Puolangan Suolijärvelle laaditaan kunnostussuunnitelma
Ramboll Finland Oy laatii Kainuun ELY-keskuksen toimeksiannosta Puolangan Suolijärven valuma-alue- ja kunnostussuunnitelman. ELY-keskukset voivat ympäristöministeriöltä saatujen vesien- ja merenhoidon suunnittelumäärärahojen puitteissa teettää kunnostussuunnitelmia vesistöille, joiden tila on vesienhoitosuunnitelmassa määritetty hyvää huonommaksi.

Suolijärvi sijaitsee Puolangan kunnan koillisosassa. Järven valuma-alue on kooltaan noin 1313 km2, josta Näljänkäjoen valuma-alue kattaa noin 1230 km2. Vesien- ja merenhoidon suunnittelun tilaluokituksen mukaan Suolijärven ekologinen tila on tyydyttävä ja kemiallinen tila hyvää huonompi. Sen sijaan Suolijärven etelä- ja pohjoispuolelle sijoittuvien Näljänkäjoen ja Suolijoen ekologiset tilat ovat erinomaisia.
Hankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa Suolijärven tilaan vaikuttavista tekijöistä ja laatia suunnitelmia järven tilan parantamiseksi. Aloite kunnostussuunnitelman laatimiseen tuli Suolijärven kalaveden osakaskunnalta, jonka kanssa tehdään yhteistyötä myös kunnostussuunnitelman laatimisen aikana. Kunnostussuunnitelmaa laaditaan kesän ja syksyn aikana, ja työn tuloksia esitellään Puolangalla lokakuussa.
Työn tuloksena laaditaan kunnostussuunnitelmaraportti, jossa kuvataan muun muassa Suolijärven rehevöitymiskehitys, ulkoinen ja sisäinen kuormitus, kuormituksen lähteet ja niiden merkitys järven vedenlaadun kannalta sekä kalaston rakenne ja sen merkitys vedenlaadulle. Kunnostussuunnitelmassa tarkastellaan keinoja ulkoisen kuormituksen vähentämiseksi ja ehdotetaan vesienhallintarakenteita ja maankäytön toimenpidesuosituksia valuma-alueelle. Raportissa esitetään vesienhallintarakenteiden sijainti, mitoitus ja periaatepiirustukset. Lisäksi raportissa voidaan ehdottaa järvessä tehtäviä toimenpiteitä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
Timo Piirainen, vesitalousasiantuntija
timo.piirainen@ely-keskus.fi, p. 029 502 3877
Ninni Laukkanen, ympäristöasiantuntija
ninni.laukkanen@ely-keskus.fi p. 029 502 3909
Ramboll Finland Oy
Elina Heikkala
elina.heikkala@ramboll.fi, p. 040 357 5521
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Elementis Minerals Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-selostus on nähtävillä3.9.2025 13:04:54 EEST | Tiedote
Elementis Minerals B.V. Branch Finland on toimittanut Kainuun ELY-keskukselle Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen.
ELY-keskus vauhditti Kainuun kehitystä ja elinvoimaa29.8.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Rahoituskatsaus tammi-kesäkuu 2025: ELY-keskuksen rahoittamat hankkeet Kainuussa. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla rahoitusta myönnettiin yli 11 miljoonaa euroa yhteensä 72 hankkeelle.
Kainuun työttömyys lähellä vuoden takaista tasoa26.8.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli heinäkuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista neljänneksi pienin ja yhtä vaille kaikissa Kainuun kunnissakin koko maan keskiarvoa matalampi. Pitkäaikaistyöttömyyden nousu jatkui. Avoimia työpaikkoja edelleen huomattavasti viime vuotta vähemmän.
Kainuun ELY-keskus yhteistyössä AARI Yhteismetsän kanssa: Matosuolle uusi luonnonsuojelualue21.8.2025 11:10:00 EEST | Tiedote
Kajaanissa sijaitsevalle Matosuon alueelle on perustettu 53,8 hehtaarin yksityinen luonnonsuojelualue, joka täydentää valtakunnallisesti arvokasta suojeluverkostoa ja parantaa alueen monimuotoisuutta.
Työttömyyden kasvu Kainuussa maan pienintä22.7.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli kesäkuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista neljänneksi pienin ja peräti seitsemässä Kainuun kunnassa koko maan keskiarvoa matalampi. Laaja työttömyys väheni alueista selkeästi eniten. Työvoiman kysyntä oli edelleen selvästi viime vuotta vähäisempää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme