Ikäihmisten yksinäisyyden torjuntaan ja toimintakyvyn tukemiseen Pirkanmaalla 400 000 euroa
9.6.2025 09:41:46 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue on myöntänyt pirkanmaalaisille järjestöille 400 000 euroa avustuksia kotona asuvien ikäihmisten hyvinvointia tukevaan toimintaan. Avustettu toiminta kattaa koko Pirkanmaan. Järjestöt järjestävät avustusten turvin ikäihmisille esimerkiksi tapaamisia, harrastuksia ja tukea kotiin.
Asiakkuus- ja laatujaosto jakoi kokouksessaan 9.6.2025 avustuksia 44 eri yhteisölle, ja avustettavia kohteita oli yhteensä 45. Myönnettyjen avustuksien määrä vaihteli 500 eurosta 55 900 euroon. Avustussummaan vaikutti muun muassa se, kuinka laajaa toiminta on ja kuinka usein toimintaa on tarjolla. Yhdistykset hakivat avustuksia muun muassa liikuntaan, kulttuuriin tai kädentaitoihin keskittyvään ryhmätoimintaan sekä vapaaehtoistoiminnan koordinointiin. Useiden järjestöjen kesken tehdään tai on suunnitteilla yhteistyötä, ja yhteishakemuksia oli 13 kaikista hakemuksista. Mukana oli myös ehdotuksia kokonaan uudenlaisesta toiminnasta.
– Toivoimme, että saisimme erityyppisiä hakemuksia, ja tämä toteutui. Uudet avaukset vahvistavat entisestään kumppanuuttamme järjestökentän kanssa, sanoo integraatiojohtaja Tuukka Salkoaho Pirkanmaan hyvinvointialueelta.
– Näiden avustuspäätöksien pohjalta Pirkanmaalle syntyy monia erilaisia tapoja tukea ikäihmisten toimintakykyä ja vahvistaa yhteisöllistä toimintaa heidän keskuudessaan.
Esimerkiksi Pirkanmaan Elokuvakeskus ry:lle myönnettiin avustusta ikäihmisten omiin tarinoihin perustuviin lyhytelokuviin, jotka ikäihmiset toteuttavat itse ammattitaiteilijan valmennuksessa.
Pirkanmaan hyvinvointialue myöntää yleisavustuksia sen lakisääteisiä tehtäviä täydentävään, alueelliseen tai koko hyvinvointialueen kattavaan toimintaan. Avustustoimintaa ohjaa aluehallituksen hyväksymä Pirkanmaan hyvinvointialueen avustustoiminnan yleiset periaatteet -asiakirja. Kohdennettujen avustusten hakuaika oli 15.4.–11.5.2025. Avustuksia haki 58 eri yhteisöä. Avustuksia haettiin kaikkiaan noin 1,1 miljoonan euron edestä. Hakijoilta edellytettiin muun muassa, että yhdistyksen toiminnasta on tiedot joko kansallisessa palvelutietovarannossa tai yhdistyskentän Lähellä.fi-palvelussa.
Kohdennetun avustushaun käynnistämisestä päätti aluehallitus 14.4.2025. Päätöksen taustalla on selvitys, jonka hyvinvointialuejohtaja Marina Erholan viime vuonna asettama työryhmä laati valmistellessaan vaihtoehtoisia toimintamuotoja ikäihmisten toimintakyvyn tukemiseen ja yksinäisyyden lievittämiseen.
Myös ensi vuodelle myönnetään ikäihmisten toimintaan kohdistettuja avustuksia. Ne tulevat hakuun syksyllä samaan aikaan kuin yleis- ja kumppanuusavustukset.
Yhteyshenkilöt
Salkoaho TuukkaIntegraatiojohtaja, strateginen ohjaus ja järjestäminen
Puh:040 806 3086tuukka.salkoaho@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Aluevaltuusto keskusteli ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelmien etenemisestä21.9.2026 20:40:40 EEST | Tiedote
Aluevaltuusto keskusteli maanantaina ikäihmisten palvelujen seurantaraporteista ja merkitsi tiedoksi tammi-kesäkuun osavuosikatsauksen. Valtuusto merkitsi tiedoksi myös aluehallituksen vastaukset vuoden 2025 arviointikertomukseen ja hyväksyi muutoksia hallintosääntöön.
Puhelinpalvelun yhtenäistäminen jatkuu – Puhelinnumeroihin muutoksia useissa Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluissa21.9.2026 13:23:46 EEST | Tiedote
Uuden puhelinjärjestelmän käyttöönotto etenee Pirkanmaan hyvinvointialueella. Uudistuksella selkeytetään ja yhtenäistetään palvelujen puhelinnumeroita ja sujuvoitetaan yhteydenottamista.
Pirkanmaan mielenterveys- ja päihdepalveluja kehitetään kolmen merkittävän hankkeen voimin21.9.2026 11:26:27 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepalveluissa on käynnissä kolme hanketta, jotka vahvistavat päihteitä käyttävien henkilöiden tavoittamista, hoitoon pääsyä ja palvelujen vaikuttavuutta. Hepatiitti C:n eliminointihanke, TEHO-hanke ja SCOPE-hanke tuottavat tietoa sekä kehittävät uusia toimintamalleja yhteistyössä eri ammattilaisten ja toimijoiden kanssa. Hankkeissa työskentelee yhteensä kymmenen työntekijää osa- tai kokoaikaisesti.
Aluehallitus hyväksyi järjestöjen avustusten uudet periaatteet21.9.2026 11:02:39 EEST | Tiedote
Maanantaina kokoontunut aluehallitus hyväksyi järjestöjen avustustoiminnan yleiset periaatteet. Avustettavan toiminnan pitää jatkossa tukea alueellisen hyvinvointisuunnitelman tavoitteita, ja arvioinnin läpinäkyvyyttä ja yhdenmukaisuutta lisätään. Aluehallitus käynnisti myös Pitkäniemen isoimman rakennuskokonaisuuden myyntivalmistelut.
Ylöjärven hyvinvointikioski muuttaa sote-asemalle maaliskuussa 202718.9.2026 12:54:18 EEST | Tiedote
Elon kauppakeskuksessa sijaitseva Ylöjärven hyvinvointikioski muuttaa maaliskuussa 2027 Ylöjärven sote-asemalle osoitteeseen Mikkolankatu 10. Hyvinvointikioskin vuokrasopimus kauppakeskus Elossa päättyy helmikuun lopussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme