Vihreiden Hopsu: Tällä ympäristöverolla saataisiin jopa 100 miljoonan euron vuosittaiset verotulot — tarttuuko hallitus?
6.6.2025 12:44:19 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan Suomen jätteistä peräti 76 prosenttia syntyy kaivosteollisuudesta. Vaarallisesta jätteestä kaivoksissa syntyy jopa yli 90 prosenttia. Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Inka Hopsun mukaan kaivosjätteelle tarvitaan jätevero.

Ilmaston kuumenemisen vuoksi on kiire irtautua fossiilisesta energiasta. Yhteiskunnan sähköistyminen kuitenkin kasvattaa painetta lisätä kaivostoimintaa, sillä sähköistyminen kasvattaa maamineraalien tarvetta. Samalla kasvavat kaivosten jätemäärät. Vihreiden Inka Hopsun mukaan kaivostoiminnan kiertotalousastetta tulee kasvattaa jätemäärän vähentämiseksi.
“Suomessa on vihdoin saatu käyttöön kaivosvero. Se ei kuitenkaan itsessään riitä, vaan hallituksen tulisi ottaa kiireesti käyttöön kaivosten jätevero. Kaivosjätteen jätevero kannustaisi ottamaan kaivannaisista tehokkaammin kaikki arvomineraalit talteen ja ohjaisi kaivostoimintaa kiertotalouden suuntaan”, Hopsu kertoo.
Hopsun mukaan kaivosjätteen jätevero olisi myös vaikeassa taloudellisessa tilanteessa fiksu ratkaisu. Sen avulla saisi verotuloja valtion kassaan.
“Hyvinkin pienellä kaivosten jäteverolla saisi kerättyä vuosittain jopa 100 miljoonaa euroa verotuloja. Sillä kuitattaisiin esimerkiksi hallituksen kulttuuriin tekemät leikkaukset viisinkertaisesti. Samalla parannettaisiin ympäristön tilaa”, Hopsu päättää.
Vihreiden Inka Hopsu jätti aiheesta hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, millaisin toimin hallitus aikoo kaivosjätettä vähentää ja aikooko hallitus edistää kaivosten jäteveroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Virta vetoaa SDP:hen: Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt vastapainoksi Orpon hallituksen linjattomuudelle21.9.2026 19:09:30 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto on ilmoittanut tukevansa Vihreiden esittämää epäluottamusta puolustusministeri Antti Häkkäselle tämän Israel-vierailun vuoksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kutsuu nyt myös SDP:tä mukaan rintamaan.
Vihreiden Diarra hallituksen aborttimaksuista: ”Naisten oikeuksilla ei ole tälle hallitukselle mitään arvoa”21.9.2026 13:08:34 EEST | Tiedote
Hallitus on antamassa eduskunnalle esityksen terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksista. Esitys vapauttaa raskauteen liityviä toimenpidemaksuja, mutta mediatietojen mukaan omasta pyynnöstä tehtäviin abortteihin voisi liittyä noin 257 euron maksu. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra vaatii hallitusta luopumaan aborttimaksusta.
Vihreiden Hyrkkö: Talouden ennustaminen on kuin ennustaisi teelehdistä tulevaisuutta, jos ympäristökriisien vaikutuksia ei tunnisteta21.9.2026 11:08:54 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kritisoi valtiovarainministeriön ennusteita niiden kyvyttömyydestä tunnistaa ympäristökriisien väistämätön vaikutus myös talouden kehittymiseen.
Virta: Ministeri Häkkäsen Israel-matka on epäluottamustason kysymys19.9.2026 17:06:25 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitukselta vastausta siihen, onko se linjannut puolustusministeri Antti Häkkäsen tapaamisesta Israelin puolustusministeri Israel Katzin kanssa. Myös Vihreiden Atte Harjanne on tänään aiemmin tiedotteella kritisoinut Häkkäsen päätöstä voimakkaasti.
Vihreiden Harjanne kritisoi puolustusministeri Häkkäsen Israel-vierailua: "Kuka tämän maan Israel-politiikkaa johtaa?"19.9.2026 11:03:25 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto tiedotti puolustusministeri Häkkäsen vierailleen Lähi-Idässä 13.-18.9. Osana matkaa ministeri tapasi Israelin puolustusministeri Israel Katzin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme