Päijänin Aeroille patentti – innovaatio uudistaa soutamisen.
5.6.2025 10:00:00 EEST | Päijän Boats Oy | Tiedote
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on hyväksynyt Päijän Boats Oy:n Aerot® -airoille myönnetyn patenttihakemuksen. Aerojen innovatiivinen muotoilu ja tekniset ratkaisut tekevät soutamisesta entistä kevyempää, ergonomisempaa ja miellyttävämpää. Hyväksytty patentti vahvistaa Päijänin asemaa soutamisen edelläkävijänä ja suomalaisen veneilyalan innovaattorina.

Vuonna 2022 julkaistut Päijänin Aerot® eroavat perinteisistä airoista virtaviivaisella muotoilullaan, teknisillä ratkaisuillaan ja kestävillä materiaalivalinnoillaan. Patentin saaneet tekniset ratkaisut tekevät soutamisesta ergonomisempaa, tehokkaampaa ja selkeästi helpompaa kuin perinteisillä puuairoilla soutaminen. Lopputuloksena on huomattavasti kevyempi soutukokemus, joka sopii niin harrastajille kuin vaativammillekin käyttäjille. Alumiini-komposiittirakenne tekee Aeroista myös täysin huoltovapaat ja säänkestävät, mikä erottaa ne perinteisistä puuairoista.
"Suunnittelun lähtökohtana vuonna 2021 oli parantaa vuosikymmenien aikana kehitetyn ja jopa parhaana soutuveneenä pidetyn veneemme heikointa osaa, joka oli perinteiset puuairot. Puuairojen nykyinen valmistustapa on osa ongelmaa, mutta ongelman ydin on, että puuairo-konsepti ei ole oikeastaan muuttunut tuhansiin vuosiin juuri lainkaan. Puuairot ovat olleet hyvin samankaltaiset aina niiden keksimisestä alkaen, ja ainoastaan hankainosassa löytyy eroavaisuuksia ympäri maailman. Näimme tuossa ison kehitysloikan mahdollisuuden. Soutuveneily yleensä ottaen on elänyt aikamoista innovaatioiden taantumaa pitkään. Haluamme kehittää soutukokemusta ja soutuveneilyä tähän päivään ja pitää yllä hienon tuotteen perinteitä. Tämä myönnetty patentti vahvistaa sen, että olemme oikealla polulla, ja muutkin tunnustavat sen", kertoo Päijän Boatsin toimitusjohtaja Antti Mäkelä.
Julkaisun jälkeen Aerotkin ovat uudistuneet.
Vuonna 2024 julkaistiin Aerojen uusi hankain, mikä mullistaa soutukokemusta entisestään. Tämä on maailman ensimmäinen hankain, jossa säädettävän kumipuslan avulla airon syvyys ohjautuu lähelle optimaalista syvyyttä vedessä, jolloin voit keskittyä vain rennosti soutamiseen.
Vuonna 2025 kehitystä jatketaan kohti modulaarista mallia. Sen ansiosta asiakas voi jatkossa koota Aerot itse ja päivittää niitä tarpeidensa mukaan. Myös pakkaaminen pienempään tilaan, vaikka autoon onnistuu entistä helpommin pitkälläkin airolla. Aiemmin airot ovat olleet verkkokauppatuotteena haastavia pituudesta johtuvien korkeiden kuljetuskustannusten vuoksi. Uuden modulaarisen suunnittelun avulla pakkauskoko pienenee yli 50 prosenttia, ja paketti lyhenee merkittävästi. Tulevaisuudessa omat Aerot voi tilata kätevästi verkkokaupasta minne päin maailmaa tahansa, mikä tukee yrityksen tavoitteita kansainväliseen kasvuun ja laajentumiseen.
Aerojen kansainvälinen jakelu ensi vuoden yksi päätavoiteista.
Metstrade -messuilla Hollannissa vuonna 2024 sekä Vene25Båt -messuilla Suomessa vuonna 2025 annettiin vahvistusta sille, että kansainvälistä kysyntää Aerot-innovaatiolle on olemassa. Myyntiä on jo kansainvälisesti Norjassa ja Ruotsissa jälleenmyyjien kautta, ja verkkokauppa on myös auki ruotsalaisille asiakkaille. Vuoden 2025 jälkimmäisellä puoliskolla tehdään suurin osa seuraavan kesän tuotelanseerauksista jakelijoiden valikoimiin. Tätä varten Päijänillä tehdään paljon valmisteluja ja hyödynnetään kansainvälisiä kontakteja.
"Aerojen kansainvälistymismatkaa tehdään kahdella kaistalla. Tärkeää roolia tässä näyttelevät kansainväliset jakelijat, joiden kautta päästään kiinni isoon joukkoon jälleenmyyjiä. Toinen kanava on oma verkkokauppa myynti suoraan kuluttajille. Tässä kustannuksia syntyy markkinoinnista, mutta tuotteen katerakenne pysyy meille suotuisampana. Vuodelle 2025 tavoite on, että Aerot olisi keväällä 2026 myynnissä noin 10 Euroopan maassa ja Pohjois-Amerikassa ensimmäisten jälleenmyyjien / jakelijoiden kanssa olisi saatu tuotteet myyntiin. Olemme jo tehneet mahdollisten tullien kera laskelmia, että Aerot pysyvät vielä kilpailukykyisinä Pohjois-Amerikan markkinoilla, jotka edustavat 45 % koko maailman soutuvenemarkkinasta", toteaa Päijänin myynti- ja markkinointijohtaja Jukka Hakala.
Aerot® – teknisesti edistyneimmät ja kestävimmät kotimaiset airot. Aerot® on suunniteltu yhteistyössä LAB Muotoiluinstituutin kanssa, ja ne valmistetaan 100 % kierrätetystä alumiinista sekä lasikuituvahvistetusta polyamidikomposiitista. Tämä yhdistelmä takaa airojen kestävyyden ja keveyden. Aerojen lavan suurempi pinta-ala ja kuppimainen muoto tarjoavat erinomaisen otteen vedestä, mikä tekee soutamisesta tehokkaampaa ja miellyttävämpää.
Aeroja on saatavilla kahdella eri kahvavaihtoehdolla: Ote (kulmallinen kahva) ja Tunto (suora kahva). Ote-mallin 20° kulma ja pyörivä käsiosa parantavat soutuasentoa ja tekevät soutamisesta rentoa ja kevyttä.
"Aerojen avulla haluamme tehdä soutamisesta entistä houkuttelevamman tavan liikkua vesillä. Korona-epidemian aikaan moni löysi lähiliikunnan ja luonnossa liikkumisen ilon. Samaan aikaan soutuveneily on myös kasvattanut merkittävästi suosiotaan ympäri maailman. Kansainvälisesti Aeroissa piileekin merkittävä potentiaali, jonka hyödyntämistä juuri myönnetty patentti helpottaa merkittävästi. Viiden vuoden sisällä uskomme vientivolyymien olevan kymmeniä tuhansia pareja vuodessa ympäri maailman. Suunnittelupöydällä on vielä lisää päivityksiä tulossa juuri kansainvälistä markkinaa silmällä pitäen. Haluamme todistaa, että perinteisessä tuotteessa kuten airossa on vielä paljon kehitettävää ja parannettavaa", Mäkelä toteaa.
Aerot® on täysin kotimainen tuote, ja Aerojen osien valmistus ja tuotteiden kokoonpano tehdään myös täysin Suomessa. Aeroille on myönnetty myös Avainlippu- ja Design from Finland -merkit.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti MäkeläToimitusjohtajaPäijän Boats Oy
Puh:+358 40 583 8952antti@paijanboats.compaijanboats.comJukka HakalaMyynti- ja markkinointijohtajaPäijän Boats Oy
Puh:+358 44 341 9069jukka@paijanboats.compaijanboats.comKuvat









Liitteet
Linkit
Päijän Boats Oy
Päijän on suomalainen premium-soutuvenebrändi, jonka juuret johtavat 1900-luvun alkuun. Lasikuituveneitä Päijän-Vene -brändin alla on rakennettu 1960-luvulta saakka, ja veneet ovat ansainneet käyttäjiensä keskuudessa ikonisen maineen kestävyytensä, vakautensa sekä hyvän soudettavuutensa ansiosta. Päijänin uusi tarina alkoi vuonna 2021, kun uudet sijoittajat ottivat brändin haltuunsa ja alkoivat kehittää tuotteita sekä brändiä vastaamaan sen ansaitsemaa markkina-asemaa. Päijän tarjoaa markkinoiden laajimman lisävarustevalikoiman soutuveneisiin, ja se on yhteensopiva kaikkien pienveneiden sähkömoottorien kanssa. Päijän on vanhin yhä toiminnassa oleva suomalainen lasikuitusoutuveneiden valmistaja. Päijänin 471 on myös Suomen historian eniten valmistettu soutuvene 70 000 kpl valmistumäärällä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijän Boats Oy
Teleskooppiset Aerot®-airot uudistavat soutamista – Maailman ainoat modulaariset / teleskooppiset soutuveneairot syntyivät aidoista tarpeesta.6.2.2026 11:57:05 EET | Tiedote
Soutaminen on yksi vanhimmista tavoista liikkua vesillä. Aerot®-airojen kehityksessä Päijän on lähtenyt ratkaisemaan juuri niitä kysymyksiä, jotka ovat pysyneet muuttumattomina vuosisatojen ajan: oikea pituus, toimiva geometria ja se, että airo todella sopii veneeseen – ei toisin päin.
Päijän uudistaa klasikkonsa – uusi väri ja teleskooppiset Aerot®-airot syntyvät kuuntelemalla soutajia.6.2.2026 11:34:37 EET | Tiedote
Päijänin klassinen kelta-vihreä väri on kulkenut mukana yli viiden vuosikymmenen ajan. Se on ollut tunnusmerkki rauhallisille hetkille vesillä ja laatutietoiselle veneilijälle, joka arvostaa toimivuutta, kestävyyttä ja ajattomuutta. Nyt, yli 50 vuoden jälkeen, Päijän päivittää perinnevärinsä. Uudistus on syntynyt asiakaspalautteen pohjalta ja perinteitä kunnioittaen.
Päijänin uutuudet ensi kertaa Suomessa Vene25Båt-messuilla – tähtäimessä kasvun jatko ja kansainvälistyminen7.2.2025 09:33:33 EET | Tiedote
Modulaariset Aerot® – maailman vastuullisin airo? Päijän esittelee Vene25Båt- messuilla modulaarisen version patentoidusta airoratkaisuistaan Aeroista, jotka nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Tuoteinnovaatio on julkaistu aiemmin marraskuussa maailman suurimmilla veneilyalan tarvikemessuilla Metstradessa Hollannissa, joille Päijän osallistui osana Suomen paviljonkia. Modulaarinen rakenne tekee Aeroista entistä vastuullisemman valinnan sekä antaa käyttäjälle enemmän mahdollisuuksia muokata tuotetta haluamanlaisekseen. “Modulaarisuuden ajatuksena on, että voimme luoda Aeroista asiakkaillemme periaatteessa ikuiset. Olemme vahvasti pikakulutuskulttuuria vastaan ja haluamme tehdä tuotteistamme pitkäikäisiä ja helposti korjattavia. Perinteinen puuairo nykyvalmistusmenetelmillä kestää hyvänä vain muutaman vuoden. Lakkapinta halkeaa helposti minkä jälkeen airot imevät itseensä vettä. Modulaarisuus mahdollistaa Aerojen päivittämisen esimerkiksi venekoon vaihtuessa vain varret vaihtamalla.
Taantunut venemarkkina ei hidastanut Päijän Boatsin kasvua kotimaassa - avaa viennin myös pohjoismaihin7.2.2025 09:00:43 EET | Tiedote
Soutuvenevalmistaja Päijänin markkinaosuus kasvoi Suomessa 30 %:iin vuonna 2024. Onnistumisen kruunaa ulkomaanviennin käynnistyminen vuonna 2025 sekä kasvua tukevien uutuustuotteiden lanseeraus Vene25Båt -näyttelyssä.
Päijän avaa osakeannin soutuvenekansalle14.8.2024 10:15:00 EEST | Tiedote
Ikoninen suomalainen soutuvenevalmistaja Päijän hakee kasvua rahoituskierroksella, joka alkaa 16.8.2024 klo 12. Osakeanti on auki syyskuun puoliväliin saakka. Joukkorahoituksella voi päästä Päijän-omistajaksi ja omistajaetujen piiriin. Rahoitus mahdollistaa Päijänin premium-soutuveneiden tuotannon kasvattamisen vastaamaan kysyntää Suomessa ja uusilla vientimarkkinoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme