasti ja yhdenvertaisesti osana kokonaisturvallisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme