KHO:n ennakkopäätös, joka koskee arvonlisäveroa
A Oy harjoitti arvonlisäverollista liiketoimintaa. Yhtiö tarjosi henkilökunnalleen ravintoedun B Oy:n hallinnoiman ja ylläpitämän sähköisen sovelluksen kautta siten, että käytettävissä oleva ravintoedun rahamäärä latautui tähän sovellukseen. Yhtiö veloitti työntekijältä edun verotusarvoa vastaavan summan vähentämällä sen nettopalkasta. Sovelluksella oli mahdollista maksaa ainoastaan aterioita ja aterioiden kuljettamisesta aiheutuneita kustannuksia. Sovellus hyväksyttiin maksutavaksi lukuisissa ravintoloissa. Työntekijä saattoi maksaa osan aterian hinnasta muuta maksuvälinettä käyttäen.
A Oy oli solminut B Oy:n välityksin tiettyjen ravintoloiden kanssa erillisen sopimuksen ruokailun järjestämisestä. Kun A Oy:n työntekijä käytti sovellusta tällaisessa sopimusravintolassa, B Oy laati ja lähetti ruokailusta laskun A Oy:lle ravintolan nimissä ja lukuun. Asiassa oli ratkaistavana A Oy:n oikeus vähentää tällaiselle laskulle merkitty arvonlisävero.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että B Oy:n sovellukseen sisältyvä ravintoetu muodosti arvonlisäverotuksessa lounasseteliinrinnastettavan arvosetelin. Arvosetelin hankkimista ja luovutusta ei ollut pidettävä hyödykkeen ostamisena ja myymisenä. Työntekijälle luovutetun ateria- ja ravintolapalvelun myyjänä oli pidettävä ravintolaa ja ostajana yhtiön henkilökuntaan kuuluvaa työntekijää. A Oy:llä ei ollut oikeutta vähentää B Oy:n laatimalle laskulle merkittyä ravintola- tai ateriapalvelun arvonlisäveroa.
B Oy laskutti omissa nimissään A Oy:ltä erillisen palkkion tuottamistaan sovelluksen hallinnointiin liittyvistä palveluista. Tämä veloitus katsottiin A Oy:n verolliseen liiketoimintaan kohdistuvaksi vähennyskelpoiseksi yleiskuluksi.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Kort referat på svenska
Yhteyshenkilöt
Jasmin Tagviestintäasiantuntija / kommunikationsexpertkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 211etunimi.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee elinkeinotulon verotusta21.8.2025 09:57:07 EEST | Päätös
B S.à r.l. ja sen sisaryhtiöt olivat luxemburgilaisia osakeyhtiömuotoisia sisaryhtiöitä, joiden verotuksellinen asuinvaltio oli Luxemburg. Yhtiöt harjoittivat Suomessa kiinteistöjen vuokraustoimintaa ja olivat täällä rajoitetusti verovelvollisia kiinteästä omaisuudesta saamiensa tulojen osalta. Yhtiöt eivät harjoittaneet liiketoimintaa Suomessa täällä olevasta kiinteästä toimipaikasta.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kiinteistöveroa18.8.2025 09:56:21 EEST | Päätös
Säätiö omisti kiinteistön maapohjan ja sillä sijaitsevat kuusi rakennusta, joista yksi oli ammattikoulurakennus. Kiinteistöverotuksessa maapohjan ja rakennusten verotusarvoina oli käytetty laskennallisia verotusarvoja.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee autoveroa12.8.2025 10:06:38 EEST | Päätös
Suomessa vakinaisesti asuva A oli tuonut kertaalleen ulkomaille viemänsä mutta edelleen vientirekisteriin merkityn ajoneuvon takaisin Suomeen käytettäväksi 53 päivän ajaksi. Asiassa oli kysymys siitä, oliko ajoneuvo autoverosta vapaa vientirekisteriin merkityn ajoneuvon tilapäistä käyttöä koskevan poikkeussäännöksen perusteella.
HFD påförde högre påföljdsavgifter än marknadsdomstolen för konkurrensbegränsning inom disponentbranschen26.6.2025 09:13:49 EEST | Pressmeddelande
Högsta förvaltningsdomstolen har med sitt beslut i dag avgjort besvär som gäller konkurrensbegränsning inom disponentbranschen.
KHO määräsi isännöintialan kilpailunrajoituksesta markkinaoikeutta korkeammat seuraamusmaksut26.6.2025 09:13:49 EEST | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus on tänään antamallaan päätöksellä ratkaissut isännöintialan kilpailunrajoitusta koskevat valitukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme